Muutama miete vielä reissun päätteeksi

Nyt kun sitä on Suomen maalla vietetty jo muutamia viikkoja niin lienee paikallaan kirjoittaa vielä viimeiset mietelmät matkasta. Tai suurin osa seuraavista mietelmistä tuli jo kyllä kirjoiteltua matkan aikana, mutta julkaistaan ne nyt lopulta.

Kaikista yksinkertaisin ja helpoin kommentti mitää tulee mieleen ensimmäisenä on, että kyllä matkaaminen on mukavaa. Hieman aluksi jännitti, että mitähän tästä reissuta oikein tulee, kun yksinään lähtee sekoilemaan, mutta mitään täysin ylitsepääsemätöntä ei ole tullut vastaan. Sitä huomaa, että kun pitää itse suunnitella ja toteuttaa kaikki, niin kyllä sitä jotenkin vaan saa itsensä pakotettua ottamaan selvää asioista ja kömpimään kaikkien pikku karikoiden yli. Ja jos mokia sattuu, niin antaa sattua. Kyllä niistä yleensä ehjin nahoin selviää. Ja loppupeleissähän parhaiten sitä niille kaikista karuimmille tumpeloinneille nauretaan. Tästä reissusta kyllä siis riittää iloa vielä pitkään.

Paikat vaihtuivat tiuhaan tahtiin, välillä hieman liiankin tiuhaan, ja uudet tuttavuudet jäivät jälkeen, mutta aina niitä uusia kuitenkin vaan jostakin löytyi. Jos tässä hieman miettii, niin ainoastaan ehkä Phnom Penh oli ainoa paikka, joissa en pörrännyt muiden ihmisten kanssa, mutta muualta on kyllä aina seuraa riittänyt. Se hieman harmittaa, että en ehtinyt kaikilta napata naamakirjaosoitetta ylös, mutta kyllä vaan ystävien lukumäärä on sielläkin kovasti lisääntynyt. Uusia ystäviä on todella helppo löytää muista matkaajista, sillä kaikkihan me ollaan käymässä uudessa ja tuntemattomassa paikassa joten ihan yhtälailla sitä ollaan ulalla. Toki olisin ehkä toivonut, että olisin enemmän tutustunut paikallisiin. Siam Riepin jälkeen ei niin kauheasti ole tullut paikallisten kanssa jutusteltua niitä näitä, mutta ehkä sitten ensi reissulla. Tällä keikalla kuitenkin tuli käytyä pällistelemässä kaikkien paikkojen hienoimmat nähtävyydet ja muutenkin tutustuttua matkustamiseen.
Travellaaminen kyllä opettaa myös itseä varsin paljon. Kuinka valmistaudutaan reissuun, ennakoidaan mahdollisia tilanteita joihin joudutaan ja kuinka tilanteista lopulta selviää? Kuinka sitä oikein reagoi kun eteen tuleekin jokin yllättävä tilanne ja ratkaisu pitäisi saada tehtyä seuraavan minuutin aikana?

Aloin pikkuhiljaa tottua Kaakkois-Aasian meininkiin kuitenkin. Ei minua lopulta enää niin kauheasti haittanneet ne liskot joita siellä katoilla ja seinillä pyörii. Nehän vaan söi hyttysiä pois eivätkä häirinneet minua sen enempää. (Tosin minun huoneen liskot olivat niitä sormenpaksuisia eivätkä ranteen, kuten joillakin toisilla). Ei sitä jaksanut edes liiemmin kiinnostua, jos näki jonkun hiiren tai rotan juoksentelevan seinän vieressä tai möyrivän tiellä vastaan. Torakoihin tulee suhtauduttua vähän niin ja näin. Sellaisia vekkuleita elikoitahan ne on, mutta kyllähän se paikkojen tasosta kuitenkin hieman kertoo, jos jotain viisi senttisiä torakoita jaloissa pyörii. Kerran kuitenkin suihkukoppi oli aivan liian pieni meille kahdelle, joten toinen vaihtoi hiippakuntaa. Hyttyset nyt ärsyttää missä vaan, mutta sen takia sitä käytetäänkin karkottimia ja temmotaan offit iholle aina auringonlaskun edellä.

Yleensä maailmalla kuitenkin pärjää varsin hyvin sillä, että käyttäytyy kohteliaasti ja hymyilee jonkin verran. Kyllä sitä tiukkakin pitää välillä olla eikä antaa liian pahasti muiden jallittaa itseään, mutta samalla voi olla myös jokseenkin kohtelias. Täytyy myöntää, että aina se ei ole täysin helppoa. Kuala Lumpurinkin viimeisenä päivänä tuli vedettyä pieni kehityskeskustelu guesthousen työntekijän kanssa siitä, että jos minulle annetaan kalliimpi huone kuin mitä olen varannut niin kumman moka se on ja kuka siitä maksaa. Toisen englanninkielentaito, kun oli varsin rajoittunut, niin sillä meni varmaan puolet minun kysymyksistä ohi ja lähinnä miekkonen keskittyi hokemaan, että minun pitäisi maksaa yli 10€ kuin mitä suostuin maksamaan. Lopulta mies tajusi antaa periksi, mutta taisin kuitenkin maksaa peri euroa ylimääräistä. En kuitenkaan jaksanut jäädä kinaamaan, kun piti lähteä kohti bussia.

On toki myös edelleen muutamia piirteitä, joiden kanssa on välillä hieman kestämistä. Kävin yhdessä liikkeessä ostelemassa DVD:itä. Tarjouksessa oli, että korealaiset ja japanilaiset leffat kolme kahden hinnalla. Elokuvien hinnoissa oli pieniä eroavaisuuksia (n. 0.20€), mutta ajattelin kuitenkin, että otan kaksi korealaista ja yhden japsirainan ja maksan niistä kaksi kalleinta. No sehän oli tietenkin totallinen No, no. Pitäisi valita kolme korealaista tai japanilaista, mutta ei niitä passaa mennä sekoittamaan. Heivasin japsipätkän pois ja otin yhden korealaisen leffan tilalle, vaikka se ei kiinnostanut minua pätkääkään. Tälläinen jäykkyys joissakin asioissa on niin tyypillistä Aasiassa. Onhan se toki äärimmäisen ärsyttävää, kun mennään niin sääntöjen mukaan, että niiden soveltaminen unohdetaan kokonaan, mutta antaa se samalla pientä lisämaustetta matkustamiseen. Ihan tylsäähän se olis, jos kaikki menisi aina suunnitelmien mukaan. Pitää kuitenkin itse tehdä planinsa sellaisiksi, että pystyy joustamaan hieman tarpeen vaatiessa.

