Korean keikka

Muutama miete vielä reissun päätteeksi

2008-03-11T15:26:00.000-07:00

Nyt kun sitä on Suomen maalla vietetty jo muutamia viikkoja niin lienee paikallaan kirjoittaa vielä viimeiset mietelmät matkasta. Tai suurin osa seuraavista mietelmistä tuli jo kyllä kirjoiteltua matkan aikana, mutta julkaistaan ne nyt lopulta.

Kaikista yksinkertaisin ja helpoin kommentti mitää tulee mieleen ensimmäisenä on, että kyllä matkaaminen on mukavaa. Hieman aluksi jännitti, että mitähän tästä reissuta oikein tulee, kun yksinään lähtee sekoilemaan, mutta mitään täysin ylitsepääsemätöntä ei ole tullut vastaan. Sitä huomaa, että kun pitää itse suunnitella ja toteuttaa kaikki, niin kyllä sitä jotenkin vaan saa itsensä pakotettua ottamaan selvää asioista ja kömpimään kaikkien pikku karikoiden yli. Ja jos mokia sattuu, niin antaa sattua. Kyllä niistä yleensä ehjin nahoin selviää. Ja loppupeleissähän parhaiten sitä niille kaikista karuimmille tumpeloinneille nauretaan. Tästä reissusta kyllä siis riittää iloa vielä pitkään.

Paikat vaihtuivat tiuhaan tahtiin, välillä hieman liiankin tiuhaan, ja uudet tuttavuudet jäivät jälkeen, mutta aina niitä uusia kuitenkin vaan jostakin löytyi. Jos tässä hieman miettii, niin ainoastaan ehkä Phnom Penh oli ainoa paikka, joissa en pörrännyt muiden ihmisten kanssa, mutta muualta on kyllä aina seuraa riittänyt. Se hieman harmittaa, että en ehtinyt kaikilta napata naamakirjaosoitetta ylös, mutta kyllä vaan ystävien lukumäärä on sielläkin kovasti lisääntynyt. Uusia ystäviä on todella helppo löytää muista matkaajista, sillä kaikkihan me ollaan käymässä uudessa ja tuntemattomassa paikassa joten ihan yhtälailla sitä ollaan ulalla. Toki olisin ehkä toivonut, että olisin enemmän tutustunut paikallisiin. Siam Riepin jälkeen ei niin kauheasti ole tullut paikallisten kanssa jutusteltua niitä näitä, mutta ehkä sitten ensi reissulla. Tällä keikalla kuitenkin tuli käytyä pällistelemässä kaikkien paikkojen hienoimmat nähtävyydet ja muutenkin tutustuttua matkustamiseen.
Travellaaminen kyllä opettaa myös itseä varsin paljon. Kuinka valmistaudutaan reissuun, ennakoidaan mahdollisia tilanteita joihin joudutaan ja kuinka tilanteista lopulta selviää? Kuinka sitä oikein reagoi kun eteen tuleekin jokin yllättävä tilanne ja ratkaisu pitäisi saada tehtyä seuraavan minuutin aikana?

Aloin pikkuhiljaa tottua Kaakkois-Aasian meininkiin kuitenkin. Ei minua lopulta enää niin kauheasti haittanneet ne liskot joita siellä katoilla ja seinillä pyörii. Nehän vaan söi hyttysiä pois eivätkä häirinneet minua sen enempää. (Tosin minun huoneen liskot olivat niitä sormenpaksuisia eivätkä ranteen, kuten joillakin toisilla). Ei sitä jaksanut edes liiemmin kiinnostua, jos näki jonkun hiiren tai rotan juoksentelevan seinän vieressä tai möyrivän tiellä vastaan. Torakoihin tulee suhtauduttua vähän niin ja näin. Sellaisia vekkuleita elikoitahan ne on, mutta kyllähän se paikkojen tasosta kuitenkin hieman kertoo, jos jotain viisi senttisiä torakoita jaloissa pyörii. Kerran kuitenkin suihkukoppi oli aivan liian pieni meille kahdelle, joten toinen vaihtoi hiippakuntaa. Hyttyset nyt ärsyttää missä vaan, mutta sen takia sitä käytetäänkin karkottimia ja temmotaan offit iholle aina auringonlaskun edellä.

Yleensä maailmalla kuitenkin pärjää varsin hyvin sillä, että käyttäytyy kohteliaasti ja hymyilee jonkin verran. Kyllä sitä tiukkakin pitää välillä olla eikä antaa liian pahasti muiden jallittaa itseään, mutta samalla voi olla myös jokseenkin kohtelias. Täytyy myöntää, että aina se ei ole täysin helppoa. Kuala Lumpurinkin viimeisenä päivänä tuli vedettyä pieni kehityskeskustelu guesthousen työntekijän kanssa siitä, että jos minulle annetaan kalliimpi huone kuin mitä olen varannut niin kumman moka se on ja kuka siitä maksaa. Toisen englanninkielentaito, kun oli varsin rajoittunut, niin sillä meni varmaan puolet minun kysymyksistä ohi ja lähinnä miekkonen keskittyi hokemaan, että minun pitäisi maksaa yli 10€ kuin mitä suostuin maksamaan. Lopulta mies tajusi antaa periksi, mutta taisin kuitenkin maksaa peri euroa ylimääräistä. En kuitenkaan jaksanut jäädä kinaamaan, kun piti lähteä kohti bussia.

On toki myös edelleen muutamia piirteitä, joiden kanssa on välillä hieman kestämistä. Kävin yhdessä liikkeessä ostelemassa DVD:itä. Tarjouksessa oli, että korealaiset ja japanilaiset leffat kolme kahden hinnalla. Elokuvien hinnoissa oli pieniä eroavaisuuksia (n. 0.20€), mutta ajattelin kuitenkin, että otan kaksi korealaista ja yhden japsirainan ja maksan niistä kaksi kalleinta. No sehän oli tietenkin totallinen No, no. Pitäisi valita kolme korealaista tai japanilaista, mutta ei niitä passaa mennä sekoittamaan. Heivasin japsipätkän pois ja otin yhden korealaisen leffan tilalle, vaikka se ei kiinnostanut minua pätkääkään. Tälläinen jäykkyys joissakin asioissa on niin tyypillistä Aasiassa. Onhan se toki äärimmäisen ärsyttävää, kun mennään niin sääntöjen mukaan, että niiden soveltaminen unohdetaan kokonaan, mutta antaa se samalla pientä lisämaustetta matkustamiseen. Ihan tylsäähän se olis, jos kaikki menisi aina suunnitelmien mukaan. Pitää kuitenkin itse tehdä planinsa sellaisiksi, että pystyy joustamaan hieman tarpeen vaatiessa.

Budjettihan tuli tietenkin ylitettyä. Varasin kyllä rahaa mukaan reippaasti ja olen pyrkinyt vetämään kohtuu tiukkaa linjaa sen käytössä, mutta kyllä sitä vaan aina johonkin uppoaa. Voin kuitenkin sanoa, että ei kaduta päivääkään, että reissuun läksin. Siis jos hieman miettii, että mitä tässä on viimeisen puolen vuoden aikana tehty, niin kyllä lista on aikamoinen. On vedetty karaokea korealaisissa kopperoissa, tutustuttu paikallisiin juomapeleihin, kiskottu aivan riittämiin Korean BBQta, könytty aamuyöstä takaisin guesthouseen Tokiossa, tutustuttu Gijonin alueen kummallisuuksiin Kyotossa, voitettu Korean sählymestaruus ja juhlittu sitä jo päivää ennen. Välillä homma meni jopa opiskelunkin puolelle esseiden kirjoittelun, esitelmien valmistelun ja tenttiin lukemisen myötä, mutta on sitä myös ajeltu maailman nopeimmalla hissillä maailman korkeimmassa rakennuksessa Taipeissa, käyty tekemässä lyhyt ekskursio maailman sulkeutuneimpaan maahan, kinattu riksakuskien kanssa hinnoista niin Pekingissä kuin Hanoissakin, kiivetty uuden vuoden aattona Kiinan muurille, pälyilty pandoja eläintarhassa, moikattu sekä Maoa ja setä Ho Chi Minia näiden mauseleumeissa, vältelty huijareita Tienanmen aukiolla, käyty Shanghaissa drinkillä maailman korkeimmalla olevassa ravintolassa, vietetty iltaa Hong Kongin bar 7/11:ssä, hävitty rahaa Macaon kasinoilla, jätetty maailman korkein benjihyppy tekemättä, tarkastettu Halong bayn luolat, ryömitty Vietkongin tunneleissa, ajeltu motorbiken kyydissä Phnom Penhin kaduilla ja Siam Riepissa pilkkopimeässä, kiivetty Angkorin temppeleille, kirottu ylihinnoiteltuja Kambodzan hintoja, oltu nöyrinä Bangkokin yössä, sukellettu Siamin lahdella kalojen kanssa, tingitty tavaraa pilkkahintaan Kuala Lumpurin kiinalaiskorttelissa, poseerattu niin monessa itseotetussa kuvassa, että ei jaksa enää edes muistaa, valloitettua kymmeniä itä-aasialaissydämiä, vietetty monet hienot hetket Korealaisissa baareissa, heräilty ties mistä milloinkin, käyty maailman isoimmassa sisähuvipuistossa ja oltu jouluaatto ja –päivä Soulissa ilman asumusta (ja lahjoja ja kinkkua). Ja tässä oli listasta vaan ne asiat jotka pikaisesti tuli mieleen.

Kaiken kaikkiaan: minulla oli ihan kivaa. Joskus uusiksi.

Singapore

2008-02-25T06:59:00.001-08:00

Viimeinen kohde siis tällä reissulla oli Singapore. Maa/kaupunkihan sijaitsee siellä Malesian niemen päässä, joten sinne pääsy Kuala Lumpurista ei tuottanut liiemmin vaikeuksia. Bussiyhtiöt tarjosivat kahta eri vaihtoehtoa: joko sellainen VIP-bussi (n. 6.5€) millä tuli saavuttua Malesiaankin tai vielä asteen hienompi super-VIP (n.12€), jossa sen lupsakkaan jalkatilan ja leveiden istuinten lisäksi olisi myös jokaisella penkillä oma tv-kuvaruutu. Koska matka kestäisi vain viisi tuntia, päädyin hieman halvempaan ja heikommin varustettuun versioon. Voi kun Suomessakin pääsisi joskus valitsemaan tuollaisten vaihtoehtojen väliltä bussimatkansa.

Muutama kaupunkikuva Singaporesta

Rupesin miettimään, että mistäs Singapore onkaan kuuluisa ja hieman piti kyllä funtsia, mutta sitten tuli mieleen se perusasia minkä kaikki tietävätkin: aikoinaan luodun holhousyhteiskunnan mukanaan tullut äärimmäisen tiukka lainsäädäntö. Klassisin esimerkki lieneekin se purukumikielto, joten hieman huvitti itseä kun eräs ruotsalaisneito ylitti rajan purkkaa jauhaen. Yritin kovasti etsiä lappusia kaikista pienistä rikkeistä joihin ihminen voi syyllistyä ja niistä naurettavan kovista sakoista joita niistä langetetaan, mutta loppujen lopuksi tulos oli varsin vähäinen. Olin kuitenkin kuullut, että jossakin olisi esimerkiksi joku yleinen käymälä jonka seinällä oli lappu, että vetämättä jättämisestä seuraa n. 250€:n sakko.

Ei kannata mennä alittamaan alikulkutunnelia väärässä paikassa. Voi saada 500€:n sakot

Jos miettii, että mitä muuta Singaporesta tulee, niin ainakin oluen ystävät tietävät varmaan Tiger oluen ja sitten on tietenkin vielä lisäksi Tiger balm, eli se vanhan kiinalaisen reseptin mukaan tehtävä voide, joka auttaa hieman jokaiseen vaivaan. Itsekin jouduin ikävä kyllä kyseiseen voiteeseen tutustumaan, koska jonkin sortin ötökät olivat ilmeisestikin Kuala Lumpurissa tehneet minusta ruokapaikkansa. Iho otti ja reagoi niin kuin lähes aina ötököiden puraisuihin eli mansikoita nousi hieman sinne sun tänne. Ei enää hirveämmin hymyilyttänyt, kun niitä laskeskeli olevan yli 60. Ei sitten muuta kuin voidetta vaan hivelemään jälkiin ja toivomaan, että kyllä se siitä.

Kuitenkin siis, saavuin alkuillasta itse maahan ja löysin melko vaivattomasti guesthouseni. Tällä kertaa tuli majoituttua Little Indiaan, joten kadut olivat täynnä intialaisalkuperän omaavia ihmisiä ja intialaismusiikki pauhasi siellä täällä. Kadut olivat kuitenkin siistit ja guesthouse oli niin perussettiä kuin olla ja voi. Lähes kaikki peruspalvelut mitä matkalainen voi tarvita, isot kasat dormeja ja paljon muita travellaajia häröilemässä ympärillä. Ainoa mikä paikassa mätti, oli hieman kova hinta, mutta koska Singapore ei ole mikään kehitysmaa, hintatasokin sattuu vaan olemaan hieman korkeampi kuin muualla Kaakkois-Aasiassa. Itseäni tämä nyt ei aivan kauheasti haitannut sillä nyt oli kyseessä matkan viimeinen kohde ja koska matkakassaa löytyi vielä jonkin verran, päiväbudjetti kohosi lopulta sinne 100€:n paikkeille eli jokseenkin 4-5 –kertaiseksi muihin paikkoihin nähden. No, 100€:llahan saa aikaan vaikka mitä hubaa, mutta loppupeleissä, aika rauhallisesti tuli otettua viimeiset päivät Aasiassa. Suurin osa päivän menoista koitui shoppailusta. Singaporessa, kuten varmaan muuallakin Aasiassa, juhlittiin vieläkin uutta vuotta ja tämän mukana hieman joka kaupassa oli meneillään alennusmyynti, joten pitihän sitä rahaa hieman tuhlata. Lisäksi, kun opaskirjaseni mainitsi, koska shoppailu on yksi paikallisten tärkeimpiä harrastuksia, niin lopulta tuli useampanakin päivänä pyörittyä Orchid roadin parin kilometrin mittaisella, ostoskeskusten reunustamalla kadulla. Pitäähän sitä nyt sentään sen verran paikalliseen kulttuuriin tutustua.

Ei koko homma ihan kuitenkaan pelkäksi shoppailuksi mennyt. Käytiin britti Jennien kanssa yhtenä päivänä kiertämässä lähes kaikki hiemankin merkittävät alueet, pari pakollista temppeliä, yksi museo sekä ottamassa ne pakolliset poseerauskuvat sen kaupungin tunnetuimman patsaan tai muun maamerkin luona. Singaporessa kyseessä oli patsas jolla on leijonanpää ja kalan ruumis. Joidenkin mukaan kuuluisakin tunnus, mutta eipä tuo ole itsellä aikaisemmin silmiin osunut tai ainakaan mieleen jäänyt.

Moni myös mainosti, että Singaporen eläintarha olisi aika hieno paikka, mutta koska tuli jo aikoinaan pyörittyä Pekingin elukkapuistossa, niin päätin tällä kertaa jättää väliin. Sen sijaan lähdin käymään eläintarhan vieressä olevalla yösafarilla. Homman ideana oli, että pimeän tultua, turistit pääsisivät katselemaan yöeläimiä, niiden normaalien päiväeläjien sijaan. Ihan oli veikeä idea ja kyllä siellä tuli varmaan pari sellaista eläintäkin nähtyä, joita en aikaisemmin ole bongannut.

Yksi vierailu ja rahantuhlauskohde oli lisäksi Singaporen eteläpäässä sijaitsevalla Sentosan saarella sijaitseva huvipuistontapainen. Siellä tuli käytyä katsomassa, että mitä tarkoittaa 4D-elokuva. 3D luotiin ihan perus 3D-laseilla ja se neljäs ulottuvuus oli tässä tapauksessa kaikenlaiset erilaiset efektit, jotka luotiin tuoleihin asennetuilla laitteilla. Tuli myös tarkastettua paikallinen akvaario sekä käytyä ihailemassa pinkkien delfiinien näytös. Hassuja olivat vaikka
taitaa ne Särkänniemen asukitkin tehdä aikalailla samanlaisia temppuja.

Mutta siis sellaista tuli lähinnä puuhasteltua Singaporessa. Kyllähän sitä iltaa tuli taas istuttua muiden travellereiden kanssa, mutta tällä kertaa jäi, pieneksi pettymykseksi, tarkastamatta paikalliset yökerhotkin. Oli niin hyvä meininki siellä pikku Intiassa, että eihän sieltä mihinkään viitti heilumaan lähteä...

Hieman Singaporen meininkiä. Alaoikean kuvasta käy ilmi, että tapasin kanukit Peterin ja Joshin uudelleen KL:n jälkeen

Sitten vaan enää tavaroiden pakkaaminen ja kohti lentokenttää. Onnistuin kiikuttamaan check-in:stä läpi kaksi käsimatkatavaraakin kutsumalla toista laukuista tietokonelaukuksi (olihan siellä läppäri, mutta paljon muutakin), mutta kyllä se yhteyspaino taisi kuitenkin mennä sen sallitun 8 kilon yläpuolelle. No, rinkka ei painanut lähellekään maksimia, joten se nyt hieman kompensoi. Lentosuunnitelmana oli kuitenkin siis ensin pyrähtää Singaporesta Pekingiin ja sieltä lopulta Helsinkiin. Ensimmäisen lennon Singapore Airlinesin kone oli ehkä hienoin missä olen ollut. Jokaiselle matkustajalle oma televisioruutu, johon sai tietokoneelta valita haluamansa elokuvan tai tv-sarjan katseltavaksi. Matkan aluksi jopa jaettiin jokaiselle matkustajalle menu lennon aikana tarjoiltavista ruuista ja juomavaihtoehdoista. Itku meinasikin siis päästä, kun jälkimmäisellä lennolla päädyin Finnairin koneeseen. Niille, jotka hieman vähemmän lentokoneella matkustavat, kerrottakoon, että tämä meidän suurin kansainvälinen, tulosta kyllä tekevä, mutta myös mekaanikkopulasta johtuvista myöhästymisistä kärvivä lentoyhtiömme ei ole missään kovin kovassa huudossa maailmalla. Mutta siis perille kuitenkin päästiin ja Suomen maankamaralla ollaan. Nyt alkaakin hirmuinen rumba kaikkien vaihtoraporttien kirjoittelujen, gradun ja työpaikkojen hommaamisen kanssa. Katsoo nyt miten siitä selviää.

Kirjoittelen vielä varmaan jotain pieniä ajatuksia matkasta tänne blogiin, mutta muuten tämä keikka alkaa olla tässä. Kiitoksia vaan kaikille lukijoille, jotka ovat jaksaneet aina silloin tällöin uhrata muutaman hetken elämästään näitä tekstejä lukien. Minulla on ainakin ollut kivaa ja suosittelen muillekin matkaan lähtöä, kun rupeaa kotimaa kyllästyttämään.

Kuala Lumpurissa häröilemässä

2008-02-18T08:36:00.000-08:00

Edessä siirtymä välillä Koh Tao -> Kuala Lumpur. Ennakkotietona, että aikaa menisi yli 24 tuntia. Ensin yölautalla Surat Thaniin, sieltä minibussilla Hat Yaihin ja sieltä lopulta VIP bussilla rajalle ja itse KL:ään. Ei mikään kevyt nakki, jonka haluaisi joka päivä tehdä, mutta kun nyt laukut oli pakattu, niin ei muuta kuin matkaan. Podi ladattuna täyteen musiikkia ja elokuvia matkasta kyllä selviäisi.

Yölautta oli kyllä varsin upea. Käytävillä korkeutta n. 160 senttiä ja matkustaminen tapahtuikin makuuasennossa. Matkalaisia sellainen yli 70 kappaletta majoitettuna siten, että kahdelle patjalle meni viisi ihmistä. Leveyttä omalla alueella oli yhden tyynyn verran eli n. 60 senttiä. Mikäs siinä, jos ei viereen satu joku kohtuu roteva ruotsalainen....

Siinäpä se. Upea yölaivamme aamuyön tunteina Surit Thanin satamassa

Tätä minä aina Aasiassa ihailen. Pitää toimittaa n. 15 ihmistä tuk-tukilla paikasta A paikkaan B. Kuinka kuorma jaetaan? Pistetään tietenkin ensimmäiseen kyytiin 12 ihmistä ja jälkimmäiseen loput kolme.

Mutta siitäkin siis selvittiin ja kohta oltiinkin matkalla kohti rajaa ja Malesian pääkaupunkia. Matkustin reissun lähinnä kahden ruotsalaisen miekkosen kanssa ja lopulta pituutta keikalle tuli sellainen 27 tuntia. Saavuttiinkin Kuala Lumpuriin hieman puolenyön jälkeen. Olin varautunut myöhäiseen saapumiseen ja buukkasin ennakolta guesthousen kohtalaisen hyvältä paikalta kaupunkia. Tarkoitus oli mennä nukkumaan 10 hengen dormiin, josta voisin löytää helpolla uusia tuttavuuksia. No, minut sitten laitettiin 6 hengen dormiin, jossa ei lopulta ollut ketään muuta! Onneksi kuitenkin kamujen löytäminen ei kovin vaikeaksi osoittautunut vaan kohta sitä kierrettiinkin tarkastamassa Kuala Lumpurin nähtävyyksiä ja tarkastettiin paikallisen yöelämän taso parin aussin, muutaman kroaatin, joidenkin brittien, slovenialaisen, kanukkien ja yhden korealaisen kanssa. Malesia kun on muslimimaa, niin yöelämä oli kyllä pienoinen pettymys. Tai kyllähän siihen tulikin jo varauduttua hieman, että yökerhot eivät olisi tasoa Shanghai, mutta että juomat olivat Suomen hinnoissa! Ei ole reilua ei. Ja täällä siis oikeasti muuten pärjää hyvin vähällä rahalla jos haluttaa. Ruuat saa n. eurolla ja t-paidat saa myöskin tingittyä samoihin hintoihin. Tästä voi siis päätellä, että tein hienoista shoppailua kaupungissa. Joitakin paitoja, dvd:itä ja uusia kenkäpareja tarttui mukaan huomattavasti halvemmalla, kuin mitä Suomessa edes voisi haaveilla ne saavansa. Pitää heivata muutama matkassa kulunut paita vielä johonkin roskikseen, jotta saan ostokset mahtumaan mukaan.

Tunnelmia KL:stä

Tämä onkin tämän reissun ainoa muslimimaa, jossa pörrään. Ja kyllä se näkyy myös katukuvassa. Tai pukeutumista kyllä ainakin löytyy laidasta laitaan. Miehet nyt aina tietenkin pukeutuvat samalla tavalla, mutta naisissa poikkeuksia löytyykin riittämiin. Osa pitää päässään huivia, niin kuin varmaan tapana onkin, toiset taas löntystelevät kaduilla lyhyet shortsit ja toppi päällä kun taas eräät on verhottu täysin kokonaan mustiin kaapuihin, niin että vaan silmät näkyvät huivin raosta. Luulisi, että tulisi edes hieman kuuma 35 asteen lämpötilassa.