Budjettihan tuli tietenkin ylitettyä. Varasin kyllä rahaa mukaan reippaasti ja olen pyrkinyt vetämään kohtuu tiukkaa linjaa sen käytössä, mutta kyllä sitä vaan aina johonkin uppoaa. Voin kuitenkin sanoa, että ei kaduta päivääkään, että reissuun läksin. Siis jos hieman miettii, että mitä tässä on viimeisen puolen vuoden aikana tehty, niin kyllä lista on aikamoinen. On vedetty karaokea korealaisissa kopperoissa, tutustuttu paikallisiin juomapeleihin, kiskottu aivan riittämiin Korean BBQta, könytty aamuyöstä takaisin guesthouseen Tokiossa, tutustuttu Gijonin alueen kummallisuuksiin Kyotossa, voitettu Korean sählymestaruus ja juhlittu sitä jo päivää ennen. Välillä homma meni jopa opiskelunkin puolelle esseiden kirjoittelun, esitelmien valmistelun ja tenttiin lukemisen myötä, mutta on sitä myös ajeltu maailman nopeimmalla hissillä maailman korkeimmassa rakennuksessa Taipeissa, käyty tekemässä lyhyt ekskursio maailman sulkeutuneimpaan maahan, kinattu riksakuskien kanssa hinnoista niin Pekingissä kuin Hanoissakin, kiivetty uuden vuoden aattona Kiinan muurille, pälyilty pandoja eläintarhassa, moikattu sekä Maoa ja setä Ho Chi Minia näiden mauseleumeissa, vältelty huijareita Tienanmen aukiolla, käyty Shanghaissa drinkillä maailman korkeimmalla olevassa ravintolassa, vietetty iltaa Hong Kongin bar 7/11:ssä, hävitty rahaa Macaon kasinoilla, jätetty maailman korkein benjihyppy tekemättä, tarkastettu Halong bayn luolat, ryömitty Vietkongin tunneleissa, ajeltu motorbiken kyydissä Phnom Penhin kaduilla ja Siam Riepissa pilkkopimeässä, kiivetty Angkorin temppeleille, kirottu ylihinnoiteltuja Kambodzan hintoja, oltu nöyrinä Bangkokin yössä, sukellettu Siamin lahdella kalojen kanssa, tingitty tavaraa pilkkahintaan Kuala Lumpurin kiinalaiskorttelissa, poseerattu niin monessa itseotetussa kuvassa, että ei jaksa enää edes muistaa, valloitettua kymmeniä itä-aasialaissydämiä, vietetty monet hienot hetket Korealaisissa baareissa, heräilty ties mistä milloinkin, käyty maailman isoimmassa sisähuvipuistossa ja oltu jouluaatto ja –päivä Soulissa ilman asumusta (ja lahjoja ja kinkkua). Ja tässä oli listasta vaan ne asiat jotka pikaisesti tuli mieleen.

Kaiken kaikkiaan: minulla oli ihan kivaa. Joskus uusiksi.

Singapore

Viimeinen kohde siis tällä reissulla oli Singapore. Maa/kaupunkihan sijaitsee siellä Malesian niemen päässä, joten sinne pääsy Kuala Lumpurista ei tuottanut liiemmin vaikeuksia. Bussiyhtiöt tarjosivat kahta eri vaihtoehtoa: joko sellainen VIP-bussi (n. 6.5€) millä tuli saavuttua Malesiaankin tai vielä asteen hienompi super-VIP (n.12€), jossa sen lupsakkaan jalkatilan ja leveiden istuinten lisäksi olisi myös jokaisella penkillä oma tv-kuvaruutu. Koska matka kestäisi vain viisi tuntia, päädyin hieman halvempaan ja heikommin varustettuun versioon. Voi kun Suomessakin pääsisi joskus valitsemaan tuollaisten vaihtoehtojen väliltä bussimatkansa.

Muutama kaupunkikuva Singaporesta

Rupesin miettimään, että mistäs Singapore onkaan kuuluisa ja hieman piti kyllä funtsia, mutta sitten tuli mieleen se perusasia minkä kaikki tietävätkin: aikoinaan luodun holhousyhteiskunnan mukanaan tullut äärimmäisen tiukka lainsäädäntö. Klassisin esimerkki lieneekin se purukumikielto, joten hieman huvitti itseä kun eräs ruotsalaisneito ylitti rajan purkkaa jauhaen. Yritin kovasti etsiä lappusia kaikista pienistä rikkeistä joihin ihminen voi syyllistyä ja niistä naurettavan kovista sakoista joita niistä langetetaan, mutta loppujen lopuksi tulos oli varsin vähäinen. Olin kuitenkin kuullut, että jossakin olisi esimerkiksi joku yleinen käymälä jonka seinällä oli lappu, että vetämättä jättämisestä seuraa n. 250€:n sakko.

Ei kannata mennä alittamaan alikulkutunnelia väärässä paikassa. Voi saada 500€:n sakot

Jos miettii, että mitä muuta Singaporesta tulee, niin ainakin oluen ystävät tietävät varmaan Tiger oluen ja sitten on tietenkin vielä lisäksi Tiger balm, eli se vanhan kiinalaisen reseptin mukaan tehtävä voide, joka auttaa hieman jokaiseen vaivaan. Itsekin jouduin ikävä kyllä kyseiseen voiteeseen tutustumaan, koska jonkin sortin ötökät olivat ilmeisestikin Kuala Lumpurissa tehneet minusta ruokapaikkansa. Iho otti ja reagoi niin kuin lähes aina ötököiden puraisuihin eli mansikoita nousi hieman sinne sun tänne. Ei enää hirveämmin hymyilyttänyt, kun niitä laskeskeli olevan yli 60. Ei sitten muuta kuin voidetta vaan hivelemään jälkiin ja toivomaan, että kyllä se siitä.

Kuitenkin siis, saavuin alkuillasta itse maahan ja löysin melko vaivattomasti guesthouseni. Tällä kertaa tuli majoituttua Little Indiaan, joten kadut olivat täynnä intialaisalkuperän omaavia ihmisiä ja intialaismusiikki pauhasi siellä täällä. Kadut olivat kuitenkin siistit ja guesthouse oli niin perussettiä kuin olla ja voi. Lähes kaikki peruspalvelut mitä matkalainen voi tarvita, isot kasat dormeja ja paljon muita travellaajia häröilemässä ympärillä. Ainoa mikä paikassa mätti, oli hieman kova hinta, mutta koska Singapore ei ole mikään kehitysmaa, hintatasokin sattuu vaan olemaan hieman korkeampi kuin muualla Kaakkois-Aasiassa. Itseäni tämä nyt ei aivan kauheasti haitannut sillä nyt oli kyseessä matkan viimeinen kohde ja koska matkakassaa löytyi vielä jonkin verran, päiväbudjetti kohosi lopulta sinne 100€:n paikkeille eli jokseenkin 4-5 –kertaiseksi muihin paikkoihin nähden. No, 100€:llahan saa aikaan vaikka mitä hubaa, mutta loppupeleissä, aika rauhallisesti tuli otettua viimeiset päivät Aasiassa. Suurin osa päivän menoista koitui shoppailusta. Singaporessa, kuten varmaan muuallakin Aasiassa, juhlittiin vieläkin uutta vuotta ja tämän mukana hieman joka kaupassa oli meneillään alennusmyynti, joten pitihän sitä rahaa hieman tuhlata. Lisäksi, kun opaskirjaseni mainitsi, koska shoppailu on yksi paikallisten tärkeimpiä harrastuksia, niin lopulta tuli useampanakin päivänä pyörittyä Orchid roadin parin kilometrin mittaisella, ostoskeskusten reunustamalla kadulla. Pitäähän sitä nyt sentään sen verran paikalliseen kulttuuriin tutustua.

Ei koko homma ihan kuitenkaan pelkäksi shoppailuksi mennyt. Käytiin britti Jennien kanssa yhtenä päivänä kiertämässä lähes kaikki hiemankin merkittävät alueet, pari pakollista temppeliä, yksi museo sekä ottamassa ne pakolliset poseerauskuvat sen kaupungin tunnetuimman patsaan tai muun maamerkin luona. Singaporessa kyseessä oli patsas jolla on leijonanpää ja kalan ruumis. Joidenkin mukaan kuuluisakin tunnus, mutta eipä tuo ole itsellä aikaisemmin silmiin osunut tai ainakaan mieleen jäänyt.

Moni myös mainosti, että Singaporen eläintarha olisi aika hieno paikka, mutta koska tuli jo aikoinaan pyörittyä Pekingin elukkapuistossa, niin päätin tällä kertaa jättää väliin. Sen sijaan lähdin käymään eläintarhan vieressä olevalla yösafarilla. Homman ideana oli, että pimeän tultua, turistit pääsisivät katselemaan yöeläimiä, niiden normaalien päiväeläjien sijaan. Ihan oli veikeä idea ja kyllä siellä tuli varmaan pari sellaista eläintäkin nähtyä, joita en aikaisemmin ole bongannut.


Yksi vierailu ja rahantuhlauskohde oli lisäksi Singaporen eteläpäässä sijaitsevalla Sentosan saarella sijaitseva huvipuistontapainen. Siellä tuli käytyä katsomassa, että mitä tarkoittaa 4D-elokuva. 3D luotiin ihan perus 3D-laseilla ja se neljäs ulottuvuus oli tässä tapauksessa kaikenlaiset erilaiset efektit, jotka luotiin tuoleihin asennetuilla laitteilla. Tuli myös tarkastettua paikallinen akvaario sekä käytyä ihailemassa pinkkien delfiinien näytös. Hassuja olivat vaikka
taitaa ne Särkänniemen asukitkin tehdä aikalailla samanlaisia temppuja.

Mutta siis sellaista tuli lähinnä puuhasteltua Singaporessa. Kyllähän sitä iltaa tuli taas istuttua muiden travellereiden kanssa, mutta tällä kertaa jäi, pieneksi pettymykseksi, tarkastamatta paikalliset yökerhotkin. Oli niin hyvä meininki siellä pikku Intiassa, että eihän sieltä mihinkään viitti heilumaan lähteä...

Hieman Singaporen meininkiä. Alaoikean kuvasta käy ilmi, että tapasin kanukit Peterin ja Joshin uudelleen KL:n jälkeen

Sitten vaan enää tavaroiden pakkaaminen ja kohti lentokenttää. Onnistuin kiikuttamaan check-in:stä läpi kaksi käsimatkatavaraakin kutsumalla toista laukuista tietokonelaukuksi (olihan siellä läppäri, mutta paljon muutakin), mutta kyllä se yhteyspaino taisi kuitenkin mennä sen sallitun 8 kilon yläpuolelle. No, rinkka ei painanut lähellekään maksimia, joten se nyt hieman kompensoi. Lentosuunnitelmana oli kuitenkin siis ensin pyrähtää Singaporesta Pekingiin ja sieltä lopulta Helsinkiin. Ensimmäisen lennon Singapore Airlinesin kone oli ehkä hienoin missä olen ollut. Jokaiselle matkustajalle oma televisioruutu, johon sai tietokoneelta valita haluamansa elokuvan tai tv-sarjan katseltavaksi. Matkan aluksi jopa jaettiin jokaiselle matkustajalle menu lennon aikana tarjoiltavista ruuista ja juomavaihtoehdoista. Itku meinasikin siis päästä, kun jälkimmäisellä lennolla päädyin Finnairin koneeseen. Niille, jotka hieman vähemmän lentokoneella matkustavat, kerrottakoon, että tämä meidän suurin kansainvälinen, tulosta kyllä tekevä, mutta myös mekaanikkopulasta johtuvista myöhästymisistä kärvivä lentoyhtiömme ei ole missään kovin kovassa huudossa maailmalla. Mutta siis perille kuitenkin päästiin ja Suomen maankamaralla ollaan. Nyt alkaakin hirmuinen rumba kaikkien vaihtoraporttien kirjoittelujen, gradun ja työpaikkojen hommaamisen kanssa. Katsoo nyt miten siitä selviää.

Kirjoittelen vielä varmaan jotain pieniä ajatuksia matkasta tänne blogiin, mutta muuten tämä keikka alkaa olla tässä. Kiitoksia vaan kaikille lukijoille, jotka ovat jaksaneet aina silloin tällöin uhrata muutaman hetken elämästään näitä tekstejä lukien. Minulla on ainakin ollut kivaa ja suosittelen muillekin matkaan lähtöä, kun rupeaa kotimaa kyllästyttämään.

Kuala Lumpurissa häröilemässä

Edessä siirtymä välillä Koh Tao -> Kuala Lumpur. Ennakkotietona, että aikaa menisi yli 24 tuntia. Ensin yölautalla Surat Thaniin, sieltä minibussilla Hat Yaihin ja sieltä lopulta VIP bussilla rajalle ja itse KL:ään. Ei mikään kevyt nakki, jonka haluaisi joka päivä tehdä, mutta kun nyt laukut oli pakattu, niin ei muuta kuin matkaan. Podi ladattuna täyteen musiikkia ja elokuvia matkasta kyllä selviäisi.

Yölautta oli kyllä varsin upea. Käytävillä korkeutta n. 160 senttiä ja matkustaminen tapahtuikin makuuasennossa. Matkalaisia sellainen yli 70 kappaletta majoitettuna siten, että kahdelle patjalle meni viisi ihmistä. Leveyttä omalla alueella oli yhden tyynyn verran eli n. 60 senttiä. Mikäs siinä, jos ei viereen satu joku kohtuu roteva ruotsalainen....

Siinäpä se. Upea yölaivamme aamuyön tunteina Surit Thanin satamassa

Tätä minä aina Aasiassa ihailen. Pitää toimittaa n. 15 ihmistä tuk-tukilla paikasta A paikkaan B. Kuinka kuorma jaetaan? Pistetään tietenkin ensimmäiseen kyytiin 12 ihmistä ja jälkimmäiseen loput kolme.