Kuala Lumpur valoisan aikaan

Jaa, niin mistä KL on kuuluisa? No ainakin niistä parista tornista mitä täällä on. Tuli käytyä siinä vähemmän kuuluisassa heti ensimmäisenä päivänä. KL Tower mainostaa olevansa maailman 4. suurin torni ja ylhäältä kyllä näkyi oikein komeasti koko kaupungin yli. Tarkoituksenani oli ajoittaa saapumiseni siten, että saisin sekä päivä että yökuvia kaupungista, mutta koska ajoitukseni harvemmin onnistuvat, odottelin tälläkin kertaa puolisen tuntia että aurinko katkaisisi valonsa ja kaupunki sytyttäisi omansa. Kyllä täälläkin ihan hyvin osataan tuota valotaidetta tehdä. Sen verran nätisti oli ne kuuluisammat tornit, eli Petronas Towers, sekä KL Tower valaistu. Petronas Towereilla tulikin sitten käytyä parin seuraavana päivänä.

Ei kukaan kuitenkaan uskoisi, että minä täällä olisin ollut, ellen kävisi räpsimässä sekä päivällä että illalla kuvia kaupungin kovimman nähtävyyden juurella. Olen muuten kehittymässä tässä itsekuvauksessa jo aika kovalle tasolle (ainakin omasta mielestäni)

Kaksoistornithan olivat aikoinaan maailman korkeimmat rakennukset, ennen kuin Taipei 101 otti sen tittelin pois. Turistit pääsevät käyskentelemään parin sadan metrin korkuudessa olevalle tornien väliselle sillalle ilmaiseksi, jos vaan jaksavat mennä jonottamaan lippuja tarpeeksi aikaisessa. Itsellä sillalle pääsy tapahtui yllättävänkin helposti, kun slovenian vahvistus Miha otti ja heräsi sunnuntaina aikaisessa ja kävi jonottamassa muutaman ylimääräisen lipun joista onnistuin saamaan oman osuuteni. Olihan se ihan jännä paikka, mutta on tullut oltua korkeammallakin.

Huvitin sitten itseäni ottamalla Petronas Towereista kuvia hieman erilaisissa valaistuksissa. On ne vaan komeita torneja

Ihan tasapuolisuuden nimissä hieman samanlainen kuvasarja KL Towerillekin

Tyypeillä hieman korkeamman profiilin työpaikka

Näiden nähtävyyksien lisäksi, yksi paikka johon turistin kannattaa itsensä kiikuttaa Kuala Lumpurissa on paikallinen Chinatown. Siellä sitten löytyykin sellainen ostoskatu, josta voi löytää niitä melkein aitoja laukkuja, kenkiä, vöitä, lompakoita, paitoja yms varsin halpaan hintaan. Yleensä myyjät ilmoittavat jonkin kevyesti yläkattoon heitetyn hinnan (ts. hinnan joka on vaan puolet halvempi kuin Suomessa) ja esittävät sitten, että antavat ison alennuksen ostajalle. Sitten ostaja rupeaa vetämään omaa showtaan, kuinka hinta vieläkin on kallis ja ei se ostettava esine nyt niin kiinnostava edes ole jne. Myyjä laskee taas hieman hintaa ja selittää kuinka koko kate menee ja muuta sellaista. Ostaja esittää taas hieman lisää ja huomauttaa että eihän tuote ole edes varmaan aitoa tavaraa ja jos hinta ei meinaa muuten laskea, rupeaa jo ottamaan askeleita poispäin, kunnes myyjä tarttuu käsivarteen ja alentaa jälleen hieman hintaa. Näin sitten jatketaan kunnes myyjän aluksi esittämästä hinnasta on jäljellä n. 20-50 % ja sitten maksellaan. Helppoa ja yksinkertaista, mutta hieman rasittavaa välillä.

Yläkuvissa se paikallinen markkinakatu, josta löytyy "merkkituotteita" alehintaan

Kaiken kaikkiaan kuitenkin, KL on ihan mukava kaupunki. Ei täällä mitenkään hillittömän paljon nähtävää ole ja välillä yli-innokkaat myyjät ja hierojayrittäjät syövät hieman hermoja, mutta kaupunki on varsin halpa elää ja asustella. Hieman kun kartan kanssa ensin opettelee paikkoja ja kävelee paikasta toiseen, niin lopulta suunnistaminenkin onnistuu ilman ongelmia.

Paikallinen rautatieasema. Pitäähän se jostakin näkyä että ollaan muslimimaassa

Nyt on enää edessä matkan loppurutistus. Singaporeen käy tie seuraavaksi ja sieltä joidenkin päivien jälkeen onkin edessä jo lento kohti Suomea. Vähiin käy reissu ennen kuin loppuu, mutta eiköhän tässä vielä jonkin verran kaikenlaista pientä keksitä ennen kuin kotimaahan palataan.

Bangkok ja Koh Tao

2008-02-18T08:07:00.000-08:00

Vaikka edellinen postaus selittikin kohtuu tarkkaan Bangkokin, kirjoitellaan nyt jotain pientä muutakin paikasta.

Matka kohti Thaimaata ja Bangkokkia alkoi aikoinaan Siem Reapista. Edessä oli varsin pitkä (lopulta 13 tuntinen) siirtymä ensin legendaarisen huonoa Siem Reap-Thaimaan raja –tietä pitkin, sitten kolmisen tuntia ehkä maailman hitaimmissa passintarkastusjonoissa ja uutta bussia odotellessa ja loppu aika huruuteltiinkin kohti Bangkokkia. Tämä matka sai minut lopulta täysin vakuuttuneeksi, että tein oikean päätöksen silloin aikanaan Tokiossa, kun päätin ostaa ipodin koulutyttöpuvun sijaan. Kummastakin olisi varmaan riittänyt hupia bussimatkoilla. Puvusta ehkä vaan kaikille muille paitsi minulle, kun taas podi toi hieman iloa itsellekin.
Aluksi tarkoituksenani oli matkata erään kanadalaispariskunnan kanssa ja etsiä sopiva yösija Bangkokista, mutta koska säästelin kyynerpäitäni passin tarkastuksessa ja he eivät, päädyimme Thaimaan puolella eri busseihin. Lopulta sitten tutustuin joukkoon Vietnamista matkalla olevaa porukkaa, joista osa oli saksalaisia, osa vietnamilaisia ja olipa mukaan myös mahtunut yksi filippiiniläinenkin. Näiden kanssa sitten majoituttiin varsin hikiseen, mutta myös halpaan, guesthouseen Khaosan Roadin lähistölle. Khaosan Road on siis se ”the backpacker” katu/alue Bangkokissa, jolle iso osa reppureissaajista majoittuu, jolla vallitsee hieman eri säännöt kuin muualla Bangkokissa ja josta on tämän takia tullut myös eräänlainen turistinähtävyys. Ihan oli hieno alue, mutta ei se nyt niin hirveästi poikennut aiemmin näkemistäni reppureissaajateistä, että sitä olisin nähtävyytenä pitänyt.

Khaosan Roadilta...

...olisi saanut kaikenlaisia papereita. Brittiajokortinkin olisi pystynyt suorittamaan.

Bangkokissa tuli jo pyörittyä aikoinaan viitisen vuotta sitten, jolloin ehdinkin tarkastaa kaikki tärkeimmät nähtävyydet, joten tällä kertaa tekemistä oli aikas vähäsen. Toki, kun sitä nyt satuin viikonlopuksi kaupunkiin, niin pitihän sitä hieman paikalliseen ravintolakulttuuriin tutustua, mutta muuten kyllä tuli otettua varsin rauhallisesti. Olisin lähtenyt paikasta jo parin yön jälkeen, mutta koska Super Bowl pelattiin samoihin aikoihin, päätin katsoa sen ja otin jopa huoneen jossa oli televisio. Tosin telkusta ei sitten näkynytkään sitä kanavaa, joka pelin lähetti, joten jouduin lopulta könyämään aamiaiselle ravintolaan, jossa peli pyöri.

Thaimaan kuningas on kovassa kansan suosiossa

Kuitenkin siis, Bangkokin jälkeen olin aika lailla loman tarpeessa, joten suunnaksi tuli valittua Etelä-Thaimaa ja tarkennettuna Koh Taon saari. Koh Taoon päädyin lähinnä siitä syystä, että saari oli halutulla alueella, siellä pystyi ottamaan lunkisti ja se oli sopivan pieni. Lisäksi jo matkaa suunnitellessa ajattelin, että sukelluskurssi olisi kyllä aika naseva setti heittää johonkin väliin reissua ja koska Koh Taolta saisin opastuksen ensimmäisellä kotimaisella, ei asiaa niin kauheasti enää paikan päällä edes tarvinnut miettiäkään.
Ei sitten muuta kuin ensin yöbussilla rannikolle ja katamaraanilla saarelle. Oli kohtuu hupaisaa seurata katamaraanissa, kun useilla ihmisillä ei vatsa oikein kestänyt heilutusta ja lopulta se pikaisesti nautittu aamiainen päätyikin muovipussiin. Perille kuitenkin päästiin ja majoituin rannan lähistöllä sijaitsevaan bungalowiin. Hieman joutui pettymään bungalowin tasoon, mutta laiskana ihmisenä en siitä loppujen lopuksi jaksanut muuttaakaan pois. Hyvällä paikalla se kyllä oli rannan lähistöllä, mutta kyllä se hammokki olis saanu olla. Hyttysverkonkin hommasin itse, kun ei valmiiksi löytynyt.

Koh Tao on siis yksi niistä Thaimaan ”paratiisisaarista” joihin turisteja kiikutetaan. Lähes koko saaren teollisuus perustuu turismiin ja alkuperäisväestöstä varmaan suurin osa työskentelee turistien parissa. Päivät kuluvat lähinnä niin kuin ne aurinkorannikoilla yleensä kuluvatkin. Naiset kaivavat ne hieman liian pienet bikininsä esille ja ujuttavat itsensä sisään samalla kun nuoret uroot kiertelevät rannalta toiselle paidattomina aurinkolasit päänpäällä billabongit jalassa. Illalla taas aloitetaan bilettäminen. Jokaisena päivänä viikosta jollakin saaren pisimmän rannan, Saireen, ravintoloista on bileet, jotka jatkuvat aamuun asti. Kuvio menee seuraavasti. Ensin mennään Lotus baariin vetämään pohjia ja pariutumaan muiden matkailijoiden kanssa ja sitten Lotuksen sulkeuduttua siirrytään varsinaiseen bilebaariin. Hieman unta kuuppaa ja ei muuta kuin takaisin rannalle.

Lotuksen ja monien muidenkin baarien käyttämä vetonaula oli tulisten keppien pyörittelijät

Toinen saaren tärkeä teollisuus liittyykin sitten sukeltamiseen. LP:n mukaan saarella olisi n. 40 isompaa tai pienempää firmaa, jotka kouluttavat ihmisiä pulahtelemaan mereen ja kiikuttavat näitä sitten eri saitilta toiselle pällistelemään pinnanalaista elämää.

Tällaiseltahan sieltä siis jokseenkin näytti. En viitsinyt hirveästi ottaa biitsikuvia, kun koko ajan oli tiellä joku ruotsalaisneitonen yläosattomissa pilaamassa maisemaa

Koh Taon saaren kolme pääheimoa ovat suomalaiset, ruotsalaiset ja britit, joita on kaikkia paikan päällä varsin runsain mitoin. Tanskalaisiakin mukaan mahtuu, mutta norjalaisia en vieläkään ole onnistunut bongaamaan. Tästä kuitenkin saan mainion aasin sillan seuraavaan kohtaan. Nimittäin vaikka niitä norjalaisia ei liiemmin saarella olisikaan, niin norjan kieltä kyllä kuulee. Tai ikävä kyllä, tässä tapauksessa puhujana toimin lähinnä itse. Vedin nimittäin yhtenä yönä sekä perus- että jatkokurssit yhteen pätkään ja varmaan jonkin erityissanaston-kurssinkin samaan settiin. Joku ruokamyrkytys tai muu bakteeri aiheutti akuutin tarpeen halata pönttöä useammankin kerran sinä yönä. Huonona puolena oli vaan, että seuraavana päivänä oli tarkoitus tehdä ensimmäiset sukellukset merellä ja aluksi näytti etten millään kyllä taivu sukeltelemaan. Aamulla kuitenkin könysin apteekkiin, temmoin pillereitä isot kasat naamaan ja ei muuta kuin sukelluspuku päälle ja mereen. Olo olikin jo huomattavasti parempi mereen päästyä. Hienoista säheltämistä ja totutteluahan homma aluksi oli, mutta kyllä sen voi myöntää, että on se sukeltaminen vaan mukavaa puuhaa. Ei sitä nyt kuitenkaan ihan joka päivä mennä yli kymmentä metriä pinnan alle kaloja katselemaan. Siellä vaan mureena möyri kivensä alla, klovnikalat (siis ne Nemo-kalat) pörräsivät oman asumuksensa luona ja triggerit pällistelivät sukeltajien huimaa määrää. Ja välillä kyllä meressä tuntuikin, että porukkaa oli liikenteessä kuin Bangkokin kaduilla, mutta minkäs teet, kun sukelluspaikkoja on vaan rajallinen määrä ja johonkin niiden sukellusfirmojen ne maksavat asiakkaat on roudattava. Kuitenkin, kurssi oli oikein hieno kokemus ja kyllä sitä hieman kuumottaa, että milloin pääsee seuraavan kerran veden alle polskimaan.

Urheat sukeltajaopiskelijamme kurssin viimeisen sukelluksen jälkeen

Mitäs muuta sitä saarella tulikaan tehtyä? Eipä oikeastaan paljoakaan muuta, mutta eihän lomalla tarvitsekaan. Kova oli yritys saada ihosyöpä, mutta en tässä siltikään tainnut onnistua. Hieman väriä kuitenkin tarttui pintaan, mutta ei tuo auringonotto niin kauheasti kuitenkaan ole minun juttu. Voihan sitä aina muutaman tunnin siinä rannalla makoilla joinakin päivinä, mutta en minä siellä viikkoa jaksa maata vain sen takia, että olisin asteen ruskeampi kuin se Suomessa talvensa viettänyt naapuri. Ja vaaleahan on muutenkin ollut varsin kysyttyä kamaa Aasiassa, niin mitäs sitä turhaan itseään ruskettamaan?
Toki kun Thaimaassa oltiin, niin Thai boxingia piti käydä yhtenä iltana katsomassa. Siellä sellaiset 15 vuotiaat ja hieman vanhemmat poikaset ottivat yhteen kehässä. Tulipahan koettua, mutta ei tuo väkivalta viihdekään suurina annoksina ole oikein minun juttu. Ensimmäiset 4-5 matsia meni vielä ihan kohtuu kivuttomasti, mutta ei niitä otteluita jaksa paljoa sen enempää katsella.

Vain ringside paikat kelpaa

Kuitenkin siis, Koh Taolla oli ihan kivaa. Saarella tutustui oikein mukavasti muihin suomalaisiin, terveisiä Antille ja Juhalle joiden kanssa tuli pörrättyä useampanakin päivänä, sukelluskurssi oli iso plussa, eivätkä aurinko ja hiekkarannatkaan koskaan ole pahasta. Jos matkalta lähtee hakemaan vaan auringossa löhöilyä upeassa ympäristössä, on Koh Tao hyvinkin varteenotettava vaihtoehto sitä varten. Itse kun en meinannut jäädä paikalleen, niin hieman päälle viikon päästä olikin jo aika vaihtaa maisemaa. Ei muuta kuin suunnaksi Malesia ja Kuala Lumpur.

Loppuun vielä pientä huumorinkukkasta muuten niin kuivaan blogiin

Three nights in Bangkok

2008-02-03T01:44:00.000-08:00

Meinasin aluksi, että kirjoittelisin jotain hienoa Bangkokin meiningistä, mutta sitten huomasinkin, että seuraava video hoitaa homman minun puolesta:

http://www.youtube.com/watch?v=cVtum207h7Q

Siem Reap ja Angkorin temppelit

2008-02-02T23:27:00.001-08:00

Bussissa meni taas aikalailla aikaa, mutta lopulta sitä saavuttiin onnellisesti perille. Suosio oli taas huipussaan paikallisten tuk tuk –kuskien parissa, mutta onnistuin livahtamaan samaan kärryyn parin bussissa tapaamani kanukin kanssa, joten kohtuullisen guesthousen löytäminen ei tehnyt tiukkaa.

Kyllähän minä siis sen ymmärrän ettei guesthouseen saa tuoda aseita eikä huumeita, mutta se että en saanut edes tuoda käsikranaatteja meinasi mennä jo hieman liian pitkälle

Liskoja löytyi hieman kaikkialta

Siem Reaphan on tietenkin tunnettu Angkorin temppeleistä. Ne jotka eivät temppeleistä ole kuulleetkaan, niin pitää sanoa että hävetkää. Kuukkeloimalla sitä tietoa varmaan kuitenkin niistä löytää, mutta kerrotaan nyt jotain pientä.

Angkor Wat

Kyseessä on siis aivan hillittömän kokoinen alue, jossa on suuri joukko entisaikoina asustanut valtava määrä ihmisiä ja täten alueelle on myös rakennettu suuret joukot temppeleitä ja muita rakennuksia, jotka nykyään toimivat Kambodžan suurimpana turistihoukuttimena. Kaikista kirkkaimpana tähtenä temppeleistä loistaa itse Angkor Wat, joka sattuu myös olemaan maailman suurin uskonnollinen rakennus. Jotain paikan entisaikojen tasosta kertoo se, että silloin kun eräässä pikku kaupungissa nimeltä Lontoo asui jotain parikymmentä tuhatta ihmistä, Angkor oli jo miljoonakaupunki. No, myöhemmin Angkor kyllä jäi jälkeen Lontoosta asukasmäärässä ja kehityksessä, mutta aikoinaan se oli aikasmoisen mahtava kaupunki. Lisätään nyt vielä loppuun, että viime vuosina raunioissa on filmattu useampiakin elokuvia, yhtenä tunnetuimmista Tomb Raider. Eli koska tähän mennessä ei niin kauheasti ollut tultua temppeleillä pyörittyä, niin nyt sitten täytettiin kiintiö kerralla täyteen.

Angkor Wat uudelleen

Joskus sitä vaan tuntee itsensä pieneksi

Mutta enpä viitsi pilata enempää kenenkään tiedon etsimisen iloa, joten pistetään vaan nyt isot kasat kuvia kertomaan, että mistä paikassa todella on kysymys.

Bayon edestä ja takaa

Kuten tuli jo mainittua, paikka on Kambodžan suurin turistinähtävyys ja sehän tarkoittaa tietenkin, että turisteilta yritetään nyhtää mahdollisimman paljon rahaa. Lippujen hinnat paikalle olivat jo varsin suuret, mutta kun hommaan lisätään vielä lähes pakolliset moto tai tuk tuk –kyyditykset, niin hintaan voi lisätä vielä aika roiman tukun dollareita lisää. Tokihan sitä vuokrapyörälläkin paikalle pääsee, mutta minkäänlainen liikunta tässä ilmanalassa aiheuttaa jo ajatuksena ahdistusta ja kävellen ei vaan oikeasti ehdi nähdä paljoakaan paikasta. Satuin onneksi törmäämään pariin muuhun suomalaiseen hotellissani ja lyöttäydyin heidän matkaansa, joten sain isot osat matkakustannuksista jaettua muiden kanssa ja olihan se mukava päästä puhumaankin tätä ensimmäistä kotimaista pitkästä aikaa.

Ostin itselleni kolmen päivän passin temppeleille, sillä yksi päivä olisi aivan liian vähän ja kaksi taas oli saman hintainen kolmen kanssa, joten valinta ei ollut kovin vaikea. Oikeastaan kolmena päivänä ehti ihan mukavasti omaan tahtiin kiertää lähes kaikki tärkeimmät temppelit varsin rennossa tahdissa. En siis päivässä pyörinyt temppeleillä kuin 2½ - 8 tuntia ja tuo 8 rupesi jo olemaan aivan tarpeeksi. Ei sitä oikein voi ymmärtää ihmisiä, jotka jaksavat kiertää temppelistä toiseen 12 tuntia (jotkut oikeasti jaksavat), kun minulla ainakin rupeaa jo puuduttamaan ensimmäisen neljän tunnin jälkeen. Kummia ovat.

Viimeisenä päivänä rupesikin jo temppeleiden tuijottaminen ja kaikille pikku kaupustelijoille kieltävän vastauksen antaminen puuduttamaan joten halusin jotain uutta. Tulikin sitten lähdettyä käymään kelluvassa kylässä (ette varmaan ikinä arvaa, mistä nimi tulee) vierailulla. Siellähän se kylä kelluskeli. Itse paikka oli rauhallisempi turistikohde kuin temppelit, mutta kyllä sieltäkin porukkaa löytyi. Turistit kiikutettiin paikallisille kalanjalostustehtaille palloilemaan. Siellä sitten esiteltiin kaloja ja krokotiileja ja olipa paikalla eräs pikkutyttö, joka kierteli paikalla pelästyttäen turisteja roikuttaessaan käärmettä kaulansa ympärillä. Ihan piristävä kokemus oli kuitenkin kaikkien temppeleiden jälkeen.

Hieman rupesi jo kypsyttämään kalliiden kyyditysten maksaminen ja varsinkin eräs moto-kuski, joka jostain syystä rupesi väittämään että olisin hänelle dollarin velkaa, joten päätin sitten sykähtää hieman viimeisenä päivänä ja lähdenkin tästä helmikuun ensimmäisenä jatkamaan matkaa kohti enkelten kaupunkia (Ei, ei. Ei Los Angelesia, vaan sitä toista, joka sijaitsee täällä Kaakkois-Aasiassa). Matka-aika-arviot vaihtelevat siinä 10-14 tunnin välillä, joten aika tuskainen matka on edessä, mutta kyllä sen kestää kuin tietää mitä edessä päin odottaa. Tarkoituksena on siis viettää muutamia öitä Bangkokissa ja sitten suunnata etelämpään kohti saaristoa, josta meinasin hommata jonkun mukavan pienen rentoutumispaikan. Matkailu kun on viime päivinä ollut niin raskasta, niin kyllä tässä onkin jo aika viettää pienoinen loma, ennen kuin jatketaan eteen päin.

Intiimi auringonlasku 3000 muun turistin seurassa

Ei Kambodza nyt kyllä mitään huippuhyvää vaikutusta tehnyt. Eniten jäi kaivelemaan se maksatuksen meininki, jota maassa harrastetaan turisteja kohtaan. Kyllähän minä sen tiedän, että valtio tarvitsee kipeästi rahaa, mutta voisi sitä rahastusta hieman hillitä kuitenkin. Eihän maan hintataso tietenkään muuten mikään kova ole, mutta kaikenlaisia lisämaksuja tykkäävät vaan keksiä turisteille. En usko kuitenkaan, että ihan heti olen maahan palaamassa.