Mutta siitäkin siis selvittiin ja kohta oltiinkin matkalla kohti rajaa ja Malesian pääkaupunkia. Matkustin reissun lähinnä kahden ruotsalaisen miekkosen kanssa ja lopulta pituutta keikalle tuli sellainen 27 tuntia. Saavuttiinkin Kuala Lumpuriin hieman puolenyön jälkeen. Olin varautunut myöhäiseen saapumiseen ja buukkasin ennakolta guesthousen kohtalaisen hyvältä paikalta kaupunkia. Tarkoitus oli mennä nukkumaan 10 hengen dormiin, josta voisin löytää helpolla uusia tuttavuuksia. No, minut sitten laitettiin 6 hengen dormiin, jossa ei lopulta ollut ketään muuta! Onneksi kuitenkin kamujen löytäminen ei kovin vaikeaksi osoittautunut vaan kohta sitä kierrettiinkin tarkastamassa Kuala Lumpurin nähtävyyksiä ja tarkastettiin paikallisen yöelämän taso parin aussin, muutaman kroaatin, joidenkin brittien, slovenialaisen, kanukkien ja yhden korealaisen kanssa. Malesia kun on muslimimaa, niin yöelämä oli kyllä pienoinen pettymys. Tai kyllähän siihen tulikin jo varauduttua hieman, että yökerhot eivät olisi tasoa Shanghai, mutta että juomat olivat Suomen hinnoissa! Ei ole reilua ei. Ja täällä siis oikeasti muuten pärjää hyvin vähällä rahalla jos haluttaa. Ruuat saa n. eurolla ja t-paidat saa myöskin tingittyä samoihin hintoihin. Tästä voi siis päätellä, että tein hienoista shoppailua kaupungissa. Joitakin paitoja, dvd:itä ja uusia kenkäpareja tarttui mukaan huomattavasti halvemmalla, kuin mitä Suomessa edes voisi haaveilla ne saavansa. Pitää heivata muutama matkassa kulunut paita vielä johonkin roskikseen, jotta saan ostokset mahtumaan mukaan.

Tunnelmia KL:stä

Tämä onkin tämän reissun ainoa muslimimaa, jossa pörrään. Ja kyllä se näkyy myös katukuvassa. Tai pukeutumista kyllä ainakin löytyy laidasta laitaan. Miehet nyt aina tietenkin pukeutuvat samalla tavalla, mutta naisissa poikkeuksia löytyykin riittämiin. Osa pitää päässään huivia, niin kuin varmaan tapana onkin, toiset taas löntystelevät kaduilla lyhyet shortsit ja toppi päällä kun taas eräät on verhottu täysin kokonaan mustiin kaapuihin, niin että vaan silmät näkyvät huivin raosta. Luulisi, että tulisi edes hieman kuuma 35 asteen lämpötilassa.

Kuala Lumpur valoisan aikaan

Jaa, niin mistä KL on kuuluisa? No ainakin niistä parista tornista mitä täällä on. Tuli käytyä siinä vähemmän kuuluisassa heti ensimmäisenä päivänä. KL Tower mainostaa olevansa maailman 4. suurin torni ja ylhäältä kyllä näkyi oikein komeasti koko kaupungin yli. Tarkoituksenani oli ajoittaa saapumiseni siten, että saisin sekä päivä että yökuvia kaupungista, mutta koska ajoitukseni harvemmin onnistuvat, odottelin tälläkin kertaa puolisen tuntia että aurinko katkaisisi valonsa ja kaupunki sytyttäisi omansa. Kyllä täälläkin ihan hyvin osataan tuota valotaidetta tehdä. Sen verran nätisti oli ne kuuluisammat tornit, eli Petronas Towers, sekä KL Tower valaistu. Petronas Towereilla tulikin sitten käytyä parin seuraavana päivänä.

Ei kukaan kuitenkaan uskoisi, että minä täällä olisin ollut, ellen kävisi räpsimässä sekä päivällä että illalla kuvia kaupungin kovimman nähtävyyden juurella. Olen muuten kehittymässä tässä itsekuvauksessa jo aika kovalle tasolle (ainakin omasta mielestäni)

Kaksoistornithan olivat aikoinaan maailman korkeimmat rakennukset, ennen kuin Taipei 101 otti sen tittelin pois. Turistit pääsevät käyskentelemään parin sadan metrin korkuudessa olevalle tornien väliselle sillalle ilmaiseksi, jos vaan jaksavat mennä jonottamaan lippuja tarpeeksi aikaisessa. Itsellä sillalle pääsy tapahtui yllättävänkin helposti, kun slovenian vahvistus Miha otti ja heräsi sunnuntaina aikaisessa ja kävi jonottamassa muutaman ylimääräisen lipun joista onnistuin saamaan oman osuuteni. Olihan se ihan jännä paikka, mutta on tullut oltua korkeammallakin.

Huvitin sitten itseäni ottamalla Petronas Towereista kuvia hieman erilaisissa valaistuksissa. On ne vaan komeita torneja

Ihan tasapuolisuuden nimissä hieman samanlainen kuvasarja KL Towerillekin

Tyypeillä hieman korkeamman profiilin työpaikka

Näiden nähtävyyksien lisäksi, yksi paikka johon turistin kannattaa itsensä kiikuttaa Kuala Lumpurissa on paikallinen Chinatown. Siellä sitten löytyykin sellainen ostoskatu, josta voi löytää niitä melkein aitoja laukkuja, kenkiä, vöitä, lompakoita, paitoja yms varsin halpaan hintaan. Yleensä myyjät ilmoittavat jonkin kevyesti yläkattoon heitetyn hinnan (ts. hinnan joka on vaan puolet halvempi kuin Suomessa) ja esittävät sitten, että antavat ison alennuksen ostajalle. Sitten ostaja rupeaa vetämään omaa showtaan, kuinka hinta vieläkin on kallis ja ei se ostettava esine nyt niin kiinnostava edes ole jne. Myyjä laskee taas hieman hintaa ja selittää kuinka koko kate menee ja muuta sellaista. Ostaja esittää taas hieman lisää ja huomauttaa että eihän tuote ole edes varmaan aitoa tavaraa ja jos hinta ei meinaa muuten laskea, rupeaa jo ottamaan askeleita poispäin, kunnes myyjä tarttuu käsivarteen ja alentaa jälleen hieman hintaa. Näin sitten jatketaan kunnes myyjän aluksi esittämästä hinnasta on jäljellä n. 20-50 % ja sitten maksellaan. Helppoa ja yksinkertaista, mutta hieman rasittavaa välillä.

Yläkuvissa se paikallinen markkinakatu, josta löytyy "merkkituotteita" alehintaan

Kaiken kaikkiaan kuitenkin, KL on ihan mukava kaupunki. Ei täällä mitenkään hillittömän paljon nähtävää ole ja välillä yli-innokkaat myyjät ja hierojayrittäjät syövät hieman hermoja, mutta kaupunki on varsin halpa elää ja asustella. Hieman kun kartan kanssa ensin opettelee paikkoja ja kävelee paikasta toiseen, niin lopulta suunnistaminenkin onnistuu ilman ongelmia.

Paikallinen rautatieasema. Pitäähän se jostakin näkyä että ollaan muslimimaassa

Nyt on enää edessä matkan loppurutistus. Singaporeen käy tie seuraavaksi ja sieltä joidenkin päivien jälkeen onkin edessä jo lento kohti Suomea. Vähiin käy reissu ennen kuin loppuu, mutta eiköhän tässä vielä jonkin verran kaikenlaista pientä keksitä ennen kuin kotimaahan palataan.

Bangkok ja Koh Tao

Vaikka edellinen postaus selittikin kohtuu tarkkaan Bangkokin, kirjoitellaan nyt jotain pientä muutakin paikasta.