Kambodža – Phnom Penh

2008-02-02T23:13:00.000-08:00

Ensin hieman taustamusiikkia tunnelman luomiseksi: http://www.youtube.com/watch?v=XcjzoydyQIY

Sen bussimatkan piti siis kestää kuusi tuntia. Ei kahdeksan, kuten se kesti. No päästiin kuitenkin ehjinä perille ja heti bussista noustessa suosioni kohosi aivan uusiin huippulukemiin. Nimittäin kaikki kynnelle kykenevät moto- ja tuk tuk –kuskit päivystävät aina bussiasemalla odottaen uutta lastillista turisteja Vietnamin puolelta ja bussin ovien avautuessa muodostavat huutavan härdellin etuovelle ahdistellen kaikkia bussista nousevia tyrkyttäen omaa kuljetusvälinettään. Itselläni ei ollut kaupunkiin saavuttaessa mitään tietoa vielä siitä, että mihin majoittuisin, mutta onneksi löysin kaikkien ympärillä pörräävien kuskiehdokkaiden takajoukosta yhden joka puhui hyvää englantia, vaikutti rehelliseltä ja tiesi majapaikan. Majoituin siis kaupungin keskustan lähistöllä sijaitsevan järven rannalla sijaitsevaan guesthouseen. Huoneen hintaan sai lisäksi mukaan oman pikku liskon, tai jos hyvin kävi, useitakin, sekä n. määrän hyttysiä. Valintani oli sikäli hieman nössömäinen, että tälläkin kertaa tuli päädyttyä yhdelle kaupungin backpacker alueista. Tosin koska kotimaan ulkoministeriö kehottaa matkaamaan Kambodžaan yksin sillä aseelliset ryöstöt olivat kuulemma yleistyneet, niin ajattelin pelata hieman varman päälle. Guesthouse sijaitsi siis rannalla, erittäin nätillä paikalla, alueella joka oli täynnä reppureissaajia, ravintoloita, matkatoimistoja ja rahanvaihtopisteitä.
Kambodžahan kärsi vuosien ajan sodasta ja punakhmerien hirmuhallinnosta, jonka aikaan tapettiin suuret määrät kansakunnan intellektuelleista, insinööreistä, opettajista, ex-hallinnosta ja vielä iso kasa muita ihmisiä, jotka eivät punakhmerejä miellyttäneet. Kansa on varsin köyhää ja kuten kaikkialla Kaakkois-Aasiassa turismilla yritetään saada hieman kilisevää valtion kassaan. Heti Vietnamin rajan ylitettyä huomasin erään hieman yllättävän rahankeruu metodin. Kambodžassa on nimittäin uhkapelaaminen laillistettu, joten rajan tuntumaan, sekä isoimpiin kaupunkeihin on noussut joukko kasinoita. Tämä hieman yllätti, sillä kuka nyt Kambodžaan haluaisi tulla noppia pyörittämään? Macao on helppo ymmärtää: vieressä on Hong Kong täynnä rikkaita sekä nopeasti kehittyvä Kiina, jossa on tällä hetkellä eniten miljonäärejä koko maailmasta, mutta mitäs sieltä Kambodžan naapurista löytyy? Toiselta puolelta Vietnam, normikansalaisen keskitulot ovat varmaan n. $50 kuukaudessa, yhdellä sivustalla Laos, ei paljoa poikkea Vietnamin elintasosta ja sitten on tietenkin Thaimaa, jonka kansalaisilla ei paljoa enempää massia myöskään löydy. Ja en kyllä menisi sanomaan, että ne turistit jotka Kambodžaan saapuvat Vietnamista ovat niitä huippurikkaita, jotka tulevat maahan uhkapelaamaan. No, ehkä ne kasinot jotain auttavat maan taloutta elvytettäessä.

Kambodžan pääkaupunki Phnom Penh ei varsinaisesti ole maailman isoimpia turistikohteita, varsinkin jos vertaa samasta maasta löytyvään Siem Reapiin, mutta kyllä kaupunki aika lailla vetää porukkaa puoleensa. Kyllähän kaupungista löytyy kansallismuseo, jossa on maailman suurin Khmer-taiteen kokoelma sekä kuninkaan palatsi ja tämän ympärillä suuret joukot pieniä pyhättöjä, mutta kuuluisimmat nähtävyydet eivät liity taiteeseen, kulttuuriin saati uskontoon vaan punakhmerien hallinnon muistoihin. N. 15 km keskustasta sijaitsee Choeung Ek:in tappokentät, joille aikoinaan kuskattiin rekkalasteittain ihmisiä tapettavaksi ja haudattavaksi. Kaikkiaan 129 joukkohautaa ja valkoinen stupa täynnä pääkalloja sijaitsevat alueella muistuttamassa kaikkiaan n. 17 000 teloitetusta.

Toinen samaan teemaan liittyvä nähtävyys on Tuol Slengin museo. Paikka toimi aikoinaan lukiona, mutta punakhmer hallinto muutti sen kidutusvankilaksi, josta porukka parin kuukauden kidutuksen jälkeen yleensä kiikutettiin Choeung Ekiin tapettavaksi. Nykyään rakennuskompleksi on omistettu vankilassa aikoinaan aikaansa viettäneille sekä muistuttamaan kidutuskeinoista ja punakhmerien tekemistä hirmuteoista.

Pitihän nämä paikat toki tarkastaa ja vaikka olinkin varannut itselleni aikaa Phnom Penhiin hyvin rajallisesti, yksi päivä kyllä riitti ihan hyvin kohteiden tutkimiseen. Aamulla olikin sitten valittava, että minkälaisen kyydityskeinon sitä ottaisikaan käyttöönsä. Phnom Penhin massaliikutteluvälineistö kun ei ole ihan mallia Tokio, niin vaihtoehdot olivat varsin rajalliset. Metroa ei ole, bussien kulkemisesta ei ollut mitään tietoa, taksit ovat hyvin harvassa ja todennäköisesti kohtuullisen hintavia, joten valinta piti tehdä lähinnä kahden vaihtoehdon väliltä. Lähteäkö moton, eli sellaisen moottoripyörän ja skootterin sekoituksen kyytiin, jolloin matka taittuisi kyllä kohtuu nopsaan, mutta turvallisuus ei ole aivan huippuluokkaa vai ottaako kyyti tuk tuk:ilta eli matkustaa sellaisessa motovetoisessa peräkärryntapaisessa, jolloin matka on hieman hitaampaa ja kalliimpaa kuin moton kyydissä, mutta edes melko turvallista. No, eihän noiden kanssa edes tarvinnut pitkään miettiä. Olin varmaan ainoita länkkäreitä, joka lähtivät motolla liikenteeseen.

Paikat tuli kuitenkin kierrettyä. Varsin hiljaiseksihan se veti pääkalloja katsellessa ja myöhemmin vankilaan tutustuessa. Olivat jättäneet vankien käyttämät sängyt paikoilleen ja ripustaneet viereen kuvan kidutetuista/kuolleista vangeista siinä kunnossa missä nämä olivat löydettäessä. Ei siellä varmaan olisi edes tarvinnut sitä nauramisen kieltävää kylttiä. Lisäksi muutamissa huoneissa oli suuret joukot kuvia vankilassa pidetyistä vangeista, niin miehistä, naisista kuin pienistä lapsistakin ja toisissa taas käytiin läpi joidenkin vankien elämäntarinat sukulaisten muistelemina.

Tappokentiltä lähdettäessä, motokuskini halusi myös kiikuttaa minut ampumaradalle. Olin kuullut, että Kambodžassa saa kyllä rätkiä jos minkäkinlaisella aseella, mutta eipä tuo nyt niin kauheasti kiinnostanut tappokenttien jälkeen. Iskivät kuitenkin menun (josta ei saanut ottaa kuvia) käteen, josta kävi selväksi hinnat. AK:n lippaallinen sellainen $50, saman verran moni muukin ase. Käsikranaatti oli sellaisen $40 ja kaiken huippuna singolla olisi päässyt täräyttämään $220:lla. Jotain huhua toki on myös liikkunut siitä, että jotain lehmiä tai muita elikoita pääsisi ampumaan, kunhan vaan maksaa tarpeeksi, mutta minua ei niin kauheammin kiinnostanut ruveta edes kyselemään niiden perään. Jätin siis ampumiset tälläkin kertaa väliin.

Phnom Penh ei loppujen lopuksi niin hirven kauhea paikka ollut. Tosin elelin hieman varovaisemmin, siten että melko lailla pimeän tultua olin jo hotellin lähistöllä. Kyllä minulle myös yksi aussi tuli hädissään juttelemaan, kun kuulemma paikallinen tuk tuk –kuski oli pöllinyt mieheltä kamat ja rahat ja tyyppi oli nyt ilman suurempaa omaisuutta Kambodžassa, mutta muuten en kyllä tuntenut olevani missään suuremmassa vaarassa kaupungilla käyskennellessä. Kambodža kuitenkin elää sen verran turismin varassa, että ei sitä kaikkia vierailijoita passaa laittomasti ryövätä. Hieman rupesi kyllä risomaan pienoinen maksatuksen meininki, kun turistina sai jokaisesta nähtävyydestä maksaa pienen nipun dollareita. Kansallismuseon kanssa jo hieman rasitti pulittaa muutamia dolsuja muokatun kiven ja muinaismuistojen katselemista. Kuninkaalliseen palatsiin en edes mennyt, koska en ollut täysin sopivasti pukeutunut ja olisin joutunut ostamaan lisää vaatetusta sisäänpääsemiseksi, mutta loppujen lopuksi mitta tuli täyteen, kun ajattelin käydä vierailemassa kaupungin korkeimmalla kohdalla, kokonaisen 27 metrin korkeuteen kohoavalla kukkulalla. Mielenkiinto tätä paikkaa kohtaan tosin väheni huomattavasti, kun paikalle oli pystytetty kylttejä, että pääsymaksu $1, ulkomaalaisilta vain. Jäi kukkula katsomatta, mutta myöhemmin kuulin, että en ollut menettänyt mitään.

Eipä minulla mikään hirmu hinku takaisin Phnom Penhiin ole, mutta ei siitä mikään kauhean huono kuvakaan jäänyt. Mielellään sitä kuitenkin siirtyi kohti Siem Reapia, josta olin kuullut paljon hyvääkin.

Charlie ei surffaa

2008-02-02T23:01:00.000-08:00

...luki surffilaudassa Saigonilaisessa Apocalypse now -yökerhossa. Varmaan itse keksineet kyseisen lausahduksen. Aika huono paikka kuitenkin, mutta mitäpä muutakaan voi odottaa LP:n mainitsemasta paikasta. Kannattaa paikallisilta kysellä parempia menomestoja, jos Saigoniin eksyy.
Saavuin Vietnamin isoimpaan kaupunkiin joskus puolenyön jälkeen ja koska minulle oli varattu kyyditys kentältä hostellilleni, pääsin varsin vaivattomasti majapaikkaani. Aivan kuten Hanoinkin tapauksessa, majoituin paikalliselle backpacker –kadulle, joka pursusi niin hotelleja, matkatoimistoja, ravintoloita kuin kaikkea muutakin mitä normi reppureissaaja saattaisi tarvita. Saingonin virallinen nimihän nykyään on Ho Chi Min City, mutta siitä kyllä puhutaan Saigonina yhtenään, joten käytän tässä nyt sitten molempia sekaisin.

Saigonissa pääsin viimeinkin sinne kauan odotettuun tropiikkiin. Lämpötila päälle 35 ja kosteutta aivan riittämiin. Nestekulutukseni kasvoi jopa suuremmaksi kuin Soulissa, tosin tällä kertaa kittasin myös paljon vettä. Jälleen kerran päätin jättää tekemisieni suunnittelun vasta paikan päälle ja toisena päivänä löysinkin itseni Itsenäisyyspalatsin portilta. Se oli se paikka, jossa presidentti asusteli ja johon aikoinaan Vietkongin tankit ensimmäisenä vyöryivät, kun Saigon aikoinaan antautui. Rakennus oli jätetty entiselleen siitä asti ja toimii nykyään sekä turistinähtävyytenä että kokoustilana. Ei rakennus nyt ihan hirveästi sykähdyttänyt, mutta oli siinäkin omat mielenkiintoisuutensa, kuten alakerran bunkkerin sodanjohtokeskus ja muut vastaavat. Toisena kohteena suuntasin Vietnamin sodasta (tai kuten Vietnamissa sanotaan American war) ja lähinnä sotarikoksista kertovaan museoon. Lähinnä paikassa esiteltiin kuvia sota-ajalta ja sen seuraamuksista, kuten Agent Orangen aiheuttamista kehitysvammoista. Paikka veti kyllä ihmiset hiljaiseksi, mutta olisin odottanut melkeinpä hieman enemmän kyseisestä sodasta kertovalta museolta. Jos vertaa Soulin sotamuseoon, niin Saigon tulee reippaasti perässä.

Toisena päivänä olikin aika suorittaa se pakollinen turistireissu. Tällä kertaa mentiin lähistöllä sijaitseville Vietkongin käyttämille tunneleille. Oppaaksi sattui sitten vanha veteraani, joka oli sodan aikana taistellut hävinneellä puolella ja nyt hehkuttikin sitten kovasti VC:n taktiikoiden nerokkuutta sekä taistelutahtoa. Kierrettiin katsomassa, että miltä ne tunnelit ja ilmanottoaukot näyttivät maanpäällä, ihmeteltiin VC:n käyttämiä ansoja ja löytyipä matkan varrelta myös yksi amerikkalaisten tankki, joka oli ajanut aikoinaan miinaan ja myöhemmin jätetty paikalleen. Sitten käytiinkin ampumaradalla, jossa olisi saanut ampua sodassa käytetyillä aseilla, mutta tällä kertaa ajattelin passata leikin. Ehkä sitten Kambotzassa. Porukasta kyllä tunnisti sen militaristin, joka osti luoteja (n. euron per luoti) vyöllisen verran ja sitten tykitti ne sarjalla maalitauluihin. Varmaan tyypin kohokohta koko retkellä. Lopulta kuitenkin päästiin itse asiaa eli könyämään tunneleihin. Tunnelit oli aikoinaan tehty n. 130 senttiä korkeiksi ja puolisen metriä leveiksi, joten siinä voi kuvitella miten mukava sitä oli itseään hinata metri kerrallaan pilkkopimeässä 3-8 metrin syvyydessä. Jos ei muuta, niin lämmin tuli ainakin. Aika tyyppejä ne Charliet aikoinaan kuitenkin olivat, kun tuollaisen systeemin rakensivat.

Turistit tykättiin Vietnamissa aina kiikuttaa johonkin paikalliseen matkamuistomyymälään

Tunneliretken jälkeen otinkin loppuillan varsin rauhallisesti, sillä seuraavana päivänä edessä olisi aikainen herätys ja kuuden tunnin bussimatka Kambodzan puolelle.

Halong bay

2008-02-02T22:54:00.001-08:00

Kaikkihan nyt tietävät, että Vietnamissa oli aikoinaan jonkinmoinen konflikti paikallisväestön, varsinkin pohjoispuolen asukkaiden, ja lähistöllä sijaitsevan ameriikan yhdysvaltojen kanssa. No Amerikkahan otti ja pommitti Vietnamin takaisin kivikaudelle, myrkytti viidakoiden kasvustot matalaksi useiksi vuosikymmeniksi myrkyillä, joiden pitkäaikaisia vaikutuksia ei oltu liiemmin testailtu ja tämän jälkeen teki useita elokuvia siitä kuinka kauheaa heidän sotilaillaan maassa oli ja kuinka he ovatkaan joutuneet siitä myöhemmin kärsimään. Vietnam taas ottaa ja kärsii vieläkin sodasta. Infrastruktuuri on vieläkin varsin heikoissa kantimissa, talous vieläkin heikommassa kunnossa (kommunistinen maa, voiko niillä talous edes olla hyvällä tolalla?), pelloilla hommat tehdään edelleenkin suurimmaksi osaksi käsivoimin, korruptoituneisuutta löytyy ja kovasti on vielä kehitettävää ennen kuin päästäisiin edes lähelle kehittyneitä valtioita. Valopilkkuna maalle kuitenkin on vähitellen tuikkimassa kehittyvä turismiteollisuus. Vietnamissa on todella upeita maisemia, loisto sukellusvedet ja, kuten tuli jo kerran mainittua, äärimmäisen halpaa. Esimerkiksi jos hieman katsoo missä ja mitä syö, niin päivän ruuat voi saada alle kahdella eurolla. Ja ruoka on vieläpä varsin syötävää. Toki turisteilla maksatetaan turistihinnat, mutta on se silti yli viisi kertaa halvempaa kuin Suomessa. Lisäksi ainakin Hanoin vanha kortteli kuhisee hotelleja, hostelleja ja guesthouseja sekä matkatoimistoja, jotka lupaavat järjestää vaikka vaaleanpunaisen sarvikuonon tanssimaan ripaskaa mikäli asiakas näin haluaa. Ei Vietnam myöskään sen vaarallisempi paikka ole kuin mikään muukaan (jos ei lasketa liikennettä), jos hieman vaivautuu miettimään kuinka rahojaan ja tavaroitaan esittelee ja missä liikkuu milloinkin.

Maisemia Halong bayn retkeltä

En ollut hirveästi suunnitellut, että mitä sitä Hanoissa tekisin ja millaisella aikataululla, joten päädyin ensimmäisen illan vaan kiertelemään vanhaa korttelia ja tarkastin paikalliset yömarkkinat. Tarkoitus oli, että seuraavana aamuna heräisin aikaisessa ja lähtisin katsomaan Ho Chi Minin mauseleumikompleksin, mutta pienoin matkustusväsy vei tällä kertaa voiton ja päätin säästää herra Minin tuleville päiville. Sen sijaan kiertelin muuten vaan kaupunkia ja käyskentelin päämäärättömästi ympäriinsä. Lisäksi päätin, että koska Halong bayta oli niin kauheasti kehuttu joka paikassa ja kuulemma kaikki käyvät siellä, niin ajattelin, että pitää varmaan itsekin sitten lähteä paikka tarkastamaan. Varasin lopulta kolmen päivän ja kahden yön reissun tähän lomaparatiisiin ja seuraavan päivän aamuna lähdettiinkin liikkeelle minibussilla. Reissusta puolet tehtiin paikallisella laivalla, jossa meitä kaikkiaan oli minun lisäksi vaivaiset kuusi muuta matkustajaa ja hieman enemmän miehistönjäseniä. Ei kannata ymmärtää väärin, Halong on todella suosittu matkailukohde, mutta tällä kertaa meillä vaan kävi sellainen mäihä, että satuttiin saamaan se alibuukatuin paatti allemme. Käytiin sitten katsomassa paikallinen iso luola (kuulemma kuuluisakin), kiivettiin kukkulan päälle ihastelemaan maisemia (joita ei juuri näkynyt, kun oli hieman usvainen sää) ja illan lopuksi vielä pyörähdettiin ostoksilla paikallisella kalamarkkinoilla. Pitihän sitä tietenkin testata jotain uutta, joten ostin itselleni pari lemmikkirapua, jotka kokki tosin jo parin tunnin päästä oli kiehauttanut mureiksi. Ei saatu siis muodostettua kovin syvää tunnesidettä välillemme. Ihan hyviä kuitenkin olivat, vaikka paljon pitikin nähdä vaivaa, että niistä lihan sai irti.
Yö vietettiin laivassa ja seuraavana aamuna suunnattiin kajakoimaan. Tämän pienen liikuntatuokion jälkeen meidät kiikutettiinkin saariston ainoalle asutulle saarelle, Cat balle, jossa majoituttiin kohtuu vaatimattomaan hotelliin. Iltasella tehtiin vielä pienoinen vaelluslenkki paikallisen oppaan kanssa. Miekkonen oli 71 vuotias entinen sotilas, joka oli viimeisen kahden vuoden ajan opetellut englantia ahkerasti pelkän sanakirjan ja satunnaisten turistiopastusten avulla. Ilmankos kirjoittaminen luonnistui oikein hyvin, mutta sanojen lausuminen tuotti jonkin verran vaikeuksia. Aika äijä kuitenkin.

Tuli kierrettyä useampikin tunneli ja luola

Cat ba on sellainen 7000 asukkaan kaupungintapainen, joka on lähes kokonaan keskittynyt turismille. Ja kesällä siellä varmaan onkin erittäin kauniit maisemat ja ulkomaalaisia vilisee liiaksikin asti, mutta näin talven aikaan ilma oli sen verran viileä, että porukkaakaan ei niin kauhiasti ollut. Käytiin kuitenkin illan aikaan vielä hieman pyörähtämässä paikallisissa anniskeluravintoloissa seurueen muiden jäsenten kanssa. Ei sitä oikeastaan haluaisi edes kuvitella minkälaista se meininki Suomessa olisi, jos sielläkin bisselasillinen maksaisi sen hieman päälle 20 senttiä. En tosin tiedä miten paljon hintaan vaikutti se, että paikallisoppaamme oli mukana menossa. Paikallisille kun tuppaavat nuo hinnat, tai oikeastaan alkuhinta josta ruvetaan tinkimään, olemaan vähintään puolet siitä mistä turistien kanssa lähdetään.
Seuraava päivä kuitenkin käytettiin lähinnä vaan Hanoihin paluuseen josta onnistuin löytämään uuden hotellinkin varsin pienoisella vaivalla. Sain myös hieman suunniteltua tulevaisuutta, sillä vaikka kuinka halusin aluksi matkata maanpäällä välin Hanoi-Ho Chi Min City, päädyin lopulta lentokoneratkaisuun. Syy tähän löytyy lähinnä aikatauluista. Lentäen matka vie kaksi tuntia, kun taas bussilla tai junalla sama reissu ottaisi 30 tuntia eikä hinta nyt niin kauhian paljoa enempää ollut. Ajattelin, että säästetyn päivän voisi käyttää joko Angkorin temppeleitä koluten tai sitten Thaimaan rannikolla maaten.
Illalla lisäksi ajattelin, että jos sitä hieman ottaisi videolle paikallista liikennekulttuuria. Tätä varten hommasin itseni tiukan hintaneuvottelun jälkeen paikallisen polkupyöräriksan kyytiin. Kuski tarjosi ensin hinnaksi 100 000 dongia (hiukka yli 4€), mutta pienoisen tinkaamisen ja poispäin kävelyn jälkeen tyytyi 40 000 dongiin. Sain sitten kuvattua hieman matskua liikenteen keskeltä, mutta harmi vaan että tiistaina oli paljon vähemmän porukkaa liikenteessä kuin viikonloppuna, joten osa totuudesta jää nyt videolta näkemättä. Mutta voi taivas näitä riksakuskeja täälläkin! Miehellä oli oikeasti pokkaa yrittää samaa temppua kuin mitä se yksi äijä teki Pekingissä. Päätti yrittää vaihtaa dongit dollareiksi. Tais kyllä tajuta yrityksen heikkouden aika pian, kun naureskelin vaan miehen ”Forty dollah!” pyynnöille, iskin sovitun hinnan tassuun ja kävelin pois. Aika velikultia ovat kyllä.
Hanoista ei nyt aivan kauheasti löydy mitään elämää suurempia nähtäväyyksiä, mutta yksi paikka kuitenkin on varmaan vierailun arvoinen. Setä Ho Chi Min on nimittäin vieläkin kovassa huudossa paikallisten keskuudessa. Tälle suurelle johtajalle, aivan kuten Maollekin, on oman tahdon vastaisesti, kunnon kommariperinteitä noudattaen, pystytetty mausoleumia ja jos jonkinlaista muistorakennusta kertomaan miehen urotöistä. Itse kun olen kovasti viehättynyt kansan suuriin sankareihin, niin tottakaihan minun piti myös paikallinen ylijumala tarkastaa. Jouduin siis jälleen kerran pistämään herätyskellon soittamaan aivan liian aikaisin ja könysin mauseleumille. Iso paikkahan se kyllä on ja tiukka on kuri. Aivan kuten Maon kanssa, niitä laukkuja ei kiikuteta sisälle ja kameroita vielä vähemmän. Sitten vaan letkassa kävellään lasikopin ohi ja vilkuillaan esillä lepäävää miekkosta. Itse äijä näytti tällä kertaa kyllä varsin kuolleelta eikä ollenkaan niin vahaiselta kuin Mao. Jos intoa tämän jälkeen vielä riittää niin vierestä löytyy setä Ho Chi Minin museo ja entinen asuinrakennuskin. Tällä kertaa aikataulutukseni ei osunut täysin kohdalleen, kun siesta puski päälle ja ei kiinnostanut jäädä odottamaan yli tuntia museolle sen aukeamista, joten joudun varmaan lukemaan setä Hon uroteoista vaikkapa netistä.
Samana iltana otin vielä lentokoneen kohti Ho Chi Min Cityä eli Saigonia. Hanoi oli kyllä aika veikeä kaupunki. Se tarjosi aikalailla erilaista Aasiaa kuin mitä pohjoisempana oli tottunut. Kaoottinen liikenne, koko ajan ympärillä pörräävät moto- ja riksakuskit, auttavaiset matkatoimistot ja hotellit ja yleinen ilmapiiri oli hyvin erilainen kuin muissa vierailemissani pääkaupungeissa. Olisi vaan ilmat saaneet olla paremmat, jolloin Halong bayn retkestäkin olisi varmasti saanut paljon enemmän irti. Onneksi sentään Saigonissa odotti hillitön kuumuus.

Hanoi

2008-02-02T22:45:00.000-08:00

Matka NanNingiin alkoi rattoisasti, oli jälleen lähellä etten myöhästynyt bussista, mutta löytyihän se oikea laituri lopulta. Bussi olikin mukavan sorttinen yöbussi, oikein nukkumapaikat matkustajille. Alussa vaan näytti pahasti sille, että joutuisin kuuntelemaan kiinalaisia karaokelauluja koko matkan. Kaikki, jotka ovat Aasiassa käyneet tietävät kyllä, että paikallinen musiikki ei ehkä täysin iske länsimaiseen korvaan kuin miljoona volttia vaikka siltä se saattaa tuntuakin. Onneksi kuitenkin pian laitettiin leffa pyörimään ja loppumatka meni varsin leppoisasti sitä katsellessa ja nukkuessa. NanNingiinkin saavuttiin jo reippaasti aikaisemmin kuin luulin, joten minulle jäi aikaa yrittää hommata lippu seuraavaan rajaa kohti lähtevään junaan. Tätä ennen kuitenkin tutustuin vielä yhteen mukavaan ja yhteen ei niin mukavaan kiinalaisnaiseen. Mukavampi auttoi bussissa joidenkin käytännön hommien kanssa ja kertoi NanNingissa taksikuskille, että mihin halusin ja paljon sille tulee hintaa. Ei-mukavampi nainen oli taas se taksikuski, joka päätti veloittaa reipasta ylihintaa matkasta bussilta juna-asemalle. Kyllähän minä tietenkin tiesin, että se veloittaa ylihintaa, mutta kun kuskit olivat muodostaneet kartellin ja kaikki tarjosivat samaa hintaa ja minulla oli aikasmoinen kiirus, niin tällä kertaa ajattelin maksaa hieman ylimääräistä, jos vaan pääsen pikaisesti perille. No, tämä kuski tietenkin ajatteli, että annetaan nyt sitten kyytiä koko rahan edestä ja ajelutti 15 minuuttia ympäri kaupunkia. Ennen matkaa mittailin kartasta, että juna-asemalle olisi n. kilometrin matka, mutta kun lopulta saavuttiin perille niin mittarissa luki yli 16 km. Eihän siinä muuta, mutta kun oli vaan kohtuu kiire...
Jonot lippuluukulle näyttivät aluksi vaan pelkältä vellovalta massalta ja näytti etten mitenkään onnistuisi saamaan lippua ajoissa, mutta lopulta kuitenkin hommasin itseni sisälle ja menin pokkana lippujen vaihtoluukulle kyselemään piletin perään ja ei sitten muuta kuin matkaan. Junamatka oli kyllä melkein samaa romanttisuusluokkaa sen reissun kanssa, kun aikoinaan huitaistiin intissä Rovajärvelle ammuskelemaan. En ollut ihan varma yhdestä tekstistä lipussani, joten englannistutetin sen eräällä kiinalaisella, joka iloisesti ilmoitti sen tarkoittavan, että ei istumapaikkaa. Mikäs siinä sitten. Oli junassa kuitenkin joitakin vapaasti istuttavia paikkoja joista onnistuin lopulta valloittamaan itselleni yhden, joten ei homma ihan seisoskeluksi mennyt, mutta ei matkaa nyt ihan täysin mukavaksikaan voinut sanoa. Ajattelin, että turvallisuussyistä ja ihan kulujen säästämiseksi olisi varmaankin viisasta liittoutua muutamien muiden Vietnamiin matkaavien travellereiden kanssa, joten ensiksi bongasin ryhmän saksalaisia, mutta lopulta päädyin ylittämään rajan Vietnamiin erään ranskalais pariskunnan kanssa.

Rajalla tuntui, että jossakin on nyt kyllä vikaa, koska kaikki oli siihen mennessä mennyt aivan niin kuin olin suunnitellutkin, eikä minkäänlaisia isompia esteitä ollut ilmennyt. Tämä kuitenkin saatiin pikaisesti korjattua, kun ruvettiin säätämään itseämme kohti Hanoita. Otimme vahingossa kyydin läheiseen kylään, huomattiin että paikan junilla kestäisi ikuisuus saavuttaa Hanoi, häslättiin hieman että saatiin taksi seuraavaan kylään ja lopulta löydettiinkin sopivan hintainen bussi, joka veisi meidät kohtuu nopsasti perille. Eihän minulla mitään tietoa mistään majoituksesta ollut Hanoihin saavuttaessa, joten se oli ensimmäinen asia, joka piti hoitaa. Bongasin kadulta pari länkkäriä ja kysäisin josko nämä tietäisivät hyviä vaihtoehtoja ja nämä ohjasivat läheiseen guesthouseen. Siellä oli tosin täyttä, mutta työntekijä otti ja soitti viereiseen hotelliin, josta löytyikin mukava huone kohtuulliseen hintaan. Tässä vaiheessa on muuten tuumattava, että Vietnam on ehkä halvin maa, jossa olen käynyt. Jää Kiinakin varmaan toiseksi. Tosin Vietnamissa pitää osata tingata aika paljon, koska paikalliset aloittavat länkkärien kanssa aivan naurettavista hinnoista (4 patonkia = $20 !!), mutta lopulta kyllä päädytään sellaisiin hintoihin, joilla saa Suomesta ostettua puolikkaan banaanin.
Toinen asia minkä huomasin nopeasti oli, että minut on kuin luotu liikkumaan Vietnamilaisille kaduille. Siis jo kaksi päivää, enkä ole vielä joutunut auton tai skootterin alle! Aika hyvin, jos ottaa paikallisen liikennekulttuurin huomioon. Ei oikeasti voi olla tällä pallolla montaa paikkaa, jossa on näin kaoottinen liikenne. Bussit, autot, tuhannet skootterit ja jalankulkijat liikkuvat kaduilla toistensa seassa ja pyrkivät olemaan osumatta toisiinsa. Torvea soitatetaan jatkuvasti, jotta muut tietävät että täältä tulen minä ja sitten vaan painetaan kaasua. Selviytymisvinkiksi heitettäköön, että kun sitä tietä lähdetään ylittämään niiden skoottereiden sekaan, niin kävellään hitaasti, otetaan se katsekontakti niihin sivusta tuleviin skootterikuskeihin ja myös pidetään se kontakti. Hyvin se menee parin harjoituskerran jälkeen. Maanteillä taas vallitsee selkeä sääntö: isoin menee miten tykkää ja muut väistää. En usko että saisin ajokortin tähän maahan, enkä välttämättä haluaisikaan, mutta enpä luule että kovin monelta paikalliseltakaan kyseistä läpyskää löytyy.
Vielä yksi asia paistoi silmiin kaduilla kävellessä. Tämän täytyy olla likaisin kaupunki, jossa olen pyörinyt. Siis onko ne kaikki roskat pakko dumpata siihen kadulle heti kun jotain roskaksi kelpaavaa löytyy? Kyllä minä tiedän, että joku kaupungin työntekijä ne siitä sitten lakaisee kasaksi ja kiikuttaa roskiin, mutta minkä ihmeen takia esim. se mandariini pitää kuoria suoraan maahan, ilman, että ottaisin ne kuoret talteen ja veisi roskiin? Luulisi, että ihan yleishygieniankin kannalta hieman tehokkaampi jätehuolto olisi paikallaan.
Mutta siis kuitenkin, Vietnamissa ollaan ja itse ainakin pidän paikasta sen perusteella mitä olen tähän mennessä nähnyt ja kokenut. Meininki on hyvä, tunnelma letkeä, sää voisi olla hieman parempi, mutta kaiken kaikkiaan Hanoi rocks!

Olivat sitten pystyttäneet patsaat sekä sähkötöpselimiehelle että Leninille

Macaon kasinoilla

2008-01-22T06:49:00.000-08:00

Macao on pienoinen niemi lähellä Hong Kongia ja sinne pääsee melko vaivattomasti joko Kiinan puolelta maitse tai Honkkareista lautalla. Itse tietenkin valitsin jonkinlaisen kantosiipialustyyppisen ratkaisun ja hulautin sillä paikan päälle. Macao oli aikoinaan portugalilaisessa omistuksessa ja monet paikat on nimetty portugalilaisten miekkosten mukaan ja muutenkin portugalin tekstiä näkee siellä täällä kaupunkia. Macao on kuitenkin sikäli erityisasemassa Kiinassa, että kuten Hong Kongiinkin, sinne pitää käydä läpi normaalit rajanylitysrutiinit, mutta uhkapeli on myös sallittua. Ja sen kyllä huomaa. Koko paikassa ei niin hirveästi muuta kulttuuria ole kuin rahapelit. Tällä hetkellä kaupungissa on n. 30 kasinoa ja uusia rakennetaan koko ajan lisää ja entisiä päivitetään. Macaota sanotaankin idän Las Vegasiksi. Tosin tässä vaiheessa kannattaa ehkä mainita, että jo tällä hetkellä Macaon kasinot takovat enemmän rahaa kuin Las Vegas jokaisen pelipöydän tuottaessa 10 kertaa enemmän kuin mammonaa kuin Vegasin vastaavat. Näin siis ainakin LP:n mukaan. Ja eipä kyllä voi hirveästi epäilläkään, mitä sitä meininkiä katselin. Rikkaat kiinalaiset, jotka eivät keksi mitä tekisivät ylimääräisillä rahoillaan, könyävät Macaoon ja viettävät pari iltaa oikein rattoisasti ennen kuin palaavat takaisin tekemään lisää mammonaa.

Siinäpä ne. Isoimmat, uusimmat ja hienoimmat

Macaossa pystyi melkein haistamaan rahan tuoksun ilmassa

Jos pelikassaa löytyy riittävästi niin huippukasinot kyllä tarjoavat majoituksen ilmaiseksi pelailun lisäksi. No, mun rollihan on toki niin diippi että ensimmäinen yö meni Sands Macaolla ja toinen MGM Grandillä. Tai ainakin melkein. Ensimmäiseksi yöksi majoituin paikallisen Rua da Felicidaden (nimestä voi päätellä jotain seudun laadusta) halpaan hotelliin ja toiseksi vaihdoin ehkä koko kaupungin halvimpaan dormiin. Toki tuli vietettyä myös aikaa Sandsilla ja MGM:llä, mutta ei nyt ihan koko yötä sentään... kyllähän siellä muuten vois sen yön pyöriäkin, kun paikat on auki 24h, mutta kun ne tavaratkin pitää saada jonnekin. Toki sitä piti niitä kasinoita kierrellä. Päätin lähillä keskittyä kaikkein uusimpiin, isoimpiin ja hienoimpiin. MGM, Wynn, Sands ja Grand Lisboa tulivatkin parin päivän aikana tutuiksi. Koska lisäksi kärsin Napoleon-kompleksista, niin pitihän minun vielä yhdessä paikassa pyörähtää, nimittäin maailman isoimmassa kasinossa,Venetianissa. Oli muuten iso ja hieno paikka. Täytyy myöntää, että olin melkein suu auki kun katselin yläkerran ostosaluetta, joka oli tehty muistuttamaan Venetsiaa kaikkine kanaaleineen ja kondooleineen. Siinä sitä huomasi, että rahaa on hieman
pistetty menemään.

The Venetian, halpa paikka

Keskussali Venetianissa

Tosin kuten tuli mainittua, paikalliset kasinot tuottavat varsin hyvin. Pitää varmaan itsekin joskus siirtyä kasinopisnekseen. Eihän mikään ole näköjään niin helppoa kuin ottaa rahat pois liian rikkailta parilla korttikädellä. Itse lähinnä kiertelin katselemassa, että miten nämä isot kasinot lähinnä toimivat. Yleensä minimipanokset pöytiin kun olivat 10€:n puolella, niin ei liiemmin viitsinyt pelailla. Kiertelin sitten paikkoja, ihastelin koristelua, vedin ilmaisia juomia, seurasin tanssiesityksiä ja katselin kun porukka pelaa minun kuukausitulojen verran ja enemmänkin yhdessä ruletin pyöräytyksessä. Toki tuli myös hieman pelattuakin, mutta ei paljoa.

Toisena päivänä päätin katsella kaupungista hieman muutakin osaa kuin pelkkiä kasinoita. Ehkä koko saaren ainoa merkittävä muinaismuisto on St Paulin kirkon rauniot, joita jotkut pitävät jopa koko Aasian merkittävimpänä Kristillisenä monumenttina. Päätin myös hieman harrastaa kulttuuria ja kävin tarkastamassa paikallisen museon raunioiden viereltä, kun LP niin sitä hehkutti. Ihan jees paikka.

Macao päivän valossa

Seuraavaksi suuntasin paikalliselle tornille. Pitäähän kaikilla itseään kunniottavilla Itä-Aasian kaupungeilla oma torni olla, joten Macaollakin on, kekseliäästi nimetty Macau Tower. Torni on lähinnä vaan turistinähtävyys ja ei siinä paljoa muuta ole kuin alakerta muutamine liikkeineen ja näyttelyalueineen ja yläkerta ravintoloineen ja AJ Hackettin extremeyrityksineen. Aikoinaan Soulissa uhosin, että kyllähän minä nyt benjihypyn sieltä tornista teen, kun sitä mainostetaan maailman korkeimpana (jotain 230 metriä). Ei siinä muuta, mutta kun hypylle olisi tullut hintaa yli 100€! Ei minunkaan kompleksi noin vakava ole. Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä hallittu vapaapudotus (tämäkin kuulemma maailman pisin) samoilta metriluvuilta ja sillekin olisi tullut hintaa yli 70€, mutta kun rupesin miettimään, että Suomessa pystyn tekemään vapaapudotuksen 3000 metristä hiukka päälle kahdellakympillä, niin jotenkin tuntui, että ei sekään kovin hyvä vaihtoehto ollut. Torniin kiipeämistä (yli 90€!) en edes harkinnut. Jäljelle jäi Skywalk X (mitähän toikin X tuossa meinaa?), jossa oltaisiin kävelty tornin ympärillä olevalla tasanteella jokseenkin 233 metrin korkeudessa turvanaruun kiinnitettynä. Tällekin huvitukselle olisi tullut hintaa yli 40€. Aika paljon muutaman kymmenen metrin kävelystä. Pirhana! Eikö ne tajua mitä kohtuuhintainen hinnoittelu tarkoittaa! Kävin purnaamassa hieman, että teidän hinnat on hieman liian kovat. Toinen tyyppi sanoi, että kyl se hinta siitä vapaapudotuksesta on varsin kohtuullinen, on kuitenkin maailman korkein vapaapudotus.... juu... niinpä. Toinen taas veti sellaisen ulkoaopetellun vastauksen, että: ”It is not a bad price for a memory.” Just. Kyselin myös mahdollisten opiskelija-alennusten eteen (lapset ja vanhukset sai ihan hyvät alennukset), mutta ei kuulemma mitenkään voinut antaa. Jäi sitten huvitukset tekemättä. Ookke, jos kasinoilla olisi mennyt hieman paremmin niin olisin hieman harkinnutkin uudestaan sitä kävelylenkkiä, mutta kun sitten seuraavana päivänä vielä satoi vettäkin, niin ei olisi edes saanut kunnon kuvia kaupungista.

Macau Tower

Niin, että miten siellä kasinoilla meni. Takkiinhan sitä tuli. Ei mitenkään paljon, ihan budjetin raameissa pysyttiin, mutta hieman kuitenkin.

Macaon jälkeen suunnitelmissa oli siirtyä kohti Vietnamia. Ajattelin, että mennään maitse tällä kertaa, joten löntystin rahan yli Kiinan puolelle Zuhoin kaupunkiin, onnistuin saamaan paikan yöbussista NanNingiin ja päätin, että katsotaan NanNingissa miten jatketaan.

Hong Kongin tivolissa

2008-01-22T06:04:00.000-08:00

Hong Kongiin lähto meinasi mennä hieman näpeilleen. Aamulla kyllä heräsin ajoissa ja saavuin lentokentällekin aikaisessa, mutta ongelmaksi muodostui paikallinen sää. Kaikki jotka ovat Shanghaissa käyneet tietävät, että ilma ei ole ihan sieltä parhaasta päästä ja näkyvyys voi olla välillä hyvinkin huono. No tämähän toki vaikuttaa lentoaikatauluihin, sillä lentoliikenne vaatii yleensä kohtuullisen hyvän näkyvyyden toimiakseen tehokkaasti. Eli siis kun saavuin kentälle, puolet lähiaikoina lähtevistä koneista oli merkattu myöhästymään, osa oli peruttu kokonaan ja minullekin sanottiin check-inissä, että kone lähtisi myöhässä. Kiertelin sitten kenttää rauhassa ja lueskelin opaskirjasiani, kunnes ajattelin lopulta tarkastaa, että kuinka paljon myöhässä se minun kone lähteekään. No, eihän se tietenkään edes ollut myöhässä ja porukkaa lastattiinkin jo kyytiin. Pitikin sitten hieman sykähtää, että ehdin koneeseen, mutta lopulta kaikki meni ihan hyvin ja muutaman tunnin jälkeen laskeuduttiinkin Shenzeniin. Kaupungista en ollut kuullut paljoa hyvää, joten ajattelin nytkähtää mahdollisimman nopeasti Hong Kongin puolelle. Kesti hieman, että löysin rajanylityspaikan, mutta lopulta sitä oltiin junailemassa kohti Hong Kongia.

Hong Kongin saaren jokailtainen valoshow

Majoituin Kowloonin puolelle Tsim Sha Tsuihin (koska kuulin että kaikki on siellä) aika kohtuu rupuiseen hostelliin. Hong Kong on muuten hyvä kaupunki, mutta majoituspuoleltaan se ei ole tarkoitettu reppureissaajalle. Minulle oli vinkiksi sanottu, että ei kannata varata majoitusta Chungking mansionista, joten hommasin sen sitten siitä vierestä Mirador mansionista.

Tyylikkään hostellini tyylikäs ulkokuori

Sanotaan nyt vinkiksi eteenpäin, että ei välttämättä kyllä kannata siitäkään paikasta varata punkkaa, ainakaan 13. kerroksesta.. Huoneet olivat pieniä, suihkut eivät toimineet ja muutenkin koko hostellin ulkoasu oli huono. Jotain kai myös kertoo se, että ilmeisestikin hostellin omistaja oli itse kirjoitellut hyviä arvosteluja hostellistaan nettiin. Ja myös sekin, että samat tyypit hallinnoivat samassa kerroksessa viittä eri hostellia ja antoivat näistä huoneita hieman miten tykkäsivät. No joo, mitäs sitä hostellista murehtimaan. Tarkoitus on kuitenkin vaan käydä nukkumassa siellä aina silloin tällöin öisin ja kiertää kaupunkia päivät.

Pienta maisemakuvaa. Hyvät oli ilmat.

Ensimmäisenä päivänä tapasin saksalaisen Freddyn ja muita lupsakoita tyyppejä. Hostellissa oli myös muutakin suomalaisedustusta, kun Thaimaassa travellaamassa ollut Arttu asui naapurihuoneessa. Lähdettiin sitten iltaa viettämään porukalla, johon kuului edellämainittujen lisäksi myös kolme tanskalaista karjua, hollantilainen ja yksi aussityttö. Suuntana oli Bar 7/11 eli siis mentiin alakerran 7/11:n eteen juomaan pussikaljaa. Kyllä siinä aina yhden yön saa vietettyä, kun hyvää porukkaa löytyy. Bar 7/11 tuli muinakin iltoina tutuksi hyvänä aloittelupaikkana. On varsin kattava baariketju kuitenkin, löytyy lähes joka kadunkulmasta, valikoima on riittävä ja on halpaa. Suosittelen kokeilemaan, jos Honkkareihin satutte oikeassa porukassa.

Muutenkin Honkkareihin oli osunut oikein mukavaa lössiä. Parin illan jälkeen sain kämppiksikseni aussin ja argentiinalaisen, joiden kanssa kyllä juttu luisti. Suomalaisiakin näkyi ja kuului kaupungissa enemmän kuin muissa tähän mennessä käymissäni Soulia lukuunottamatta. En edes ollut muissa kaupungeissa liiemmin suomalaisin törmännytkään, jos ei lasketa Kiinan muuria, jolla tuli vastaan pari kotimaista, joita ei liiemmin kiinnostanut minun kanssa juttelu. Kaikkein paras sattuma kuitenkin tapahtui, kun olin lähdössä lauantai-iltana ulkoilemaan ja alakerran rappusissa vastaan tulee tutun näköinen tyyppi. Ville, joka oli samaan aikaan Yonseissa opiskelemassa, palasi Thaimaan ja Macaon jälkeen takaisin Honkkareihin ja majoittui alakerran guesthouseen. Pieni on maailma.