Matka kohti Thaimaata ja Bangkokkia alkoi aikoinaan Siem Reapista. Edessä oli varsin pitkä (lopulta 13 tuntinen) siirtymä ensin legendaarisen huonoa Siem Reap-Thaimaan raja –tietä pitkin, sitten kolmisen tuntia ehkä maailman hitaimmissa passintarkastusjonoissa ja uutta bussia odotellessa ja loppu aika huruuteltiinkin kohti Bangkokkia. Tämä matka sai minut lopulta täysin vakuuttuneeksi, että tein oikean päätöksen silloin aikanaan Tokiossa, kun päätin ostaa ipodin koulutyttöpuvun sijaan. Kummastakin olisi varmaan riittänyt hupia bussimatkoilla. Puvusta ehkä vaan kaikille muille paitsi minulle, kun taas podi toi hieman iloa itsellekin.
Aluksi tarkoituksenani oli matkata erään kanadalaispariskunnan kanssa ja etsiä sopiva yösija Bangkokista, mutta koska säästelin kyynerpäitäni passin tarkastuksessa ja he eivät, päädyimme Thaimaan puolella eri busseihin. Lopulta sitten tutustuin joukkoon Vietnamista matkalla olevaa porukkaa, joista osa oli saksalaisia, osa vietnamilaisia ja olipa mukaan myös mahtunut yksi filippiiniläinenkin. Näiden kanssa sitten majoituttiin varsin hikiseen, mutta myös halpaan, guesthouseen Khaosan Roadin lähistölle. Khaosan Road on siis se ”the backpacker” katu/alue Bangkokissa, jolle iso osa reppureissaajista majoittuu, jolla vallitsee hieman eri säännöt kuin muualla Bangkokissa ja josta on tämän takia tullut myös eräänlainen turistinähtävyys. Ihan oli hieno alue, mutta ei se nyt niin hirveästi poikennut aiemmin näkemistäni reppureissaajateistä, että sitä olisin nähtävyytenä pitänyt.

Khaosan Roadilta...

...olisi saanut kaikenlaisia papereita. Brittiajokortinkin olisi pystynyt suorittamaan.

Bangkokissa tuli jo pyörittyä aikoinaan viitisen vuotta sitten, jolloin ehdinkin tarkastaa kaikki tärkeimmät nähtävyydet, joten tällä kertaa tekemistä oli aikas vähäsen. Toki, kun sitä nyt satuin viikonlopuksi kaupunkiin, niin pitihän sitä hieman paikalliseen ravintolakulttuuriin tutustua, mutta muuten kyllä tuli otettua varsin rauhallisesti. Olisin lähtenyt paikasta jo parin yön jälkeen, mutta koska Super Bowl pelattiin samoihin aikoihin, päätin katsoa sen ja otin jopa huoneen jossa oli televisio. Tosin telkusta ei sitten näkynytkään sitä kanavaa, joka pelin lähetti, joten jouduin lopulta könyämään aamiaiselle ravintolaan, jossa peli pyöri.

Thaimaan kuningas on kovassa kansan suosiossa

Kuitenkin siis, Bangkokin jälkeen olin aika lailla loman tarpeessa, joten suunnaksi tuli valittua Etelä-Thaimaa ja tarkennettuna Koh Taon saari. Koh Taoon päädyin lähinnä siitä syystä, että saari oli halutulla alueella, siellä pystyi ottamaan lunkisti ja se oli sopivan pieni. Lisäksi jo matkaa suunnitellessa ajattelin, että sukelluskurssi olisi kyllä aika naseva setti heittää johonkin väliin reissua ja koska Koh Taolta saisin opastuksen ensimmäisellä kotimaisella, ei asiaa niin kauheasti enää paikan päällä edes tarvinnut miettiäkään.
Ei sitten muuta kuin ensin yöbussilla rannikolle ja katamaraanilla saarelle. Oli kohtuu hupaisaa seurata katamaraanissa, kun useilla ihmisillä ei vatsa oikein kestänyt heilutusta ja lopulta se pikaisesti nautittu aamiainen päätyikin muovipussiin. Perille kuitenkin päästiin ja majoituin rannan lähistöllä sijaitsevaan bungalowiin. Hieman joutui pettymään bungalowin tasoon, mutta laiskana ihmisenä en siitä loppujen lopuksi jaksanut muuttaakaan pois. Hyvällä paikalla se kyllä oli rannan lähistöllä, mutta kyllä se hammokki olis saanu olla. Hyttysverkonkin hommasin itse, kun ei valmiiksi löytynyt.

Koh Tao on siis yksi niistä Thaimaan ”paratiisisaarista” joihin turisteja kiikutetaan. Lähes koko saaren teollisuus perustuu turismiin ja alkuperäisväestöstä varmaan suurin osa työskentelee turistien parissa. Päivät kuluvat lähinnä niin kuin ne aurinkorannikoilla yleensä kuluvatkin. Naiset kaivavat ne hieman liian pienet bikininsä esille ja ujuttavat itsensä sisään samalla kun nuoret uroot kiertelevät rannalta toiselle paidattomina aurinkolasit päänpäällä billabongit jalassa. Illalla taas aloitetaan bilettäminen. Jokaisena päivänä viikosta jollakin saaren pisimmän rannan, Saireen, ravintoloista on bileet, jotka jatkuvat aamuun asti. Kuvio menee seuraavasti. Ensin mennään Lotus baariin vetämään pohjia ja pariutumaan muiden matkailijoiden kanssa ja sitten Lotuksen sulkeuduttua siirrytään varsinaiseen bilebaariin. Hieman unta kuuppaa ja ei muuta kuin takaisin rannalle.

Lotuksen ja monien muidenkin baarien käyttämä vetonaula oli tulisten keppien pyörittelijät

Toinen saaren tärkeä teollisuus liittyykin sitten sukeltamiseen. LP:n mukaan saarella olisi n. 40 isompaa tai pienempää firmaa, jotka kouluttavat ihmisiä pulahtelemaan mereen ja kiikuttavat näitä sitten eri saitilta toiselle pällistelemään pinnanalaista elämää.

Tällaiseltahan sieltä siis jokseenkin näytti. En viitsinyt hirveästi ottaa biitsikuvia, kun koko ajan oli tiellä joku ruotsalaisneitonen yläosattomissa pilaamassa maisemaa