Mitäs sitä nyt tulikaan tehtyä kaupungissa? Ensimmäisenä päivänä kiertelin lähinnä vaan Kowloonia, välttelin intialaisia räätäleitä, jotka kaikki olisivat halunneet tehdä minulle puvun ja muita feikkirolexien myyjiä, sekä lopulta illalla kävin katsomassa vastakkaisen rannan, Hong Kongin saaren, rakennuksista esitettävän valoshown. Ihan oli vinkeä. Toisena päivänä oli tosi nätti ilma. Arska paistoi koko päivän eikä pilviä liiemmin näkynyt. Täydellinen päivä siis lähteä käymään Victoria Peakillä katselemassa, että miltä se Hong Kong näyttää korkealta katsottuna. Lähdettiinkin siis Freddyn kanssa naapuri saarelle lautalla (maksoi naurettavan 17 senttiä) ja hurautettiin vaunulla kukkulan päälle. Näkymät oli komeat, eikä hommaa hirveästi edes haitannut se, että paikasta oli tehty äärimmäisen turistinen. Käytiin toki myös tarkastamassa Madame Tussauds’ ja vahanuket.

Hong Kong

Pressat hiljaa, kun suurmies puhuu.

Toveri puhemieskin vaikutti paljon eläväisemmältä kuin viimeksi tavatessamme.

Muutama muu kuva parista tunnetusta henkilöstä minun seurassa.

Sellaista siis kuului Peakille.

Kolmantena päivänä päätettiin porukalla viettää shoppailupäivä. Vinkkinä tuleville sukupolville, että oranssin linjan päässä on iso ostoskeskus, joka koostuu lähinnä vain outlet-liikkeistä, joten jos ei haittaa, että vaatteet eivät ole enää merkkien omissa liikkeissä, vaan haluaa hyviä alennuksia, niin sinne vaan. Toki Honkkareista löytyy muitakin isoja ostospaikkoja. Hong Kong saaren puolella on pari valtaisaa paikkaa, mutta ehkä löytyy sitä pieni ostoskeskus Kowloonin puoleltakin: jotain 700 liikettä neljällä eri alueella. Kyllä siinä saa päivän ja rahaa käytettyä, jos haluaa. Hong Kong on muutenkin aikamoinen shoppailijan unelma. Kaikki huippumerkit kyllä löytyy ja paljon halvempiakin. Elektroniikasta varsinkin saattaa löytyä tosi hyviä tarjouksia, mutta kannattaa ehkä hieman tutustua aiheeseen, ennen kuin rupeaa paikallisten kanssa tinkimään. Kyselin yhdestä kamerasta useasta eri liikkeestä ja lähtöhinnat vaihtelivat n. 100€:lla. Mutta siis, kierreltiin Villen ja Freddyn kanssa useissa liikkeissä sellainen kuusi tuntia ja lopputuloksena oli, että Ville oli ostanut isot kasat kenkiä, paitoja ja housuja. Minä ostin hammasharjan. Ja Freddykin onnistuttiin kadottamaan. Hyvä shoppailupäivä siis.

Iltakuvaa Kowloonin puolelta

Viimeisenä iltana tuli vielä kerran käytyä katsomassa valoshow sekä käytiin ottamassa kuvat paikallisella Avenue of Starsilla kuuluisien paikallisten näyttelijöiden tähtien kanssa. Seuraavana päivänä pitikin sanoa hyvästit kamuille ja tehdä lähtöä kohti Macaota.

Mun kämppikset

Illanvietossa

Kaiken kaikkiaan tykkäsin Hong Kongista todella paljon. Kaupunki oli kansainvälisin tähän mennessä käymistäni. Porukkaa löytyi hieman joka puolelta palloa ja muutenkin meno oli hyvä. Shanghaissa otettiin rauhallisesti, mutta Honkkareissa oli hieman eri meininki. Huippukaupunki kaikkiana, suosittelen käymään.

Sairastellen Shanghaissa

2008-01-10T09:09:00.000-08:00

Ai pirhana, miten on mahdollista että minun pitää onnistua vilustuttamaan itseni siten, että sairastelen kaikista mahdollisista kaupungeista juuri Shanghaissa ja vielä viikonloppuna. Nokka vuoti kovasti pari päivää ja yskää pukkasi päälle, mutta kuumetta ei liiemmin löytynyt. Ihan perussettiä siis. Sen verran kuitenkin tuntui, että jouduin ottamaan useamman päivän ajan rauhallisesti. Jäi siis Shanghain yökerhot muutamalta päivältä kiertelemättä ja lähinnä vaan pyörin hostellin lähistöllä, jossa kyllä myös löytyi katseltavaa. Pienestä sairastelusta oli tosin myös hieman hyötyäkin. En aikoinaan hommannut Suomesta malaria-lääkitystä vaan ajattelin hoitaa sen kaukomailta. No lääkärillä käyntihän maksaa rahaa, paljon, joten ajattelin, että tämä on Kiina, kyllä täältä apteekista saa malarialääkkeet, sen kun astuu vaan sisään ja pyytää. Eihän homma tietenkään niin yksinkertaista loppupeleissä ollut, kun yleensä apteekeista löytyi vain se yksi ihminen joka puhui jonkinlaista englantia ja eihän niillä mitään malarialääkkeitä ollut. Kuulemma sairaalasta löytyisi, joten lopulta siis jouduinkin menemään vastaanotolle. Tässä tuleekin tämä minun vilustuminen sitten mukaan kuvaan. Nimittäin vakuutushan ottaa ja korvaa lääkärissä käynnin sairastumistapauksessa. Ei sitten muuta kuin valittamaan vilustumista ja siinä samalla pyytää malarialääkkeet myös (joita vakuutus ei siis korvaakaan). Sain jotain yyberhalpaa kiinalaislääkettä, mutta eiköhän sekin toimi.

Shanghaissa tuli monta iltaa vietettyä vaan hostellilla istuskellen ja muiden travellereiden kanssa jutellen. Täältä löytyikin aika kirjo porukkaa. Yhtenäkin iltana saman pöydän ääressä meitä istuskeli suomalainen, ruotsalainen, amerikkalainen, israelilainen, ranskalainen, britti, pari tanskalaista, saksalainen, meksikolainen ja aussi. Tässä rupeaa kohta tuntemaan itsensä melkein kansainväliseksi.
Mitäs sitä tulikaan Shanghaissa tehtyä? Viikko meni niin vauhdilla ettei meinaa oikein tajutakaan. Ne ensimmäiset päivät menivät lähinnä iisisti ottaen. Nukuin kymmenen tuntia yössä (sitä se teettää, kun huoneessa ei ole ikkunoita), söin jossakin lähistöllä ja kävin tekemässä pieniä kävelylenkkejä, mutta enpä paljoa muuta. Tosin toisena päivänä, kun istuskelin puiston penkillä, kolme paikallista tyttöä tuli juttelemaan (siniset silmät ja vaaleat hiukset: kova sana Aasiassa) ja houkutteli illaksi katsomaan jotain akrobatiashowta. No minulla kun ei liiemmin ollut suunnitelmia, niin ajattelin, että lähden sitten katsomaan. Ihan oli hyvä show, vaikka ei ihan Pohjois-Korean shown tasolle yltänytkään (juu, pitäis varmaan joskus kirjoitella siitä P-Koreastakin). Tytöt myös välttämättä halusivat tutustuttaa minut paikalliseen perinneruokaan, hotpottiin, joka lähinnä meinaa sitä, että on olemassa kiehuva liemi ja siihen sitten pistetään kaikenlaisia syötäväksikelpaavia asioita kiehumaan hetkeksi ja nautitaan antaumuksella. Itselläni oli noihin aikoihin juuri hieman heikompi olo, niin ei oikein meinannut hotpot upota, mutta tulipahan testattua.
Hieman parannuttua piti toki päästä tarkastamaan paikallinen yökerhokin. Hieno oli paikka, paljon oli porukkaa, hauskaa oli. Yksi vinkeä tapaus myös sattui alkuviikosta. Kävelin paikallista ostoskatua pitkin, kun edessä näkyy kohta kaksi tutunnäköistä tyyppiä. Yksi hollantilainen ja amerikkalainen, jotka olin tavannut viikkoa aikaisemmin Pekingissä. Amerikkalainen oli tullut samana aamuna Shanghaihin ja tavannut sattumalta hollantilaisen ja nyt sitten törmäsivät minuun. On se vaan pieni maailma. Tarkoitus oli lähteä poikien kanssa hieman ulkoilemaan parina päivänä ja sopia tapaamiset tekstiviestein, mutta jostain syystä sain viestit hieman yli vuorokauden myöhässä. Että kiitti vaan operaattorille nopeasta palvelusta.

Paikallista ostoskatua kävellessä voi myös päästä käymään syvällisiä keskusteluja paikallisten kanssa. Tässä normiesimerkki:

Kiinalainen tulee luokse jostain takavasemmalta.
-Hey, sir. You want watch, pack, shoes, t-shirts, dvd, massage, girl, hasis, marihuana?
-No thanks.
Ja matka jatkuu, kunnes kymmenen metrin päästä seuraava kiinalainen jo kirmaa luokse ja heittää lähes saman litanian. Oikeastaan yleensä kukaan ei sanonut noita kaikkia, mutta tuo nyt on sellainen yleiskatsaus siitä kaikesta minkä paikalliset ajattelevat länkkäriä kiinnostavan.

Samanlaisia tee-jallituksia sitä löytyy täältäkin kaupungista kuin Pekingistäkin, mutta itse lähinnä vaan törmäsin taideopiskelijoihin, jotka olivat välillä Xianista ja välillä Pekingistä ja olisivat taas kovasti halunneet esitellä teoksiaan. Kuulemma veisi vain kaksi minuuttia. Harmi, että olin kiireinen. Tällainen taiteen ystävä, kun niin mielellään lähtisi antamaan niitä paljon aneltuja parannusehdotuksia perinteiseen kiinalaiseen taiteeseen.
Oikeastaan rupesin tutustumaan Shanghaihin kunnolla vasta toiseksi viimeisenä päivänä. Kävin hieman pyörimässä ranskalaisten rakennuttamalla alueella, ajelin huvikseni Maglev-junalla lentokentälle ja takaisin (430 km/h on aika haipakkaa) ja kruunasin Shanghain reissun käymällä juomassa drinkin maailman korkeimmalla sijaitsevassa baarissa, Jinmao tornin 87 kerroksessa sijaitsevassa Cloud 9 baarissa. Muuten ihan kiva keikka torniin, mutta sattuu vaan tämä ilma olemaan sen verran smogista, että ei sieltä tornista mitään loppupeleissä näkynyt. Komea pytinki kuitenkin.

Kaiken kaikkiaan Shanghai on varsin kiinnostava kaupunki, johon tutustumiseen viikko on aivan liian vähän. Olisihan sitä mielellään halunnut olla terveenä koko täällä oleskelun ajan, nyt otin pari lisäyötä, että ehtisin hieman katsella paikkoja, mutta aina ei voi voittaa. Kuitenkin voi helpolla ymmärtää, että tämä todella on Kiinan modernein kaupunki ja glitteriä löytyy vaikka muille jakaa. Uutta rakennetaan koko ajan ja vanhaa puretaan tieltä. Metro toimii hienosti, vaikka varsin ruuhkaisa onkin välillä ja tänään juuri kuulin, että viime viikolla oli lopulta hyväksytty suunnitelma Shanghai-Peking maglev-radan rakentamisesta. Ilmanlaatu sais vaan olla pikkuisen parempi.
Huomenna lennän aikaisessa Hong Kongin kupeessa sijaitsevaan Shenzeniin, josta hurautan Honkkareihin. Suunnitelmissa on viettää sellainen nelisen yötä siellä ja tämän jälkeen siirtyä pariksi yöksi Macaoon. Jos Macaon kasinoiden jälkeen vielä rahaa löytyy, niin sitten suunnataankin kohti Vietnamia. Näkee sitten.

Julkaisuongelmia

2008-01-04T18:41:00.000-08:00

Näköjään Kiinan viestintävirastolla on jotakin blogspottia vastaan, kun en pääse katselemaan edes omaa blogiani. Tosin päätin kokeilla, että toimisikohan tämä julkaisutila ja yllätykseksi sehän pelittää lähes täydellisesti. Tosin kuvia en pysty näköjään lataamaan blogiin, mutta tekstit varmaankin pystyn julkaisemaan. Jos kuvia kaipaa kovasti, niin laitoin naamakirjaan joitakin otoksia matkan varrelta. Pistän sitten blogiin, kun pystyn ja ehdin.

Kuitenkin siis tässä alla on kolme edellistä tekstiä, jotka aikoinaan kirjoittelin sitä varten, että julkaisen ne sitten kun se on mahdollista.

Peking, osa 2 (31.12-3.1)

2008-01-04T18:39:00.000-08:00

Pekingistähän löytyy vaikka millä mitalla katseltavaa. On Tienanmen aukiota, Kiellettyä kaupunkia, Kesäpalatsia ja kaikista kovimpana Kiinan muurikin sijaitsee kohtuu lähellä. Itse Tienanmen aukio on vaan iso tori, johon mahtuu tolkuttoman paljon lössiä kerralla. Toki torin laidoilla kohoaan kaksi aika massiivista rakennusta: Kiinan kansallismuseo ja Great Hall of the People. Kumpaankaan pytinkiin ei minulla tällä kertaa riittänyt intoa tosin tutustua. Torin keskellä on myös Kansan sankareiden monumentti, sellainen 37.9 metrinen obeliski sekä tämän takana puhemies Maon muistolle pyhitetty rakennus eli Maon mauseleumi. Maohan kuoli 1976 ja tällöin paikalliset virkamiehet joutuivatkin pohtimaan, että mitäs sille miekkosen ruumiille tehdään. Mao oli itse toivonut polttohautausta, mutta lopulta päädyttiin kuitenkin kunnon kommunistiseen tapaan, että mausoleumihan sitä pitää rakentaa. Maon henkilääkäri vaan ei ollut ihan se paras tyyppi hoitamaan hommaa, joten hän otti ja teetätti Maosta myös vahakopion. Nykyään sitä ei sitten satunnainen vierailija mausoleumiin eksyessään tiedäkään, että näkeekö itse kansan suuren sankarin vai pyöritäänkö sitä nukketalossa. Täytyy kuitenkin myöntää, että kyllä Kiinassa massoja osataan liikutella. Parin sadan metrin härömuodostelma mauseleumiin eteni varsin rivakkaa tahtia ja jonotukseen, turvatarkastukseen ja itse mauseleumin kiertämiseen meni lopulta alle puoli tuntia. Kovasti koettivat luoda harrasta ja kunnioittavaa tunnelmaa saliin kieltämällä puhumisen ja hattujen päässä pitämisen, mutta eipä yhden kuolleen miekkosen ruumis nyt niin kauhiasti säväyttänyt. Takahuoneesta saikin sitten ostaa kaikkea Maoon liittyvää kamaa, mutta passasin tällä kertaa.

Tienanmen aukion edessä, tien toisella puolella, onkin sitten yksi Kiinan kansallissymboleista (ei, siinä ei ole Kiinan muuri): Taivaallisen rauhan portti. Tämä on siis se rakennus jonka etupuolella on se iso kuva itse puhemiehestä ja jonka edessä sitä yleensä niitä isoja sotilasparaateja pidetään. Turisteille tämä on oikein mukava paikka ottaa muutama kuva ja sehän tietenkin tarkoittaa, että paikalla on myös kovasti kaikenlaisia kaupustelijoita myymässä Pekingin matkailukarttoja ja välillä ties mitä sälää. Taivaallisen rauhan portti, kuten myös koko Tienanmen aukio, on hyvin vahvasti vartioitua seutua. Poliiseja ja sotilashenkilöitymiä löytyy viiden metrin välein ja välillä tiuhemmastakin. Pitäähän sitä kansan tuntea olonsa turvalliseksi. Portista, jos menee läpi niin pääseekin jo lähes Kiellettyyn kaupunkiin. Pitää vielä kävellä parin muun portin läpi, vältellä kaupustelijat ja oppaaksi tarjoutuvat paikalliset, ostaa lippu ja könytä jälleen yhdestä portista sisään. Sitten sitä ollaankin sellaisessa paikassa, joka oli kiellettyä aluetta 500 vuoden ajan normikansalle. Tällä hetkellä paikkaa laitetaan nopealla tahdilla kuntoon, jotta olympialaiskansa pääsisi todistamaan Kiinan hienoa menneisyyttä, joten rakennustelineitä oli hieman joka paikassa. Kuitenkin aika selväksi tuli, että kyseessä on iso paikka ja varsin tärkeä osa Kiinan historiaa.

Joskus 60-luvun loppupuolella Mao sai päähänsä, että Pekingin kansaa tulisi suojata mahdolliselta ydinsodalta Venäjää vastaan rakentamalla hillittömän kokoinen maanalainen tunneliverkosto. No, kiinalaisethan tästä ilahtuivat ja käsivoimin ottivat ja rakensivat n. 8 metrin syvyyteen suuret määrät tunneleita käsityönä seuraavan 10 vuoden aikana. Näin siis syntyi Pekingin maanalainen kaupunki. Itse paikka oli hieman hankala löytää, koska mitään kunnon opasteita ei ollut tarjolla, mutta kun innokkaita riksakuskeja rupesi pyörimään ympärillä antamassa vääriä neuvoja, niin tiesi että on lähistöllä ja lopultahan oikea kuja ja ovikin löytyivät. Ei maanalaiseen cityyn yksinään toki päästetty vaan maastopukuun pukeutunut opas lähti mukaan kertomaan tarinoita siitä. Tunneleita haarautuu kuulemma hieman jokaiselle isommalle nähtävyydelle ja tärkeämmälle paikalle, kuten Kiellettyyn kaupunkiin ja Kiinan muurille, ja tämän lisäksi muka jokaisen suuren kaupungin alla on vastaava tunneliverkko ja nämä tunnelit ovat yhteydessä toisiinsa. Siis ihan tosi, uskooko se opasmiekkonen muka itsekään tuota! Esim. itse pidän Shanghaita kohtuu isona kaupunkina ja pitäisikö minun nyt siis uskoa, että kiinalaiset ovat rakentaneet yli 1400 kilometriä pitkän tunnelin maan alle? Nämä onkin paljon kovempia tyyppejä kuin päälle päin näyttää. Tosin kyllähän ne rakenti sen ison muurinkin...

Kiinan muurihan on sitten kohtuu ehdoton must-juttu, jos kerta Pekingiin on tultu käymään. Itsekin lähdin uuden vuoden aattona hostellin järjestämälle retkelle, jossa ensin rykäistiin noin kolmen tunnin ajo muurille, heitettiin jokseenkin 10 kilometrin kävelylenkki itse paikassa ja sitten hurautettiin takaisin. Itse tykkäsin reissusta paljon. Sää oli varsin nätti, aurinko paistoi lähes pilvettömältä, eikä lämpötila ollut ollenkaan niin matala kuin aluksi oli epäillyt. Muuri oli iso ja maisemat olivat upeita. Kävelylenkkikin oli juuri sopivan mittainen eikä jatkuva ylös- ja alaspäin könyäminen vielä ihan onnistunut tuhoamaan polvia. Jos joku muuten vielä luulee, että Kiinan muuri näkyy paljaalla silmällä Kuuhun asti, niin nyt on aika päivittää tietonsa. Ei se näy. Näin totesi aikoinaan ensimmäinen taikonautti kansansa pettymykseksi vuonna 2003.

Ehkäpä toiseksi yyberein nähtävyys Pekingissä oli Kesäpalatsi. Useamman neliökilometrin kokoinen rakennussetti, jossa aikoinaan keisarinna tykkäsi viettää aikaansa kesäisin. Kiertelin paikkaa hiukka yli neljä tuntia ja siltikin jäi hieman sellainen viilis, että jotain olisi jäänyt näkemättä. Oli kuitenkin kaikenlaista buddhapatsasta, puistoa, siltaa, temppeliä ja muuta rakennusta. Lisäksi paikalta löytyy myös Kiinan pitkistä käytävistä pisin käytävä, jotain 728 metriä pitkä. Hieno paikka kuitenkin, eikä liiemmin kaduttanut, että lähdin sielläkin pyörähtämään.

Kiinalaisethan eivät aivan kauheasti välitä tästä meidän uudesta vuodesta, kun heillä on omansakin sitten joskus helmikuun paikkeilla, mutta sehän ei tarkoita etteikö uutta vuotta voisi viettää Kiinassa. Alun perin oli tarkoitus lähteä britti Beccan, aussi Benin ja tämän kamun kanssa kemuilemaan, mutta lopulta päädyinkin muutamien Koreassa kielenopettajina toimivien amerikkalaisten kanssa kahlaamaan paikallisen baarikadun paikkoja läpi. Ihan oli hauskat juhlat ja saatiin se vuosi vaihtumaan Kiinassakin.

Meillä oli kyllä ihan mukavaa porukkaa hostellissa. Ben oli ammattilaistravellaaja, mikä lähinnä siis tarkoittaa, että mies teki aina vuodesta töitä kolme kuukautta ja matkaili loput yhdeksän. Toinenkin aussi löytyi paikalta. Nimeä en muista, mutta oli päättänyt lähteä ensimmäistä kertaa matkailemaan ja kerralla ottanut oikein neljän viikon setin Kiinaan. Miehellä tosin oli hieman kummallinen tapa matkailla, kun ei onneton oikein ollut uskaltanut poistua koko hostellista ensimmäisinä 4-5 päivänä tai oli lähinnä vaan samaa korttelia käynyt kiertelemässä ja hostellin ravintolassa syömässä. Sitten löytyi kolmen setti niitä Koreassa työskenteleviä ameriikkalaisia ja joku sveitsiläinen miekkonen, jonka kanssa tuli aina vaihdettua kuulumisia.

Mutta siis Peking jäi nyt taakse ja tässä matkataan parhaillaan yöjunalla kohti Shanghaita. Matka-aika hiukka alle 12 tuntia, joten saapahan ainakin hieman junailla. Tosin kuulin kaikenlaisia villejä huhuja siitä miten Kiinan junissa toimitaan, mutta katsotaan nyt pitääkö niistä mikään paikkaansa. Osoitin ehkä hieman heikkoa urheilumieltä siinä mielessä, että otin kalleimman ja parhaimman junavaihtoehdon matkaa varten, mutta on se kuitenkin kiva saada nukuttua hyvät yöunet, vieläkin tuskaisesti muistellen Tokio-Kioto yöbusseja. Tosin kyllä sitä huomasi heti juna-asemalla etsiskellessäni omaa odotushalliani, että rahalla saa. Ensin ajattelin, että tässähän joutuu muiden mukana kälyiseen pikku halliin, mutta lopulta minut ohjattiinkin oikein hienoon loungeen, jossa kelpasi istuskella ja odotella junan lähtöä.

Mutta eipä tässä muuta tällä kertaan. Peking oli ihan jees paikka kaikkine nähtävyyksineen ja huijareineen. Hieman on kuitenkin odotuksia ladattuna Shanghaitakin varten, katsotaan miten käy.

Peking, osa 1 (27.12.-30.12)

2008-01-04T18:38:00.000-08:00

Saapuessani Pekingiin ei oikein meinannut uskoa silmiään. Siis eikö tässä kaupungissa oikeasti muka näy 50 metriä pitemmälle! Oli nimittäin aika tuskaisa ilma silloin ja kyllähän siitä kirjoittivat Suomenkin sanomalehdet. Onneksi se oli kuitenkin erityistapaus ja sen jälkeen ilma on ollut paljon parempi ja taivaskin sininen aina silloin tällöin.

Mutta asiaan. Kuten kaikki tietävät, Peking valmistautuu kuitenkin kovaa vuoden 2008 kusett... olympialaisiin. Kovasti rakennetaan uusia paikkoja ja entisiä ehostetaan. Pekingin olympialaisten krääsää myydään monessa liikkeessä ympäri kaupunkia ja taksikuskitkin yrittävät harjoitella 50 yleisintä taksifraasia englanniksi. Samalla harjoitellaan toki nyhtämään ulkomaalaisilta vierailijoilta kaikki rahat pois ja nyt ei aina ikävä kyllä puhutakaan ihan rehellisestä toiminnasta. Käydäänpäs sitten läpi muutamia eri keinoja joilla turisteja jallitetaan. Kaikista tavanomaisin taitaa olla se, että kun yksinäinen länkkäri pyörii Tiananmen aukiolla niin sieltä lähettyviltä kuuluu selvällä Kiinan englannilla, että ”Hei! Mistä olet kotoisin?” Siinä, jos erehtyy kääntämään päätään tai jotenkin muuten vastaamaan tervehdykseen niin äkkiä onkin kiinalaispoika tai –tyttö kävelemässä vierellä ja pian mukaan ilmestyy pari muutakin kaveria. Kaikki niin ystävällisiä ja kiinnostuneita ulkomaalaisesta. Keskustelu menee yleensä siten, että paikallinen siinä kyselee kovasti ja seuraa kannoilla mihin ikinä sitä itse viitsikään mennä. Lähes tulkoon aina porukka vielä kertoo, että on itse myös turisteja jostain muualta päin Kiinaa (mutta kovasti vaan tuntuvat tietävän Pekingistä paikkoja). Kysymykset ovat jokseenkin seuraavat aloituksen jälkeen: Mitä teet Pekingissä?, Miten pitkään olet ollut?, Osaatko Kiinaa? (erityisen tärkeä kysymys muuten), Haluatko lähteä katsomaan jotain nähtävyyttä, syömään tai kahvittelemaan? Hommahan siis toimii niin, että jos lähtee mukaan, niin sitten jossakin vaiheessa vaan ”päädytään” johonkin tee-/kahvipaikkaan, josta otetaan kupposet menua katsomatta ja lopulta, kun lasku saapuu huomataankin, että teellä on hintaa n. 200€. Ja tietenkäähän mukana olevat kiinalaiset eivät mitenkään voineet arvata, että hommassa käy niin...
Toinen variaatio tästä ovat yksinäiset (ihan ok näköiset) nuoret neitokaiset, jotka päivytävät kauppakeskuksissa ja haluaisivat kovasti treenata englanninkielentaitojaan kahvikupposen äärellä. On se kumma että tarvitaan juurikin se kahvi- tai teekuppi, että sitä englantia voi treenata.

Hieman enemmän mielikuvitusta vaativa narutus löytyikin Kielletyn kaupungin lähettyviltä. Sieltä könysi nuori kiinalaispoika juttelemaan väkisin ja halusi pyytää sivummalle katsomaan taideteoksiaan, joita on tehnyt. Kuulemma ihan yliopistossa opiskellut ja sieltä on proffa valinnut hänet juuri edustamaan omaa koulua ja ai, että hän on ylpeä siitä kunniasta. Siis, että haluaisiko herra länkkäri lähteä katsomaan hänen taidettaan sivukojulle? Tämän kanssahan homma menee niin, että sitten jos niitä teoksia lähtee tuijottelemaan niin sieltä jostain ilmestyy esiin se itse proffa, joka niin kovasti tykkää kehua työt taivaisiin ja lähes väkisellä yrittää saada ostamaan jotain. Itse, kun en ole noita taideihmisiä liiemmin, niin ei kauhiasti tämä jallitus edes kiinnostanut.
Täällä on myös hyvin paljon väärennettyjä seteleitä liikenteessä ja kaikissa kaupoissa tiirataankin tosi tarkkaan seteleiden aitous ennen kuin ne hyväksytään. Tähän toki saadaan liitettyä myös muunlaista liiketoimintaa. Joissakin pienissä sivukujien kaupoissa maksettaessa hieman isommalla setelillä, saattaa myyjä lähteä takahuoneeseen etsimään vaihtorahoja. Pienenä yllätyksenä vaan saattaa sitten maksajalle tulla se, kun myyjä tuleekin takahuoneesta vihaisena ja väittää, että seteli jolla yritettiin maksaa onkin väärennös. Siinä sitten voi yrittää selitellä, että suoraan automaatilta tähän hänen kojulleen on tultu. Ettei vaan olis seteli päässyt takahuoneen puolella vaihtumaan...
Mutta siis paras kusetus kaikista mihin olen tähän mennessä täällä törmännyt tapahtui heti ensimmäisenä iltana. Päätin kävellä hostellilleni reppujeni kanssa ja vahingossa menin hieman liian pitkälle. Onneksi (?) paikalle pyörähti riksakuskintapainen sellaisella polkupyörällään, jossa on matkustajille penkki. No, siinä kun aikansa mies jaksoi kinuta, niin suostuin että 10 yuanilla (hieman alle 1€) miekkonen heittäisi minut hostellille. En loppupeleissä ollut aivan kauheasti pielessä ja viiden minuutin polkemisen päästä päästiinkin perille. Rupesin sitten maksamaan, jolloin äijä kiskaisee esille jonkin lappusen jossa englanniksi luki jotain, että polkeminen oli kovaa työtä ja siitä pitäisi maksaa oikea hintakin. Ja sitten mies tekikin aika tempun: jossakin vaiheessa matkaa nimittäin yuanit vaihtuivat dollareihin! Eli nyt puhuttiinkin 10 dollarista. Eihän minulle tietenkään dollareita ollut mukana, joten en voinut maksaa, mutta miehellä oli ratkaisu tähänkin, antoi nimittäin vaihtokurssin: $1 = 180 yuania!!!!!! Mitä nyt reippaasti yli 20 kertainen hinta. Oli muuten ensimmäinen kerta Aasiassa, kun rupesi käämit oikein kunnolla kärisemään. Mies vaan intti, että $10 ja minä siihen, että ei ole. Kaivoin lopulta lompakosta $4, jotka olivat jääneet P-Korean reissulta ja sanoin, että joko se tai ei mitään. Siinäkin oli jo reippaasti ylihintaa, mutta pistetään osa siitä oman tyhmyyden ja väsymyksen piikkiin, ja lisäksi halusin äijästä eroon. Vielä jaksoi kinuta $10 ja sitten tulikin hieman korotettua jo ääntä. Olin jo vaihtamassa suomeen, mutta tyyppi tajusi antaa periksi. Aika vinkeä miekkonen kuitenkin ja sen jälkeen en ole liiemmin riksoilla ajellutkaan. Että sellaista siis Pekingissä. On täällä toki paljon muutakin kuin noita turistien pyörittäjiä, mutta hieman ikävää vaan, että siinä tulee aikalailla vainoharhaiseksi hieman jokaista pekingiläistä kohtaan, joka tulee itselle juttelemaan. Tosin täytyy myöntää, että melkeinpä uskon, että ainakin n. 80% niistä juttelijoista menee samaan kastiin, mutta kyllä täällä mukavaakin porukkaa löytyy. Ja nähtävyyksiä, niitä vasta onkin. Ajattelin, että viikossahan sitä ehtii katsella hieman kaikkea, mutta loppupeleissä taitaa tehdä hieman tiukkaa, että saan edes ne tärkeimmät paikat tarkastettua. Viivat voidaan kuitenkin vetää jo Tienanmen aukion, Kielletyn kaupungin, Kansan sankareiden monumentin, Maanalaisen kaupungin ja Pekingin ankan syömisen päälle. Vielä kuitenkin ainakin Kiinan muuri, Kesäpalatsi, eläintarha ja Maon mauseleumi ovat listalla jäljellä. Ja uusi vuosikin pitäisi ehtiä juhlia. Kiirettä meinaa siis pitää. Jospa sitä seuraavassa päivityksessä keskittyisi hieman enemmän noihin nähtävyyksiin, kun tällä kertaa tuli pauhattua tuosta muusta meiningistä hieman liikaa.

Korean viimeiset päivät

2008-01-04T18:37:00.000-08:00

Siinäpä se Korean keikka sitten olikin. Tätä tekstiä kirjoitellessa oleskelen jo Pekingissä ja mietiskelen mennyttä syksyä haikeudella. Käydään nyt kuitenkin vielä läpi, että mitä sitä tuli tehtyä viimeisten Korean päivien ajan ja kuinka taiteilin Soulissa pari päivää ilman yösijaa.

Lauantaina koitti siis päivä, jolloin koko I-House tyhjennettiin häröilevistä ulkomaalaisista. Itsekin siis kasasin kamani pariin laukkuun, siivosin huoneen ja poistuin paikalta. Olin varannut seuraavaksi pariksi yöksi paikan Hongdaesta sijaitsevasta guesthousesta. Tarkoitus oli, että tekisin kohtuu pikaisesti päätöksen siitä, että jäänkö Souliin koko loppuajaksi vai lähdenkö käymään Busanissa tai muualla Koreassa. No, päätös hieman venähti ja onnistuinkin saamaan hienoisia ongelmia tästä johtuen. Niistä myöhemmin lisää. Guesthousea piti yllä oikein mukava pariskunta, joka oli kuulemma joitakin kuukausia aikaisemmin palannut pitkältä maailmanymärysmatkalta ja oikein piristävää olikin, että puhuivat vielä selvää englantiakin. Oli kyllä hieman hassu fiilis muuttaa asustelemaan guesthouseen, ensimmäistä kertaa Koreassa tuli tunne, että tässä ollaan turisteja.

No, turistienhan pitää tietenkin tutustua paikalliseen kulttuuriin, joten itsekin ajattelin vielä tehdä joitakin niistä asioista joita ei syksyn aikan vielä ehtinyt tekemään. Yksi näistä oli tietenkin paikallinen erikoisuus, DVD-huoneet. Muualta maailmasta ei kuulemma löydy vastaavia huoneita, joissa ihmiset voivat katsoa rauhassa haluamansa elokuvan omassa huoneessa löhyten. Tuli nyt kuitenkin sekin testattua ja ihan mukavahan siellä oli leffaa katsella. Sunnuntaina olikin hieman enemmän ohjelmaa varattuna. En ollut koko syksyn aikana liiemmin buddyni kanssa pyörinyt, joten nyt sovittiin, että käytäisiin lounastamassa. Jostain syystä buddy halusi lähes kaupungin toiselle puolelle Gangnamiin syömään, joten sinnehän sitä tuli sitten suunnattua. Ruuan jälkeen lähdettiin COEX-kauppakeskuksella käymään. Olipahan pytingillä hieman kokoa ja samassa rakennuksessa oli myös messukeskuksen piirteitä. Harmi vaan, että Lego-näyttely ja Korean omasta avaruusohjelmasta kertova näyttely olisivat olleet hieman liian hintavia, joten tällä kertaa tuli passattua ja sen sijaan suunnattua pelihalliin. Paikalta löytyi pienoinen luistelurinkulakin, joten kun buddy kehuskeli osaavansa luistella, niin pitihän siitä selvä ottaa. Virhe, sillä sain jalkani hiertymään huonosti istuvien luistinten takia ja ai, että oli omenaista kävellä seuraavat pari päivää. Sunnuntai-illaksikin tuli järjestettyä ohjelmaa, kun päätettiin Tommin kanssa suunnata graduate schoolimme GSIS:n lukukaudenpäätöskekkereihin. Ei muuta kuin puvut päälle ja Grand Hilton hotellille. Ei siinä ehdittykään kovin pitkään paikalla hengattua, kun itse paikan pomo tulee juttelemaan ja antaa käyntikorttinsa. Mikäs siinä sitten, mukava äijä. Itse kemuissa ei aivan kauhean paljon porukkaa lopulta ollut, mutta tunnelma pysyi kevyenä ja mukavia tyyppejä löytyi kyllä riittämiin. Lähinnä vaan syötiin, kuunneltiin pari puhetta, katsottiin video syksyn tapahtumista, otettiin kuvia ja kuunneltiin koulun bändiä. Sitten Watts on Tappiin vaan jatkoille ja kaikki jotka olivat itsenäisyyspäivän kemuissa tietävät mitä se meininki on, kun vedetään ykköset niskaan. Hyvät oli kemut ja melkein tulee ikävä niitä GSIS:n tyyppejä.

Maanantaina, jouluaattona, alkoikin sitten oma pienoinen asuntohässäkkäni. Tai oikeastaan se alkoi jo sunnuntaina, kun lopulta ilmoitin guesthouseen, että jään Souliin ja että varaisivat minulle sängyn. No, paikkahan oli sitten täynnä seuraavat pari yötä, mutta en niin kauheasti jaksanut tästä vielä sunnuntaina kiinnostua. Maanantaina ruvettiinkin tutkimaan guesthousen omistajan kanssa, että mistähän voisi löytyä tilaa. Kaikki paikat täynnä. Hieno homma siis. Olisi sitä tietenkin voinut hieman sitä aavistella joulun ajalle, mutta ei tullut mieleen. Olihan minulla tietenkin edelleen taskussa se Hiltonin pomon kortti, mutta huokea majoitus olisi saattanut siinä paikassa olla hieman tiukassa. Tehdään nyt kuitenkin selväksi, että ei Koreassa siitä kannata niin kauheasti stressata, että pääseekö jonnekin sisälle nukkumaan yöksi. Aina on olemassa jilmjilbang -vaihtoehto ja itsekin ajattelin tilanteen selviydyttyä turvautua siihen. Hienoisen ongelman kuitenkin muodosti se, että mihin saisin tyrkättyä tavarani. Niitä kun ei ihan kylpylään viitsisi kiikuttaa, mutta sekin ratkesi sillä, että guesthousen miekkonen pisti reppuni varastoon. Sitä ennen kuitenkin ehdin kasata pieneen laukkuseeni itselleni seuraavaksi pariksi päiväksi ehkäpä maailman huonoimman selviytymispakkauksen: kamera, kansio täynnä turhia papereita, tyhjä varalompakko ja kännykän laturi. Kyllähän sitä noilla jo ihminen pärjää, kun tietää mitä tekee. Tosin siitä minulla ei tietenkään ollut hajua. Sen verran olin kuitenkin päättänyt, että edellisillan juhlat tasoittaisin lähtemällä Lotte Worldiin huvittelemaan. Moni korealainen oli sanonut paikasta, että se on vaan lapsille, eikä siellä mitään erikoista edes olisi. Edellisestä väitteestä en ainakaan voinut olla täysin samaa mieltä, sillä kyllä sieltä sellaisiakin härveleitä löytyi, että ei niihin ihan pikkunassikoita passaisi päästää. En ainakaan itse ollut yhtä vinkeissä laitteissa käynyt. Ongelmaksi muodostui kuitenkin aina silloin tällöin tuskaisen pitkän jonot. Ei aina oikein kiinnostanut odotella melkein tuntia, että pääsisi alle pariksi minuutiksi laitteeseen kieppumaan. Mukava paikka kuitenkin, eikä liiemmin kaduttanut siellä käyminen. Kyllä sitä joulunsa voi tyhmemminkin käyttää. Illalla tulikin sitten etsittyä käsiin muita suomalaisia, joiden kanssa loppuilta sujuikin rattoisasti. Yöksi suunnitelmien mukaisesti vaan kylpylään nukkumaan. Joulupäiväkin lähti lopulta käyntiin ja suunnitelmissa oli hieman siistiä kuontaloa loppureissua varten. Aikaisemmin parturissa käynti tuotti jonkinmoista tuskaa, kun kukaan paikallisista ei osannut suomea tai englantia ja oma koreani on vieläkin varsin rajoittunutta. Pistivät sitten kuvakirjan eteen, josta sai valkata itseään eniten miellyttävän hiustyylin. Tällä kertaa selvisin kuitenkin asteen helpommalla ja homma sujui nopsasti ja ihan kohtuu hintaankin. Illalla päätettiin vielä Tommin kanssa yrittää luoda mahdollisimman suomalainen joulu aikaan, mutta ei vaan toiveista huolimatta saatu yhtään baaria soittamaan Juicen Sikaa. Ei voi kyllä syyttää ainakaan yrityksen puutteesta, mutta aina ei vaan voi voittaa. Yö meni taas jilmjilbangissa koisien. Keskiviikko olikin sitten viimeinen varsinainen päivä Koreassa sillä torstaina suuntaisin jo aikaisessa kohti lentokenttää. Olin lopultakin onnistunut hommaamaan itselleni paikan edellisen guesthousen lähistöltä olevasta toisesta guesthousesta ja siirsinkin tavarani sinne iltapäivästä. Sitten pitikin lähteä postittamaan puku Suomeen, koska ei vaan millään jaksa roudata pukua koko Itä-Aasian läpi. Toinen juttu mikä oli tarkoitus hoitaa oli malarialääkitys, mutta päätin säästellä sen hommaamisen lopulta Kiinaan. Saa varmaan halvemmalla ja helpommalla. Illan lopuksi vielä viimeisiä jäähyväisiä ja ei muuta kuin guesthouseen palloilemaan. Aamulla aikainen herätys, kamojen pakkaaminen ja ei muuta kuin jälleen kerran Incheonin lentokentälle. Tosin tällä kertaa ei paluupäivästä olekaan tietoa.

Mitäpäs sitä jäi vaihdosta käteen? Muutama matkamuistopaita, tukuittain kuvia paikoista joissa tuli pyörittyä, paljon uusia tuttavuuksia ja loisto kamuja, hieman opiskelua ja aivan hillitön määrä upeita muistoja kaikesta siitä mitä tuli tehtyä. Jos yhtään vilkuilee blogia taaksepäin niin kyllä huomaa, että syksyn aikana tuli tehtyä enemmän kaikenlaista vinkeää kuin monena viime vuonna yhteensä. Kyllä fiilis oli lentokentällä hieman sellainen, että jotain isoa ja tärkeää jäi taakse. Tosin eihän sitä koskaan tiedä, että tuleeko sitä vielä joku päivä palattua Koreaan. Opiskellaan kuitenkin vielä hetki Suomessa ja hoidetaan tutkinto kuntoon ennen kuin päätetään tarkemmin jatkosta. Toki sieltä Koreasta on jo luvattu useampiakin vastavierailuja Suomeen, mutta katsotaan nyt että tapahtuuko niistä yksikään. Kuitenkin siis, itse Korean keikka on nyt hoidettu loppuun. Tästä lähtien mennään Kiinassa ja muualla Aasiassa ennen kuin palataan Suomen maankamaralle. Korea kiittää ja kumartaa!

Joulua odotellessa

2007-12-21T05:09:00.001-08:00

Ohi on. Nimittäis kouluhommat ja kohta myös vuorkasopimus. Tässä on ollut menoillaan jonkinmoinen tavaroiden pakkaaminen ja Suomeen lähettäminen sillä huomenna joudun vaihtamaan pois tästä ah, niin ihanasta I-Housesta. Muut suomalaiset ovatkin jo jättäneet asuntolan, joten olen saanut viimeiset pari päivää edustaa yksinäni. Eräs paikallinen kamu vinkkasi lähistöllä olevista guesthouseista, joten majoitunpa nyt sitten sellaiseen ainakin muutamaksi päiväksi, ehkä jopa koko Koreassa oleskelun loppuajaksi. Riippuu nyt hieman siitä, että mitä tässä ensi viikolla vielä keksii. Sunnuntaina olisi kuitenkin tarkoitus mennä juhlimaan paikallisen graduate schoolin syyslukukauden päättymistä. Kun se puku nyt tuli hommattua niin käytetään sitä sitten. Joulun suunnitelmat ovatkin vielä melko avoimia, eiköhän sitä jotain kuitenkin keksitä.

Viimeinen koulupäivä pääsi hieman venähtämään. Oli tarkoitus, että kuunneltaisiin toisten pitämiä esitelmiä kuutisen tuntia, tai niin pitkään kun niitä riittäisi. Aikaa oli sellainen 10-15 minuuttia per esitelmä varattuna. Hieman vaan jäätiin tällä kertaa tavoitteesta, kun jokaisen esitelmän aikana luennoija puhui itse noin 10-15 minuuttia. Tuli sitten istuttua kuusi ja puoli tuntia kuunnellen esitelmiä. Tosin välillä vedettiin proffan tarjoamat pizzat, jotka osoittautuivatkin ihan kohtalaisiksi, ottaen huomioon paikallisten pizzojen tason. Täällä on kyllä tuo mukava puoli, että proffat silloin tällöin kiikuttavat kurssilaiset syömään. Managing in Asia –kurssillakin käytiin aikoinaan istuskelemassa iltaa läheisessä ravintolassa ja proffa kertoili tarinoita itsestään ja siitä kuinka hän aikaisemmin jaksoi aina jäädä MBA-opiskelijoiden ja kollegoiden kanssa tinttaamaan aamuyöhön. Nyt on kuulemma koettanut vähentää, mutta kyllä tuo vaan jatkoille sinäkin iltana lähti. Ja tämä siis oli se intialaisproffa. Nyt kun tuli tuosta kyseisestä kurssista kyse, niin tuli sekin mieleen, että juurikin tuolla päivällisellä proffalta kysyttiin, että ketä ne kaksi korealaista miekkosta oli jotka aina olivat luennoilla puvut päällä. Joku yritys oli kuulemma maksanut niille tuon kurssin sitten. Eivät varmaan mistään ihan köyhästä yrityksestä olleet, koska illan aikana käytiin seuraavakin keskustelu:

”Näetkö tuon toisen tyypin kellon?”
”Juu, mitäs siitä?”
”Rolex.”
”Ahaa.”
”Ja tuo toinen tulee aina kouluun Ferrarilla.”
”Ookke.”
Näin siis Managing in Asia –kurssilla.

No, niin nyt on siis käsitelty koulun päättyminen ja pakkailut sekä muutto. Eli siirrytäänpä eteenpäin.

Soulissa jokin paikallinen urheiluseura, jotain kiekkoilijoita varmaankin, on saanut luvan pistää kaukalon pystyyn kaupungintalon eteen ja sieltä sitten saa varsin pientä korvausta vastaan vuokrata luistimia ja käydä luistelemassa rinkulaa muiden parin sadan luistelijan kanssa.
Eihän sitä tietenkään voinut vastustaa, joten kun tässä nyt ei ole tullutkaan luisteltua yli kymmeneen vuoteen jään päällä, niin nyt oli sen aika. Koreassa, kun tuollainen luisteluhomma nähdään ehkä ennemminkin parisuhdehommana, niin eihän sitä minunkaan yksin passannut sinne mennä. Sainkin suostuteltua mukaan Sung-a:n ja Tsien, pari paikallista kurssikamua.

Sung-a ja Tsie

Luistelussahan pahimmat virheet voidaan tehdä tekniikka puolella, vauhdin ottamisessa, jarrutuksissa ja tasapainon hallinnassa. Keskiverto korealainen tekee virheet näissä kaikissa. Hirveetä rämpeltämistähän se niiden paikallisten meno oli jäällä ja vaikka itse pidinkin tiukat jäätreenit omille seuralaisilleni, niin ei se kovin kummoiselta luistelulta loppuvaiheessa kuitenkaan näyttänyt. Tosin molemmat väittivät kiven kovaan, että tykkäsivät luistella. Muuten oli kyllä puitteet oikein nätit. Kun ilta hieman pimeni, niin pistivät valot päälle kaukaloa ympäröivään aitaan ja vieressä olevaan joulukuuseen. Kaikkien jäällä olijoiden suusta pääsi yhtäaikainen vauuuuu! Oli kyllä ihan mukava keikka, varsinkin kun kerrankin pääsi loistamaan omilla luistelutaidoillaan, joita on viimeksi käytetty joskus viime vuosituhannella.