Koh Taon saaren kolme pääheimoa ovat suomalaiset, ruotsalaiset ja britit, joita on kaikkia paikan päällä varsin runsain mitoin. Tanskalaisiakin mukaan mahtuu, mutta norjalaisia en vieläkään ole onnistunut bongaamaan. Tästä kuitenkin saan mainion aasin sillan seuraavaan kohtaan. Nimittäin vaikka niitä norjalaisia ei liiemmin saarella olisikaan, niin norjan kieltä kyllä kuulee. Tai ikävä kyllä, tässä tapauksessa puhujana toimin lähinnä itse. Vedin nimittäin yhtenä yönä sekä perus- että jatkokurssit yhteen pätkään ja varmaan jonkin erityissanaston-kurssinkin samaan settiin. Joku ruokamyrkytys tai muu bakteeri aiheutti akuutin tarpeen halata pönttöä useammankin kerran sinä yönä. Huonona puolena oli vaan, että seuraavana päivänä oli tarkoitus tehdä ensimmäiset sukellukset merellä ja aluksi näytti etten millään kyllä taivu sukeltelemaan. Aamulla kuitenkin könysin apteekkiin, temmoin pillereitä isot kasat naamaan ja ei muuta kuin sukelluspuku päälle ja mereen. Olo olikin jo huomattavasti parempi mereen päästyä. Hienoista säheltämistä ja totutteluahan homma aluksi oli, mutta kyllä sen voi myöntää, että on se sukeltaminen vaan mukavaa puuhaa. Ei sitä nyt kuitenkaan ihan joka päivä mennä yli kymmentä metriä pinnan alle kaloja katselemaan. Siellä vaan mureena möyri kivensä alla, klovnikalat (siis ne Nemo-kalat) pörräsivät oman asumuksensa luona ja triggerit pällistelivät sukeltajien huimaa määrää. Ja välillä kyllä meressä tuntuikin, että porukkaa oli liikenteessä kuin Bangkokin kaduilla, mutta minkäs teet, kun sukelluspaikkoja on vaan rajallinen määrä ja johonkin niiden sukellusfirmojen ne maksavat asiakkaat on roudattava. Kuitenkin, kurssi oli oikein hieno kokemus ja kyllä sitä hieman kuumottaa, että milloin pääsee seuraavan kerran veden alle polskimaan.

Urheat sukeltajaopiskelijamme kurssin viimeisen sukelluksen jälkeen

Mitäs muuta sitä saarella tulikaan tehtyä? Eipä oikeastaan paljoakaan muuta, mutta eihän lomalla tarvitsekaan. Kova oli yritys saada ihosyöpä, mutta en tässä siltikään tainnut onnistua. Hieman väriä kuitenkin tarttui pintaan, mutta ei tuo auringonotto niin kauheasti kuitenkaan ole minun juttu. Voihan sitä aina muutaman tunnin siinä rannalla makoilla joinakin päivinä, mutta en minä siellä viikkoa jaksa maata vain sen takia, että olisin asteen ruskeampi kuin se Suomessa talvensa viettänyt naapuri. Ja vaaleahan on muutenkin ollut varsin kysyttyä kamaa Aasiassa, niin mitäs sitä turhaan itseään ruskettamaan?
Toki kun Thaimaassa oltiin, niin Thai boxingia piti käydä yhtenä iltana katsomassa. Siellä sellaiset 15 vuotiaat ja hieman vanhemmat poikaset ottivat yhteen kehässä. Tulipahan koettua, mutta ei tuo väkivalta viihdekään suurina annoksina ole oikein minun juttu. Ensimmäiset 4-5 matsia meni vielä ihan kohtuu kivuttomasti, mutta ei niitä otteluita jaksa paljoa sen enempää katsella.

Vain ringside paikat kelpaa

Kuitenkin siis, Koh Taolla oli ihan kivaa. Saarella tutustui oikein mukavasti muihin suomalaisiin, terveisiä Antille ja Juhalle joiden kanssa tuli pörrättyä useampanakin päivänä, sukelluskurssi oli iso plussa, eivätkä aurinko ja hiekkarannatkaan koskaan ole pahasta. Jos matkalta lähtee hakemaan vaan auringossa löhöilyä upeassa ympäristössä, on Koh Tao hyvinkin varteenotettava vaihtoehto sitä varten. Itse kun en meinannut jäädä paikalleen, niin hieman päälle viikon päästä olikin jo aika vaihtaa maisemaa. Ei muuta kuin suunnaksi Malesia ja Kuala Lumpur.

Loppuun vielä pientä huumorinkukkasta muuten niin kuivaan blogiin

Three nights in Bangkok

Meinasin aluksi, että kirjoittelisin jotain hienoa Bangkokin meiningistä, mutta sitten huomasinkin, että seuraava video hoitaa homman minun puolesta:

http://www.youtube.com/watch?v=cVtum207h7Q

Siem Reap ja Angkorin temppelit

Bussissa meni taas aikalailla aikaa, mutta lopulta sitä saavuttiin onnellisesti perille. Suosio oli taas huipussaan paikallisten tuk tuk –kuskien parissa, mutta onnistuin livahtamaan samaan kärryyn parin bussissa tapaamani kanukin kanssa, joten kohtuullisen guesthousen löytäminen ei tehnyt tiukkaa.

Kyllähän minä siis sen ymmärrän ettei guesthouseen saa tuoda aseita eikä huumeita, mutta se että en saanut edes tuoda käsikranaatteja meinasi mennä jo hieman liian pitkälle

Liskoja löytyi hieman kaikkialta

Siem Reaphan on tietenkin tunnettu Angkorin temppeleistä. Ne jotka eivät temppeleistä ole kuulleetkaan, niin pitää sanoa että hävetkää. Kuukkeloimalla sitä tietoa varmaan kuitenkin niistä löytää, mutta kerrotaan nyt jotain pientä.

Angkor Wat

Kyseessä on siis aivan hillittömän kokoinen alue, jossa on suuri joukko entisaikoina asustanut valtava määrä ihmisiä ja täten alueelle on myös rakennettu suuret joukot temppeleitä ja muita rakennuksia, jotka nykyään toimivat Kambodžan suurimpana turistihoukuttimena. Kaikista kirkkaimpana tähtenä temppeleistä loistaa itse Angkor Wat, joka sattuu myös olemaan maailman suurin uskonnollinen rakennus. Jotain paikan entisaikojen tasosta kertoo se, että silloin kun eräässä pikku kaupungissa nimeltä Lontoo asui jotain parikymmentä tuhatta ihmistä, Angkor oli jo miljoonakaupunki. No, myöhemmin Angkor kyllä jäi jälkeen Lontoosta asukasmäärässä ja kehityksessä, mutta aikoinaan se oli aikasmoisen mahtava kaupunki. Lisätään nyt vielä loppuun, että viime vuosina raunioissa on filmattu useampiakin elokuvia, yhtenä tunnetuimmista Tomb Raider. Eli koska tähän mennessä ei niin kauheasti ollut tultua temppeleillä pyörittyä, niin nyt sitten täytettiin kiintiö kerralla täyteen.

Angkor Wat uudelleen

Joskus sitä vaan tuntee itsensä pieneksi

Mutta enpä viitsi pilata enempää kenenkään tiedon etsimisen iloa, joten pistetään vaan nyt isot kasat kuvia kertomaan, että mistä paikassa todella on kysymys.

Bayon edestä ja takaa

Kuten tuli jo mainittua, paikka on Kambodžan suurin turistinähtävyys ja sehän tarkoittaa tietenkin, että turisteilta yritetään nyhtää mahdollisimman paljon rahaa. Lippujen hinnat paikalle olivat jo varsin suuret, mutta kun hommaan lisätään vielä lähes pakolliset moto tai tuk tuk –kyyditykset, niin hintaan voi lisätä vielä aika roiman tukun dollareita lisää. Tokihan sitä vuokrapyörälläkin paikalle pääsee, mutta minkäänlainen liikunta tässä ilmanalassa aiheuttaa jo ajatuksena ahdistusta ja kävellen ei vaan oikeasti ehdi nähdä paljoakaan paikasta. Satuin onneksi törmäämään pariin muuhun suomalaiseen hotellissani ja lyöttäydyin heidän matkaansa, joten sain isot osat matkakustannuksista jaettua muiden kanssa ja olihan se mukava päästä puhumaankin tätä ensimmäistä kotimaista pitkästä aikaa.

Ostin itselleni kolmen päivän passin temppeleille, sillä yksi päivä olisi aivan liian vähän ja kaksi taas oli saman hintainen kolmen kanssa, joten valinta ei ollut kovin vaikea. Oikeastaan kolmena päivänä ehti ihan mukavasti omaan tahtiin kiertää lähes kaikki tärkeimmät temppelit varsin rennossa tahdissa. En siis päivässä pyörinyt temppeleillä kuin 2½ - 8 tuntia ja tuo 8 rupesi jo olemaan aivan tarpeeksi. Ei sitä oikein voi ymmärtää ihmisiä, jotka jaksavat kiertää temppelistä toiseen 12 tuntia (jotkut oikeasti jaksavat), kun minulla ainakin rupeaa jo puuduttamaan ensimmäisen neljän tunnin jälkeen. Kummia ovat.

Viimeisenä päivänä rupesikin jo temppeleiden tuijottaminen ja kaikille pikku kaupustelijoille kieltävän vastauksen antaminen puuduttamaan joten halusin jotain uutta. Tulikin sitten lähdettyä käymään kelluvassa kylässä (ette varmaan ikinä arvaa, mistä nimi tulee) vierailulla. Siellähän se kylä kelluskeli. Itse paikka oli rauhallisempi turistikohde kuin temppelit, mutta kyllä sieltäkin porukkaa löytyi. Turistit kiikutettiin paikallisille kalanjalostustehtaille palloilemaan. Siellä sitten esiteltiin kaloja ja krokotiileja ja olipa paikalla eräs pikkutyttö, joka kierteli paikalla pelästyttäen turisteja roikuttaessaan käärmettä kaulansa ympärillä. Ihan piristävä kokemus oli kuitenkin kaikkien temppeleiden jälkeen.

Hieman rupesi jo kypsyttämään kalliiden kyyditysten maksaminen ja varsinkin eräs moto-kuski, joka jostain syystä rupesi väittämään että olisin hänelle dollarin velkaa, joten päätin sitten sykähtää hieman viimeisenä päivänä ja lähdenkin tästä helmikuun ensimmäisenä jatkamaan matkaa kohti enkelten kaupunkia (Ei, ei. Ei Los Angelesia, vaan sitä toista, joka sijaitsee täällä Kaakkois-Aasiassa). Matka-aika-arviot vaihtelevat siinä 10-14 tunnin välillä, joten aika tuskainen matka on edessä, mutta kyllä sen kestää kuin tietää mitä edessä päin odottaa. Tarkoituksena on siis viettää muutamia öitä Bangkokissa ja sitten suunnata etelämpään kohti saaristoa, josta meinasin hommata jonkun mukavan pienen rentoutumispaikan. Matkailu kun on viime päivinä ollut niin raskasta, niin kyllä tässä onkin jo aika viettää pienoinen loma, ennen kuin jatketaan eteen päin.

Intiimi auringonlasku 3000 muun turistin seurassa

Ei Kambodza nyt kyllä mitään huippuhyvää vaikutusta tehnyt. Eniten jäi kaivelemaan se maksatuksen meininki, jota maassa harrastetaan turisteja kohtaan. Kyllähän minä sen tiedän, että valtio tarvitsee kipeästi rahaa, mutta voisi sitä rahastusta hieman hillitä kuitenkin. Eihän maan hintataso tietenkään muuten mikään kova ole, mutta kaikenlaisia lisämaksuja tykkäävät vaan keksiä turisteille. En usko kuitenkaan, että ihan heti olen maahan palaamassa.

Kambodža – Phnom Penh

Ensin hieman taustamusiikkia tunnelman luomiseksi: http://www.youtube.com/watch?v=XcjzoydyQIY

Sen bussimatkan piti siis kestää kuusi tuntia. Ei kahdeksan, kuten se kesti. No päästiin kuitenkin ehjinä perille ja heti bussista noustessa suosioni kohosi aivan uusiin huippulukemiin. Nimittäin kaikki kynnelle kykenevät moto- ja tuk tuk –kuskit päivystävät aina bussiasemalla odottaen uutta lastillista turisteja Vietnamin puolelta ja bussin ovien avautuessa muodostavat huutavan härdellin etuovelle ahdistellen kaikkia bussista nousevia tyrkyttäen omaa kuljetusvälinettään. Itselläni ei ollut kaupunkiin saavuttaessa mitään tietoa vielä siitä, että mihin majoittuisin, mutta onneksi löysin kaikkien ympärillä pörräävien kuskiehdokkaiden takajoukosta yhden joka puhui hyvää englantia, vaikutti rehelliseltä ja tiesi majapaikan. Majoituin siis kaupungin keskustan lähistöllä sijaitsevan järven rannalla sijaitsevaan guesthouseen. Huoneen hintaan sai lisäksi mukaan oman pikku liskon, tai jos hyvin kävi, useitakin, sekä n. määrän hyttysiä. Valintani oli sikäli hieman nössömäinen, että tälläkin kertaa tuli päädyttyä yhdelle kaupungin backpacker alueista. Tosin koska kotimaan ulkoministeriö kehottaa matkaamaan Kambodžaan yksin sillä aseelliset ryöstöt olivat kuulemma yleistyneet, niin ajattelin pelata hieman varman päälle. Guesthouse sijaitsi siis rannalla, erittäin nätillä paikalla, alueella joka oli täynnä reppureissaajia, ravintoloita, matkatoimistoja ja rahanvaihtopisteitä.
Kambodžahan kärsi vuosien ajan sodasta ja punakhmerien hirmuhallinnosta, jonka aikaan tapettiin suuret määrät kansakunnan intellektuelleista, insinööreistä, opettajista, ex-hallinnosta ja vielä iso kasa muita ihmisiä, jotka eivät punakhmerejä miellyttäneet. Kansa on varsin köyhää ja kuten kaikkialla Kaakkois-Aasiassa turismilla yritetään saada hieman kilisevää valtion kassaan. Heti Vietnamin rajan ylitettyä huomasin erään hieman yllättävän rahankeruu metodin. Kambodžassa on nimittäin uhkapelaaminen laillistettu, joten rajan tuntumaan, sekä isoimpiin kaupunkeihin on noussut joukko kasinoita. Tämä hieman yllätti, sillä kuka nyt Kambodžaan haluaisi tulla noppia pyörittämään? Macao on helppo ymmärtää: vieressä on Hong Kong täynnä rikkaita sekä nopeasti kehittyvä Kiina, jossa on tällä hetkellä eniten miljonäärejä koko maailmasta, mutta mitäs sieltä Kambodžan naapurista löytyy? Toiselta puolelta Vietnam, normikansalaisen keskitulot ovat varmaan n. $50 kuukaudessa, yhdellä sivustalla Laos, ei paljoa poikkea Vietnamin elintasosta ja sitten on tietenkin Thaimaa, jonka kansalaisilla ei paljoa enempää massia myöskään löydy. Ja en kyllä menisi sanomaan, että ne turistit jotka Kambodžaan saapuvat Vietnamista ovat niitä huippurikkaita, jotka tulevat maahan uhkapelaamaan. No, ehkä ne kasinot jotain auttavat maan taloutta elvytettäessä.