Olivat pienimuotoisen valaistuksen laittaneet kaukalon ympärille

Joulupuu mallia Korea

Nyt vaan loput kamat kasaan ja valmistautumaan huomiseen muuttoon. Pitää tässä kuitenkin vielä yrittää ottaa kaikki mahdollinen irti Soulista ennen poislähtöä.

Pistetään loppuun vielä pari otosta pikkujouluista/läksiäisistä/kauden päättäjäisistä.

Lopunajan merkkejä

2007-12-16T09:57:00.000-08:00

No niin, lienee taas aika kirjoittaa jotain pientä tännekin, kun en ole viime aikoina muuten viitsinyt päätäni blogipäivityksillä vaivata. Alkaa Koreankin matka vähitellen lähestyä loppuaan ja kyllä tässä porukkaa on jo lähtenyt menemäänkin. Hattua melkeinpä joutuu nostamaan niille kaikille, jotka ovat saaneet hommansa hoidettua joulukuun puoleen väliin mennessä ja pääsevät siis aikaisessa jo lomailemaan. Itselläni on vielä puuhaa lähes loppuun saakka, sillä vielä pitäisi väsätä kaksi loppukirjoitelmaa, käydä tekemässä kaksi tenttiä (samana päivänä peräkkäin, jeeee!!) ja pitää vielä yksi esitelmäkin. Sitten torstaina klo. 21 onkin jo varmaan paljon helpottuneempi olo, kun on kaikki hommat hoidettuna. Torstaina on kuitenkin vielä sikäli karu päivä, että koulua on klo. 15-21 ja koko tuon ajan pitäisi vaan jaksaa kuunnella muiden Japanista kertovia esitelmiä ja pitää oma. Täytyy ehkä ottaa oma tyyny mukaan. Onneksi luennoija kuulemma on luvannut tarjota pizzat kurssin päättymisen kunniaksi, joten jotain helpotusta on luvassa (kunhan se vaan ei ole perunapizzaa).

Perjantaina vedettiinkin tässä vielä kerran kööri kasaan ja pidettiin yhdistetyt kauden päättäjäiset, pikkujoulut ja läksiäiset. Tietäähän sen toki mitä tapahtuu, kun suuri joukko suomalaisia vahvistettuna yhtä isolla lössillä ulkomaalaisia pääsee juomaan kuusi tuntia hiukka päälle 10€:lla...

Neljä kuukautta on kuitenkin mennyt todella huimaa vauhtia. Vieläkin muistaa ensimmäisen päivän, kun saavuin Souliin ja rykäisin taksilla Sinchonin asemalta I-Housen pihaan. Nyt myös tiedän, että kuski otti aika kovan ylihinnan siitä matkasta. Paljon on kuitenkin syksyn aikana tehty ja maailmaa nähty. Uusia ihmisiä tavattu ja hauskaa pidetty. Hieman haikein mielin sitä Korean sitten aikoinaan kyllä jättää taakseen. On täällä sen verran kivaa ollut. Jos sitä joskus vielä tulisi käymään, ei sitä koskaan tiedä.
Mutta eihän tämä tarina kuitenkaan vielä tähän pääty. Jonkin verran on jo tullut kyselyjä, että mitä meinasin tehdä, kun koulu päättyy. Pikku hiljaa alkaa nekin suunnitelmat jo selviytyä, vaikka kaikkia pieniä yksityiskohtia ei ihan olekaan vielä hiottu. Nyt alkaa vasta varsinainen reissu. Pakataan se rinkka ja lähdetään travellaamaan. Matkaseura parasta mahdollista eli yksinään mennään.
Hommat siis päättyvät 20. päivä joulukuuta ja viikko tästä niin lentoni lähtee kohti Pekingiä. Viikon aikana meinasin pakata kamani, lähettää osan Suomeen, muuttaa pois I-Housesta ja hommata vielä malarialääkityksen (siis jotain muutakin kuin se gin tonic). Tämän jälkeen hieman kiertelyä Soulissa ja käymistä niissä paikoissa joihin en vielä ole ehtinyt. Esim. Lotte World, maailman suurin sisähuvipuisto, ja COEX Mall, järkyttävän kokoinen ostoskeskus, ovat vielä to do –listalla. Sitten varmaan pörrään vielä hetken Koreassa, kun tähän mennessä ei ole vielä hirveästi tullut oltua Soulin ulkopuolella. Sitten alkaakin paluumatka. Takaisin Souliin ja lentokentälle ja lento kohti Kiinaa. Pekingissä noin viikko palloilua nähtävyyksiä katsellen ja leikkien turistia. Tämän jälkeen Shanghai, Hongkong, Macao ja ehkä myös Guangzhou. Noin 3-4 viikkoa kuitenkin yhteensä Kiinan itärannikon suurkaupunkeja ihmetellen. Sitten Vietnamiin ja Hanoin kautta Ho Chi Minh Cityyn. Noin viikko tai hieman päälle, katsoo nyt miltä tuntuu. Eihän se pitkä aika ole, mutta onpahan kuitenkin. Sitten vaan Kambodžaan. Aika pikaisesti meinasin siitä maasta selvitä, kun hieman tuo ulkoministeriö varoitteli ettei kannattaisi yksinmatkustelua kauheasti siellä harjoittaa. Eiköhän sitä kuitenkin pärjätä. Kuitenkin siis, ajattelin tarkastaa ne tärkeimmät nähtävyydet alle viikon reissulla. Varmaan se Angkor Wat on se hienoin kohde, mutta eiköhän sitä pikaisesti pyörähdetä Phnom Penhissäkin. Sitten on pieni matkalainen jo varmaan sen verran väsynyt, että kaipaa pientä lomaa, joten ei muuta kuin naapurimaahan Thaimaaseen. Todennäköisesti jonkinmoinen pyörähdys Bangkokissa ennen kuin suuntaan hieman etelämmäksi. Tarkoitus olisi ainakin sukelluskurssi käydä suorittamassa, kunhan sopivan paikan siihen löydän. Thaimaan jälkeen vielä Malesiaan ja Kuala Lumpuriin, jossa jonkin aikaa, kunnes viimeisenä etappina Singaporeen, jossa ehtii vielä varmaan pyöriä joitakin päiviä. Sitten lento vaan takaisin Suomeen ja paluu karuun arkeen....

Kuten suunnitelmasta näkyy, aikataulu on vielä varsin avoin ja sen onkin tarkoitus olla joustava. Jos jotain ei meinaa ehtiä niin sitten pitää hieman vaan suunnitella uudelleen. Rennolla asenteella vaan matkaan, niin hyvä siitä kuitenkin tulee.

Tällainen olisi siis alustava suunnitelma. Siitä sitten lähdetään muokkaamaan

Itsenäisyyspäivä

2007-12-09T23:18:00.000-08:00

Itsenäisyyspäivä oli tuossa viime torstaina. Syksyn aikana ehdittiin moneen kertaan jo pohtia, että tuleekohan meille kutsua Suomen suurlähetystön järjestämille kinkereille, koska aikaisempien matkaraporttien perusteella, maassa olevat suomalaiset opiskelijatkin pyydettäisiin mukaan. No sieltähän se kutsu tipahti sähköisessä muodossa ja tottahan toki sitä pitää mukaan lähteä. Ei muuta kuin puku hommaamaan ja tiukka henkinen valmistautuminen käyntiin.

Itse juhlatilaisuus pidettiin Hotel Lottessa, jonka joku lehti on joskus jopa valinnut kuulemma koko Aasian parhaaksi hotelliksi. Uskoo ken tahtoo. Kemujen sponsorina toimi Finnair, joka aloittaa ensi kesänä suorat lennot Helsingistä Souliin ja näin samalla myös markkinoi itseään. Ei sitten muuta kuin Soulissa käymään joku viikonloppu, kun siitä noin yksinkertaista tehdään.

Näillä edustettiin

Hienoinen pettymys tosin oli tarjoilupuoli, sillä olisin toivonut hieman enemmän kotimaisen keittiön antimia. Karjalanpiirakat ainakin olisivat maistuneet pitkästä aikaa, mutta nyt ainoa suomalainen ruoka oli lohileike, jota kyllä tulikin sitten vedettyä ihan riittämiin. Ei kuitenkaan passaa katsoa lahja hevosen suuhun ja hyvää ruokaahan sieltä kuitenkin sai. Suomalaista puolta edusti ennemminkin juomatarjoilu. Löytyi vanhaa kunnon Finlandia vodkaa, Kossua ja Marskin ryyppyä. Olut puoleltakin mukaan oli eksynyt setti Lapin Kultaa, joka kerrankin onnistui maistumaan edes etäisesti oluelle.

Tämä se on taidetta: Jääveistos, johon on upotettu sekä Finlandia vodka, Marskin ryyppy kuin myös Koskenkorvapullot. Pysyypähän juoma ainakin kylmänä ja näytti ulkomaalaisille edustajille ainakin maistuvan.

Pojilla pahat mielessä

Ohjelma oli varsin yksinkertainen. Suurlähettiläs otti ensin kaikki vastaan, piti pienen puheen ja sen jälkeen olikin aika syödä ja juoda. Koko tilaisuudelle oli iltapäivästä aikaa varattu pari tuntia ja tämän ajan kuluttua tulikin tuttu kuvio hyvin esille. Paikalla oli jäljellä lähes vain ja ainoastaan suomalaisia ja kaikki olivat sijoittuneet strategisesti hyvin baaritiskin välittömään läheisyyteen. Eihän toki hyvin alkanutta päivää passannut tähän lopettaa, kun kerta oltiin tälläydyttykin ja kaikkea, joten lähdettiin jatkamaan päivän, illan ja yön viettoa Sinchoniin. Hauskaa oli ja ainakin Koreassa Suomen itsenäisyyttä juhlittiin antaumuksella. Onnea vaan Suomi 90-v!

Ja jatkoillahan ei hymyillä!
MK. Paikka jossa on tullut useampaakin iltaa istuttua
Kyllä se hymykin lopulta irtoaa
Hymyn syy. Jos virallisilla kemuilla oli hieman heikompi tarjoilu, samaa ei voinut sanoa illasta
Onnittelut Suomelle!

Videoita jälleen kerran

2007-12-05T04:59:00.000-08:00

Ajattelin ensin, että kertoilisin jotain tämänhetkisistä fiiliksistä Korean maalla kaikkien loppupaperien kirjoittamisten ja tenttiinlukemisten keskeltä. Hylkäsin kuitenkin ajatuksen liian synkeänä ja mietin, että jospa sitä kertoisi jotain tarinoita Pohjois-Koreasta. Tämänkin keksinnön tosin hyllytin, sillä Pohjois-Koreasta pitää kertoa hartaasti ja ajan kanssa, hieman jopa aivojakin käyttäen, joten huomasin että tällä hetkellä en ole täysin siihen sopivassa mielentilassa. Kaikkien näiden tähän mennessä julkaistujen raskaiden ja totisten blogitekstien vastapainoksi päädyin sitten lopulta johonkin kevyempään ja ehkä jopa jonkun tylsää työpäivää piristävään vaihtoehtoon: On aika tehdä videopäivitys numero kaksi, tällä kertaa korealaisesta musiikista.
Oikeastaan en ole täysin varma onko videopäivitys täysin hyvä idea paikallisesta musiikista puhuttaessa, yleensä biisit ovat kuulostaneet paljon paremmilta ennen kuin on nähnyt videon, mutta ehkä arvon lukijatkin haluavat nähdä, että mistä tässä puhun, joten pakkohan sitä oli hieman youtubetella jälleen.

Ensinnäkin, nettisivu josta löytyy tämän hetkinen K-pop top-10. Aika lailla samat veisut siellä on koko syksyn ajan olleet:

http://world.kbs.co.kr/english/entertainment/enter_top10_detail.htm#

Aikaisemmin syksyllä noita biisejä pääsi jopa kuuntelemaankin, mutta nyt ovat tainneet ottaa sen vaihtoehdon pois. Onpa harmi.

Mutta otetaanpas tähän nyt muutama sellainen kappale vielä erityishuomiolle, joita on saanut ihan riittäviin kuunnella, kun lähtee käymään missä tahansa kaupassa, jossa soitetaan jotain jonka uskotaan iskevän nuorisoon.

Wondergirls: Tell me
http://www.youtube.com/watch?v=HQTIsi0IlZc

Big Bang: Lies
http://www.youtube.com/watch?v=57GPGTOwSPE

Leessang: Ballerino
http://www.youtube.com/watch?v=YVKAU01Y08o

Lee Hyo-ri: Toc Toc Toc
http://www.youtube.com/watch?v=44EuK430VOo

Ehkä kaikista pahin vielä loppuun: Super Junior. Siis täällä on tällainen n. 12 nuoren pojan muodostama, ylituotettua tanssipoppi”musiikkia” vetävä poppoo, jossa on jokaiselle teini-ikäiselle tytölle jotain hurrattavaa. On vaaleaa, tummaa, punapäätä, laihaa, tanakkaa, nössöä äidinpoikaa ja tosi gangstoja... Siitä vaan valkkaamaan. Olisivat nyt kuitenkin voineet valita tuon yhtyeen nimen hieman paremmin...

Super Junior: Don't Don
http://www.youtube.com/watch?v=VqoByGCGppc

Eiköhän noilla saada jo se tanssijalka vipattamaan siellä koneen ääressä. Jos lisää haluaa, niin ei muuta kuin kuuntelemaan samojen yhtyeiden muita vetoja tai sitten katsotte tuolta top-10 listalta jonkun mukavan kappaleen ja tubetatte sen. Ja lohdutukseksi voin vielä sanoa, että jätin ne ihan kauheimmat ulisijat pois tuolta yllä olevalta listalta.
Nautinnollisia hetkiä K-popin parissa!

Taiwan, osa 2

2007-11-27T23:06:00.000-08:00

Yksi asia lisää mistä tykkäsin oli se, että kun valot vaihtuivat vihreäksi jalankulkijoille, samaan aikaan rupesi laskuri laskemaan jäljellä olevia sekunteja. Tietääpähän milloin ei ehkä kannata sitä kaikkein isointa risteystä lähteä ylittämään.

Jatketaanpas siitä mihin jäätiin, eli lauantaiaamuun tai oikeastaan iltapäivään. Eihän toki olisi korrektia puhua hyvistä unista, jos ne päättyvät jo aamupäivällä. Kuitenkin siis, päätettiin lähteä Taipein ulkopuolelle läheiseen luonnonpuistoon tutustumaan. Porukasta mukaan lähtivät urhean suomalaisemme lisäksi, ameriikasta Rob, singaporelainen Ken, britti Daniel ja koreaa edusti Mary. Hurautettiin bussilla lähistön korkeimman kukkulan juurelle ja aloitettiin reissumme kohti vuoren lakipistettä. Kannattaa joskus kokeilla vaeltelua kukkuloiden päälle trooppisissa olosuhteissa, niin tietää, että siinä on omat rasitteensa. Ilma oli aluksi oikein mukava, ei liian kuuma tai kostea, mutta kilometrin korkeudessa alkoi hienoinen vesisade samaan aikaan kuin tuuli rupesi kovenemaan. Osa porukasta jäi jo alussa hieman jälkeen, mutta loppujen lopuksi kaikki kuitenkin saavuttivat huipun. Kuten kuvista käy ilmi, näkymät vuoren huipulta 1,2 kilometristä olivat henkeä salpaavat. Olimme pilven sisällä, joten näkyvyyttä oli ehkä n. viisi metriä. Eihän sinne tosin maisemia tultukaan katselemaan, vaan tutustumaan paikallisiin vaellusmaastoihin.

Näkymät oli hienot, juu. Alavasemmalla Ken ja Rob. Ken oli muuten ihan kohtuu kovakuntoinen tyyppi. Kävi sunnuntaina juoksukilpailussa vetämässä Taipei 101:n rappuset ylös. Meniköhän sillä jotain 25 minuuttia tai jotain sinne päin, ei voi muistaa. Siitä vaan jokainen juoksemaan sitten lähitalojen portaikkoja 91 kerrosta ja mittaamaan aikaa.

Varoituskylttejä ja muuta ohjeistusta on hyvä olla kukkuloillakin. Vasemman kuvan taustasta saa aika hyvän kuvan miten hyvä näkyvyys meillä oli huipulta.

Tarkoitus oli myös mennä käymään paikallisilla kuumilla lähteillä, mutta tällä kertaa aikarajoite puski päälle ja päätimmekin suunnata takaisin kohti Taipeita, syömään ja valmistautumaan lauantai-iltaan. Kun sitä kerta sanotaan, että hyvä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin ajattelin tässä säästää sanavarastoani toiseen kertaan ja tyrkkäistä seuraavan useamman tuhannen sanan esityksen illasta. Pohjustetaan nyt kuitenkin sen verran, että lähdettiin katsomaan hieman Taipein yöelämää läheisen yliopiston läheisyyteen, josta löytyi paikka nimeltään Roxy 99.

Hah! En ollutkaan paikan ainoa suomalainen. Huomaa oikean yläoikean kuvan sekoitustikku.

Yökerhon kylttejä. Hyvät naurut sain vasemmasta ja oikeakin on ihan lupsakka.

Sunnuntai oli viimeinen kunnon päivä minulle Taiwanissa. Maanantai aamuna olisi vaan aikainen herätys ja lento takaisin Souliin. Tämähän toki tarkoitti sitä, että ei jäädä nukkumaan liian pitkäksi aikaa, vaan lähdetään tutkimaan hieman lisää kaupunkia. Lähdettiin Maryn kanssa ensin vetämään jotain pientä brunssia ja tämän jälkeen oli tarkoitus mennä luistelemaan, mutta se homma lopulta hieman kariutui jäähallien puutteeseen. Löytyi kuitenkin yksi ihan vakuuttavan kokoinen kansallisteatteri ja joku muistomerkkikin. Niitä kierrellessä tuli tuhlattua iltapäivää, kunnes käytiin pikainen shoppailureissu ja takaisin hostellille.

Juu, palmupuitahan siellä. Lämmintä oli. Tahtoo takaisin.

Taiwanilaiset tykkäävät kaikenlaisista varoituskylteistä.

Olisi ollut komea rakennus ilman rakennustyömaata.

Tarkoitus oli lähteä illaksi vielä snake alleylle käärmeitä katselemaan ja mahdollisesti myös syömään. Käärmekuja löytyi läheisten yömarkkinoiden joukosta ja siellähän ne käärmeravintolatkin olivat. Tosin, kaikki ravintolat olivat tyhjiä, joten ajattelin, että en nyt viitsi teurastuttaa lutuista käärmettä vaan itseni takia, joten tällä kertaa jäi se homma kokematta. Kuulemma Kiinassa on parempi mahdollisuus tuohonkin hupiin. Käärmeiden sijaan tuli vedettyä meren herkkuja eli tässä tapauksessa squidia. Suomennetaanko tuo nyt sitten mustekalaksi tai kalmariksi, mutta grillattuna se oli varsin mautonta. No, aina ei voi voittaa.

Kuinka grillattu kalmari syödään: Tuijotetaan se ensin kuoliaaksi, maistetaan varovaisesti ja vedetään lopuksi naamaan tuskaisen näköisinä.

Kello rupesi yömarkkinoilta palatessa jo lähestymään puoltayötä eli ilta oli vielä nuori. Hostellissa ihmiset olivat sitä mieltä, että pitäähän meidän nyt lähteä karaokea laulamaan. Jotain hostellin työntekijöiden rentoudesta kertoo jo se, että vaikka kuinka nettisivuilla lukee, että respa on auki 24 tuntia, niin kaikki kolme tyyppiä lähtee mukaan laulamaan muiden hostellin asukkien kanssa. Ja sitten kun porukalla lähdetään laulamaan, niin otetaan samalla se neljän tunnin setti, joka ei loppupeleissä tullut edes kovin kalliiksi. Taas tuli kuitenkin jälleen kerran todettua, että valkoisten, pohjois-eurooppalaisten miesten lisäksi korealaiset tykkäävät karaokesta jokseenkin yhtäpaljon kuin mielenvikainen elovenasta, mikä siis tarkoittaa, että hyvin paljon. Tällä kertaa meidän korealaisten lauluintoa tosin rajoitti se, että biisivalikoima oli vain mandariiniksi ja englanniksi, joten homma meni heillä hyvin pitkälti tanssimiseksi. Ihmeellisesti kuitenkin jaksoivat heilua lähes koko ajan. On varmaan nukuttanut hyvin yöllä. Joskus aamuyön tunteina kuitenkin paluu hostellille, jälleen ennen nukkumaanmenoa syötävä aamiainen ja reipas kolmituntinen yöuni ennen kuin edessä olikin jo pakkaaminen ja lähtö kohti lentokenttää ja Soulia.

Koko karaokekööri kasassa

Hieman tunnelmia karaokehuoneestamme

Mitäs matkasta jäi käteen. Muutama miniatyyri animehahmo, yksi paita ja joukoittain hyviä kuvia ja muistoja, varsinkin niistä tilanteista joista ei kuvia ole. Iso joukko uusia tuttavuuksia ja kaiken lisäksi sain jokseenkin tuplattua korean sanavarastoni.

Oli kuitenkin kokonaisuudessaan siis aika jäätävän hyvä reissu Taiwaniin.

Taiwan, osa 1

2007-11-27T05:17:00.000-08:00

Torstaina koitti viimein taas oikein hieno ja pitkään odotettu päivä, nimittäin Taiwanin reissun aloituspäivä. Minua jo aikoinaan Jyväskylässä ohjastettiin seuraavasti: A-luokan reissut tehdään yksin, B-luokan reissut vaimon kanssa ja C-luokan retket oman vaimon kanssa. Koska osa tutuista matkakumppaneista jäi I-houseen ja toisten olinpaikka taas olisi Peking, tämä reissu meni suoraan A-luokkaan.

Kaikkihan tietävät, että Taiwanin ja Kiinan välillä on pientä kismaa. Aina silloin tällöin kalistellaan hieman sapeleja ja pidetään sotaharjoituksia sekä tehdään hieman kaikenlaista pientä jäynää. Suomalaisena on kuitenkin hyvin helppo ajatella Taiwan ja Kiina omiksi itsenäisiksi valtioikseen, mutta oikeastaan tilanne ei ole ihan näin yksinkertainen ja varsinaisestihan Suomi ei ole Taiwania itsenäiseksi julistanut. Homma menee siis jokseenkin näin: on olemassa Kiinan tasavalta (ROC=Republic of China) ja Kiinan kansantasavalta. Ensimmäisen hallitus pitää valtaa oikeastaan vaan lähinnä Taiwanissa, mutta alue on varsinaisesti kohtuu kiistanalainen, sillä Kiinan kansantasavalta, joka meikäläiselle on sama kuin Kiina, pitää Taiwania vain hieman kapinoivana maakuntana, kun taas Kiinan tasavalta pitää manner-Kiinaakin omana alueenaan. Syyt ovat historialliset. Kattokaa googlesta.