Kambodžan pääkaupunki Phnom Penh ei varsinaisesti ole maailman isoimpia turistikohteita, varsinkin jos vertaa samasta maasta löytyvään Siem Reapiin, mutta kyllä kaupunki aika lailla vetää porukkaa puoleensa. Kyllähän kaupungista löytyy kansallismuseo, jossa on maailman suurin Khmer-taiteen kokoelma sekä kuninkaan palatsi ja tämän ympärillä suuret joukot pieniä pyhättöjä, mutta kuuluisimmat nähtävyydet eivät liity taiteeseen, kulttuuriin saati uskontoon vaan punakhmerien hallinnon muistoihin. N. 15 km keskustasta sijaitsee Choeung Ek:in tappokentät, joille aikoinaan kuskattiin rekkalasteittain ihmisiä tapettavaksi ja haudattavaksi. Kaikkiaan 129 joukkohautaa ja valkoinen stupa täynnä pääkalloja sijaitsevat alueella muistuttamassa kaikkiaan n. 17 000 teloitetusta.

Toinen samaan teemaan liittyvä nähtävyys on Tuol Slengin museo. Paikka toimi aikoinaan lukiona, mutta punakhmer hallinto muutti sen kidutusvankilaksi, josta porukka parin kuukauden kidutuksen jälkeen yleensä kiikutettiin Choeung Ekiin tapettavaksi. Nykyään rakennuskompleksi on omistettu vankilassa aikoinaan aikaansa viettäneille sekä muistuttamaan kidutuskeinoista ja punakhmerien tekemistä hirmuteoista.

Pitihän nämä paikat toki tarkastaa ja vaikka olinkin varannut itselleni aikaa Phnom Penhiin hyvin rajallisesti, yksi päivä kyllä riitti ihan hyvin kohteiden tutkimiseen. Aamulla olikin sitten valittava, että minkälaisen kyydityskeinon sitä ottaisikaan käyttöönsä. Phnom Penhin massaliikutteluvälineistö kun ei ole ihan mallia Tokio, niin vaihtoehdot olivat varsin rajalliset. Metroa ei ole, bussien kulkemisesta ei ollut mitään tietoa, taksit ovat hyvin harvassa ja todennäköisesti kohtuullisen hintavia, joten valinta piti tehdä lähinnä kahden vaihtoehdon väliltä. Lähteäkö moton, eli sellaisen moottoripyörän ja skootterin sekoituksen kyytiin, jolloin matka taittuisi kyllä kohtuu nopsaan, mutta turvallisuus ei ole aivan huippuluokkaa vai ottaako kyyti tuk tuk:ilta eli matkustaa sellaisessa motovetoisessa peräkärryntapaisessa, jolloin matka on hieman hitaampaa ja kalliimpaa kuin moton kyydissä, mutta edes melko turvallista. No, eihän noiden kanssa edes tarvinnut pitkään miettiä. Olin varmaan ainoita länkkäreitä, joka lähtivät motolla liikenteeseen.

Paikat tuli kuitenkin kierrettyä. Varsin hiljaiseksihan se veti pääkalloja katsellessa ja myöhemmin vankilaan tutustuessa. Olivat jättäneet vankien käyttämät sängyt paikoilleen ja ripustaneet viereen kuvan kidutetuista/kuolleista vangeista siinä kunnossa missä nämä olivat löydettäessä. Ei siellä varmaan olisi edes tarvinnut sitä nauramisen kieltävää kylttiä. Lisäksi muutamissa huoneissa oli suuret joukot kuvia vankilassa pidetyistä vangeista, niin miehistä, naisista kuin pienistä lapsistakin ja toisissa taas käytiin läpi joidenkin vankien elämäntarinat sukulaisten muistelemina.

Tappokentiltä lähdettäessä, motokuskini halusi myös kiikuttaa minut ampumaradalle. Olin kuullut, että Kambodžassa saa kyllä rätkiä jos minkäkinlaisella aseella, mutta eipä tuo nyt niin kauheasti kiinnostanut tappokenttien jälkeen. Iskivät kuitenkin menun (josta ei saanut ottaa kuvia) käteen, josta kävi selväksi hinnat. AK:n lippaallinen sellainen $50, saman verran moni muukin ase. Käsikranaatti oli sellaisen $40 ja kaiken huippuna singolla olisi päässyt täräyttämään $220:lla. Jotain huhua toki on myös liikkunut siitä, että jotain lehmiä tai muita elikoita pääsisi ampumaan, kunhan vaan maksaa tarpeeksi, mutta minua ei niin kauheammin kiinnostanut ruveta edes kyselemään niiden perään. Jätin siis ampumiset tälläkin kertaa väliin.

Phnom Penh ei loppujen lopuksi niin hirven kauhea paikka ollut. Tosin elelin hieman varovaisemmin, siten että melko lailla pimeän tultua olin jo hotellin lähistöllä. Kyllä minulle myös yksi aussi tuli hädissään juttelemaan, kun kuulemma paikallinen tuk tuk –kuski oli pöllinyt mieheltä kamat ja rahat ja tyyppi oli nyt ilman suurempaa omaisuutta Kambodžassa, mutta muuten en kyllä tuntenut olevani missään suuremmassa vaarassa kaupungilla käyskennellessä. Kambodža kuitenkin elää sen verran turismin varassa, että ei sitä kaikkia vierailijoita passaa laittomasti ryövätä. Hieman rupesi kyllä risomaan pienoinen maksatuksen meininki, kun turistina sai jokaisesta nähtävyydestä maksaa pienen nipun dollareita. Kansallismuseon kanssa jo hieman rasitti pulittaa muutamia dolsuja muokatun kiven ja muinaismuistojen katselemista. Kuninkaalliseen palatsiin en edes mennyt, koska en ollut täysin sopivasti pukeutunut ja olisin joutunut ostamaan lisää vaatetusta sisäänpääsemiseksi, mutta loppujen lopuksi mitta tuli täyteen, kun ajattelin käydä vierailemassa kaupungin korkeimmalla kohdalla, kokonaisen 27 metrin korkeuteen kohoavalla kukkulalla. Mielenkiinto tätä paikkaa kohtaan tosin väheni huomattavasti, kun paikalle oli pystytetty kylttejä, että pääsymaksu $1, ulkomaalaisilta vain. Jäi kukkula katsomatta, mutta myöhemmin kuulin, että en ollut menettänyt mitään.

Eipä minulla mikään hirmu hinku takaisin Phnom Penhiin ole, mutta ei siitä mikään kauhean huono kuvakaan jäänyt. Mielellään sitä kuitenkin siirtyi kohti Siem Reapia, josta olin kuullut paljon hyvääkin.