Halusin kuitenkin hieman ennakolta ottaa selville mitä kiinalaiset ovat Taiwanista mieltä ja mainitsin matkastani muutamille kursseillani oleville kiinalaisille opiskelijoille käyttämällä pelkästään Taiwan nimeä. Tietenkin nämä tyypit ovat sen verran fiksuja etteivät rupea seinille hyppimään, mutta kuitenkin yksi asia nousi esille. Eräs nuori kiinalainen puhuessaan asiayhteydestä käytti Kiinasta nimitystä ”mainland China” eli ilmeisesti siis Kiinassa Taiwania todellakin pidetään vaan saarena, joka on hieman irtaallaan muusta Kiinasta, mutta silti kuuluu sille. Reissun jälkeen juttelin samojen tyyppien kanssa ja kerroin, että oli aika yyberi keikka, niin olivat tietenkin sitä mieltä, että pitäähän minun toki Kiinaankin lähteä. Kyllä sitä sinnekin, mutta opiskellaan nyt vielä kuukausi...

Oikeastaan ensimmäisiä asioita mitä ihminen näki, kun astui koneesta Taipein lentokentälle, oli mainostaulut vaatimassa Taiwanille YK:sta paikkaa. Aikoinaanhan Taiwan vaan potkaistiin ko. järjestöstä pihalle Kiinan tieltä eikä sen jälkeen sen jäsenhakemuksia ole edes haluttu ottaa vastaan. Tämä on aika iso asia paikallisille, mutta minkäs tekee, kun muut maat haluavat pitää Kiinaan hyvät suhteet ja se taas tarkoittaa, että Taiwania ei tunnusteta omaksi valtiokseen.

Mutta siis palataanpa ajassa taaksepäin aina viime torstaihin saakka.
Matka oli mennyt oikein mukavasti, pääsin mukavasti lentokentältä Taipein keskustaan ja sieltä edelleen suorinta reittiä hostellilleni Taipei Backpackersiin, johon saavuin hieman iltayhdeksän jälkeen. Jotain reissun luonteesta kertookin, että radalle lähdettiin jo pikkuisen kymmenen jälkeen. Kun käytössä on vaan neljä iltaa, niin ne pitää käyttää tehokkaasti. Suunnattiin siis muutamien korealaisten, amerikkalaisen, britin, saksalaisen ja hostellissa viimeisimmät neljä kuukautta asustelleen etelä-afrikkalaisen kanssa paikalliseen menomestaan. Ei siinä mitään, oikein mukava ilta ja oli kiva saada uusia tuttavuuksia.

Pari ensimmäisten päivien kuvaa. Ei mikään kaupunki voi olla täysin paha, jos sieltä Nokian liike löytyy. Pientä sadetta kuitenkin riitti hieman jokaiselle päivälle ja tällainen sokeripoika joutuikin turvautumaan sulamisenpelossaan useammankin kerran sateenvarjoonsa.

Perjantai tuli aloitettua rauhallisesti hyvien yöunien saattelemana, mutta kun jalkeille pääsin, niin pitihän sitä kaupunkiin lähteä tutustumaan. Lähdin lähinnä vaan harhailemaan sinne tänne pääaseman lähelle ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Kiertelin kauppoja ja tuhlasin aikaa, kunnes kello oli tarpeeksi ja tapasin samasta yliopistosta kotoisin olevan vaihto-opiskelija tuttavan, jonka kanssa päätettiin lähteä katsomaan miltä se tämän hetken maailman korkein valmistunut rakennus, Taipei101, näyttää. Jos rakennuksella on korkeutta 509,2 metriä, niin siinä kalpenee melkeinpä jo Puijon tornikin. Ei muuten ollut mitään ihan köyhää seutua sen tornin ympärykset. Lähimaastossa pitivät pytinkejään melko lailla kaikki hiemankin kuuluisammat, isot ja kalliit muotituottajat sekä joukko muita ylikansallisia. Itse höskässä taas majaili joukko suuria, kansainvälisiä sijoituspankkeja ja muita rahantekofirmoja. Varmaan kohtuullinen vuokra.

Pienoinen sisätilapanoraama Taipei 101:stä. Rahaa on ainakin jossakin vaiheessa hieman poltettu

Torniin ei ihan ylös päässyt, kuulemma huipulla on joku yksityisklubi, josta ei liiemmin ulkopuolisille huudeltu, mutta sisällä 89 kerroksessa oli näköalatasanne ja uloskin pääsi, kun kiipesi 91 kerrokseen (ja maksoi hieman lisää). Taipei101 ei muuten ole pelkästään maailman korkein rakennus, vaan siellä on myös maailman nopein hissi. Mekin pyräytettiin 37 sekunnissa vitoskerroksesta 89:een paikallisen oppaan selittäessä koko matkan ajan asioita mandariiniksi ja englanniksi. Aika haipakkaa kuitenkin siis mentiin. Alas tulossa menikin pari sekuntia pitempään, mutta silloin opas olikin lisännyt vielä japaninkin selostuskieleksi.
Oikeastaan halusin torniin ihan tarkoituksella pimeän tultua, sillä onhan se jo tullut tässä kaikkien näiden suurkaupunkivierailujen aikana todettua, että paljon komeampia nämä ovat, kun pistävät yövalaistuksen päälle. Ja komea on myös Taipeikin. Oikeastaan hyvinkin modernin näköinen, ainakin niiltä osilta mitä itse paikkoja kiertelin.
Sellainen oli siis se höskä. Isompi kuitenkin valmistuu joskus lähivuosina Dubaihin, niin ei tässä kovin pitkään voi leijua käyneensä maailman korkeimmassa rakennuksessa.

On se vaan komea. Eikä ole tornikaan mikään ihan ruma

Muutama 101:stä napsaistu yökuva Taipeista. Ihan nätti on.

Iltaa kuitenkin jatkettiin lähtemällä yömarkkinoille. Hetihän sitä pitää isoimmille suunnata eli ei muuta kuin Shiliniin ja paikkoja kiertelemään. Hyvin oli porukkaa mestoilla ja useampi tuntihan siinä meni pörrätessä, kunnes takaisin hostellille ja hyvin ansaituille unille yli kymmenen tunnin kävelylenkin jälkeen.

Taipei muistutti sikäli Japania, että mangaa ja animea riitti kyllä. Piti sitten ottaa pari kuvaa tuollaisista pari metrisistä leikkikaluista ja jopa sorruin huvikseni ostamaan muutaman tuollaisen oikean puoleisen kuvan miniatyyrin.

Tähän mennessä olin pistänyt muutaman asian kuitenkin jo Taipeista. Ainakin kahdella ammattikunnalla menee hyvin: Sateenvarjojen myyjillä ja skootterikauppiailla/korjaajilla. Taipeissa sää muuttuu hyvin nopsasti ja matkaan kannattaakin todella varata kunnolla vettä pitävät tamineet tai vähintään sateenvarjo. Ei se sade mitään aivan kauheaa ole sillä pisarat ovat varsin pieniä ja yleensä jalkakäytävien päällä on katos, mutta ei sitä pitkiä aikoja ihminen jaksa itseään kastelluttaa. Siinähän voi vaikka vilustua. Niin, ja tuo toinen asia. Lähes kaikilla on skootteri, mutta onneksi nämä skootteroijat sentään jokseenkin noudattavat liikennesääntöjä eivätkä ajele kuin nämä Soulin sankarit, jotka punaisten valojen sattuessa vaihtavat vaan jalkakäytävälle ajelemaan. Satuin myös näkemään muutaman rotankin muuten niin puhtaassa kaupungissa, mutta sen siitä saa kun jätteet laitetaan vaan kadunvarteen pusseihin, joista ne joku yön aikana käy noukkimassa.
Maininnan ansaitsee myös Taipein MRT eli paikallinen metro. Viimeiset kolme vuotta maailman parhaaksi rankattu metroverkko ei ole vieläkään valmiina vaan sitä laajennetaan koko ajan, mutta kyllä sitä vaan oli mukava käyttää. Homma toimi erinomaisesti, melkeinpä kaikki kyltit olivat myös englanniksi ja kaikenlaista pientä sälää turvallisuutta ja mukavuutta lisäämään oli huomattavasti enemmän kuin Soulissa. Kyllä sen huomasi, että kyseessä on yksi maailman kalleimmista metroista. Ainoa pikku miinus oli Main Stationin sokkelot, joihin meinasi oikeasti eksyä useammankin kerran, mutta sen siitä saa kun niitä maanalaisia ostoskatuja pitää rakentaa samaan yhteyteen kaikkien metrojen ja junien lähistölle.

Palataan Taiwaniin kuitenkin hieman myöhemmin osan kaksi merkeissä. Luvassa ainakin, jopa 101:stä korkeampia paikkoja, jokunen nähtävyys ja ehkä jopa pikainen kurkistus Taipein yöelämään. Pieneksi pettymykseksi joudun kuitenkin spoilaamaan, että tällä kertaa ne käärmeet jäivät henkiin ja saivat pitää verensä. Ehkä sitten Kiinassa.

Lähestyvän joulun kunniaksi laitetaan nyt myös paikallinen joulukuusi esille. Tällaisen olivat siis roudanneet Taipein pääasemalle.

Formosa

2007-11-26T07:46:00.000-08:00

Lyhyesti: Taiwanissa oli kivaa!

Pitempi versio seuraa tulevaisuudessa.

Sotamuseo yms

2007-11-18T06:27:00.000-08:00

Viikonloppu vetelee jo viimeisiään, joten lienee paikallaan käydä läpi muutaman viime päivän tapahtumia.

Koreoiden sodan muistomerkki ja sotamuseo

Perjantaina sykähdettiin kohtuu aikaisessa liikenteeseen ja suunnattiin sotamuseoon. Yhden aikaisemman kerran jo kävin tarkastamassa rakennusta, mutta koska silloin oli maanantai, paikka ei ollut auki. Perjantai taas oli täydellinen päivä tutustua Korean sotahistoriaan, sillä aina iltapäivä kahdelta museon etupihalla järjestetään esitys, joka kyllä on ihan näkemisen arvoinen.

Korean niemimaalla ja viereisillä merillä sotiminen ei ole mikään viime vuosikymmenien juttu, vaan matsia on otettu useiden vuosisatojen aikana milloin Japanin, milloin Kiinan kanssa. Museon alakerta esittelikin vain ja ainoastaan kuvia, vanhoja aseita ja kaikkea muuta sellaista millä on aikoinaan otettu naapurin kanssa yhteen. Ei tullut aivan hillittömästi tuhlattua aikaa sitä tutkaillessa, mutta tulipahan selville ainakin, että paljon on nahisteltu.

Yläkerrat olivatkin sitten kiinnostavampia, sillä niissä esitettiin aika lailla kaikkea mahdollista materiaalia Korean sodasta. Löytyi asusteita, aseita, kuvia, videonpätkää, varustevertailua, dioraamoja eri tilanteista ja kaiken kruunuksi vielä useampi koululuokallinen palosammuttimen kokoisia korealaisia kääpiöitä huutelemassa ”Hi!” tai ”How are you?” ja hihittämässä tämän jälkeen. Pitäähän sitä jo nuorena saada nassikoille taottua päähän, että kuka aloitti sodan, milloin ja miksi ja mitä sitten tapahtui. Niin siis niille joille Koreoiden välinen sota ei ole vielä täysin tuttu niin tässä lyhyt selitys: 25.6.1950 P-Korean äijät rykäisivät itsensä etelään ja lähes jyräsivät maan venäläisiltä saaduilla kamoilla. Ameriikkalaiset tekivät maihinnousun pohjoisten huoltolinjan taakse ja ajoivat hyökkääjät takaisin oman maansa puolelle ja melkeinpä valtasivat koko maan, kunnes Kiina liittyi mukaan kemuihin ja tempaisi aika isolla lössillä liittoutuneet takaisin etelään. Sota sitten vakiintui melko laille niille sijoilleen joista se alkoikin päätyen pattitilanteeseen vuotena 1953. Vieläkään ei kuitenkaan rauhan sopimusta ole kirjoitettu Koreoiden välille. Pitempiä ja asteen informatiivisempia versioita samasta tarinasta on netti pullollaan, joten ei muuta kuin kuukkeloimaan, jos asia kiinnostaa. Olisi myös toki kiinnostava kuulla Pohjois-Koreankin oma versio tapahtumien kulusta. Kuulemma aika erilainen...

Hienoinen mosaiikkityö yhdistymispatsaalta

Mutta siis, kierrettiin museota, katseltiin leffoja ja nyt tiedämme kaiken mahdollisen Koreoiden välisestä sodasta. Sitten alkoikin pihalta kuulua jo musiikkia ja piti lähteä katselemaan paikallista tanssia, rummutusta ja elämöintiä. Tästä löytyykin sitten muutama kuva ja videonpätkänkin joskus ehkä liitän mukaan. Ihan hyvin siellä kuitenkin jaksoivat pyssyjään paikalliset paraatijoukot pyöritellä.

Esitysten jälkeen tarjoutui tilaisuus poseerata esiintyjien kanssa

Big Gun

Illaksi suunnattiin yhtenä Soulin kalleimpana kaupunginosana pidettyyn Apgujeongiin ja siellä taas ehkä siihen hienoimpaan yökerhoon. Odotukset eivät pettyneet ainakaan hintatason suhteen. Hauskaa oli, rahaa meni.

Lauantaikin oli aikamoista menoa. Jäätiin ihan Sinchoniin jumittamaan, kun löytyi tuttuja tutuista paikoista. Ilta tosin sai hieman lisäväriä, kun pääsin lopulta tutustumaan paikalliseen hoitolaitokseen, Severance Hospitaliin, kaverin onnistuessa naarmuttamaan itseään. Ihan oli siistin näköinen paikka, mutta aika hintava. Hoitoa ei olisi saanut kuin akuutit tapaukset ellei taskusta löytyisi muovilappusta, jossa lukee Visa tms. Oikeastaan itselleni tuli lauantai jopa perjantaita kalliimmaksi, vaikka perjantaina sentään ostin yhdet lentoliputkin. Sinänsä olin ihan positiivisesti yllättynyt, että paikan päältä löytyi jokunen englannintaitoinen ihminenkin ja muutenkin yleisilme oli ihan sairaalanoloinen. Itselläni, kun ei aivan kauheasti ole kokemusta sairaaloissa pörräämisestä, niin olihan se mukava nähdä, että minkälaista hoitoa annetaan Korean niemimaan parhaassa hospitaalissa. Ja aina positiivista, jos paikalta löytyy nätti, mukava, vastavalmistunut ja englanninkielentaitoinen lääkärineito, joka ehtii jäädä juttelemaan muutamaksi minuutiksi...

Mutta siis kuten tuli jo mainittua, niin tuli tuossa ostettua yhdet lentoliput. Tämä mies nimittäin lähtee Taiwaniin ensi torstaina. Luvassa maailman korkein (valmistunut) rakennus, yömarkkinoita, syötäväksi kelpaamatonta safkaa, käärmeenverishotteja ja muuta mukavaa. Ainakin toivottavasti. Sitä ennen tosin pitää vielä hieman kirjoitella kouluhommia kuntoon. Olisi viisi monisivuista paperia tehtävä ennen joulua ja muutama tentti siihen päälle. Seuraavat viikonloput kun menevät reissatessa, niin tässä joutuu jopa hieman suunnittelemaan opiskeluaikataulua.

Pitääkin siis aloitella hommien vääntäminen. Lisäpäivityksiä Taiwanin tai viimeistään P-Korean jälkeen.

Asumistilanteesta

2007-11-12T10:54:00.000-08:00

HYSSSSSSS!!! Ollaan ihan hiljaa!

I-House yrittää todennäköisesti estää seuraavan raportin julkaisun vaihto-opiskelijoiden asumisoloista, mutta tämän pitää tulla julki. Kaikki mitä Tomi ja Pasi ovat omiin blogeihinsa kirjoittaneet, ne ovat onnistuneet sensuroimaan, mutta itse onnistuin saamaan oikeamielisen ulkopuolisen lähteen toimimaan puolestani. On kuitenkin syytä olla varovainen, sillä ei tiedä mitä ne tekee mulle, jos jään kiinni...

Kuten mainitsin, aikaisemmat versiot I-Housen asumisoloista ovat hyvin vähäteltyjä ja niitä onkin muuteltu monesti väkivallalla uhkailun ja hiostavan painostuksen alla. Yonsein yliopiston omilta nettisivuilta löytyvän materiaalin informaatioarvoa tuskin kannattaa edes mainitakaan.
Olot ovat täällä todellakin hyvin paljon huonommat, kuin mitä julkisesti annetaan ymmärtäää!!!

Kameran kuljettaminen rakennukseenkin asetti minut jo hirmuiseen vaaraan, mutta todellisesti tässä sai henkensä puolesta pelätä kun kuljetin kuvia avustajalleni kampuksen ulkopuolelle. Kameroiden ja vartijoiden tiukkojen katseiden ristitulessa murtuu hieman isompikin ihminen helposti.
Uskon vakaasti, että kuvat kertovat enemmän kuin ne monet sanat joita tähän pystyisin raapustamaan ja muutokseen, pystytään kun vain saadaan julkisesti tietoisuuteen asumuksemme tila, joten uskon että kiinnijäämisen riski on vaivan arvoinen. On kuitenkin syytä jo ennalta varoittaa, että seuraavat kuvat saattavat järkyttää perheen pienimpiä. Hyvät ihmiset, katsokaa ja ihmetelkää asumustamme!

Talon ulkopuolella ei ensimmäisenä vierasta tai asukasta odota iloinen Tervetuloa –tervehdys, vaan valokuvauksen kieltävä kyltti, jolla pyritään pitämään ulkomaailma tiedottomana I-Housen todellisista oloista. Onnistuin kuitenkin, pienen harhautuksen turvin saamaan kuvauslaitteen sisälle taloon.

Aina öisin käytävät lukitaan metallikalterein. Virallisen version mukaan tämä on vain meidän omaksi parhaaksi. Koreassa vilisee kuulemma aina öisin paljon sellaista porukkaa, joiden aikeet ovat varsin hämärät. Jotta ulkomaalaisille ”vieraille” pystyttäisiin takaamaan turvallinen asuminen, on syytä estää tämän porukan pääsy samoihin tiloihin. Uskokoon kuka haluaa, mutta minuun tuo ei uppoa. Aina öisin täällä saattaa kuulla karmaisevia huutoja jostain alempien kerrosten käytäviltä. Yksinäinen, itkunsekainen ”Mamma, mamma” –valitus kertoo karua kieltä joidenkin täällä olevien mielenterveyden tämän hetkisestä tilasta.

Tätä kuvaa otettaessa, meinasi yksi vartijoista yllättää. Valoa tunnelin päässä –lausahdus tulee kuitenkin hyvin tutuksi I-Housessa asustaville. Avonaiset ovet kertovat siitä, että osa porukasta on päästetty luennoille, jolloin heidän huoneensa voidaan tutkia mahdollisen kielletyn aineiston varalta.

Tässä näemme tavallisen I-Housen asukin oman huoneensa oven takana. Eri asukkaat suhtautuvat asumisoloihin eri tavoin. Joidenkin kohdalla näyttää, että lopullinen murtuminen on todella lähellä. Murhanhimoisia katseita luodaan kaikkiin ohikulkijoihin...

...toiset taas ovat vaipuneet epätoivon synkeään suohon ja kyhjöttävät huoneissaan kaikki päivät tuijottaen tyhjyyteen laskien katossa olevien naarmujen määrää.

Joissakin vielä taistelutahto elää, mutta heitä on enää harvoja jäljellä. Aivan liian harvoja...

Yksinäisen opiskelijan kädet tunkeutuivat kalt.... suojelusmetallien välistä haparoiden tyhjää ilmaan. Kun kysyin mihin opiskelija yritti tarttua, sain vaan vastaukseksi vaimean ja epätoivoisen ulahduksen.

Myös I-Housen ulkopuoli on varsin erilainen kuin virallisissa kuvissa annetaan ymmärtää. Ympäristö pyritään pitämään siistinä, jolloin vierailijoille jää paikasta parempi kuva. Ikkunoissa olevat kalterit puhuvat tosin omaa kieltään ja kertovat jotain sellaista mitä ei vihreä puusto pysty ulkopuolisille välittämään.

Opiskelijoita matkalla luennoille. Kuvassa näkyy niin miesten kuin naistenkin siivet, jotka ovat toisistaan erillään. Yksi tärkeimmistä säännöistä onkin, että vastakkaisen sukupuolen siivessä ei saa käydä. Joku on koittanut, hänestä ei ole sen jälkeen kuultu...

I-Housen lähistöllä kohoaa pienoinen kukkula. Huhuja liikkuu, että jotkin vaihto-oppilaat ovat vuosien aikana onnistuneet pakenemaan vuorille ja elävät nyt siellä metsästäjä-keräilijä -kulttuurissa pakoillen virkavaltaa ja odottaen päivää, jolloin muurit murtuvat ja he pääsevät takaisin kulkemaan ”sivistyneen” yhteiskunnan parissa.

”Kasi” on termi, jota opiskelijoiden parissa pyritään välttämään. Tai mikäli sitä käytetään, se kuiskataan hiljaa toisen korvaan ja tällöinkin saatetaan järkyttää syvästi kaikkia lähistöllä olevia. Ei ole ketään kuka ei tiedä mitä luku tarkoittaa I-Housessa. Täällä sana ”toteuttaa” saa aivan eri merkityksen kuin mitä aluksi voisi luulla.

Tämä kaikki kertoo siis asuinrakennuksestamme, International Housesta. Olkoon tämä varoituksena tuleville sukupolville, jotka pohtivat kyseistä rakennusta majoitusvaihtoehtonaan. Teitä on varoitettu!

Tai mahdollisesti kyseessä olikin ehkä vierailumme paikallisessa Seodaemunin vankilamuseossa, jonka aikoinaan japanilaiset rakensivat korealaisten patrioottien kyykyttämistä varten.

Syysmasennusta?

2007-11-09T22:18:00.001-08:00

Onpahan taas vierähtänyt paljon aikaa edellisestä päivityksestä, joten pitää varmaan jotain pientä tänne netin syövereihin laittaa kuulumisista.
Oikeastaan en ole liiemmin viime aikoihin kirjoitellut blogiin lähinnä kahdesta syystä: ei ole ollut mitään isompaa kerrottavaa ja kouluhommat ovat vaatineet oman aikansa. Tällä viikolla joutui pitämään kaksi esitelmää joiden valmistelu kesti aika lailla ja ensi viikollakin olisi yksi tentti johon pitäisi lueskella. Joulukuun alkupuolella päälle puskeekin kaikkien mahdollisten loppupaperien kirjoittelu ja loppukokeisiin lukeminen, joten ei tässä ihan liian rennosti voi enää ottaa. Muuten kyllä kouluhommista voi sanoa sen, että ei täällä ainakaan tiukempaa ole opiskella kuin Suomessa, vaikka käynkin maksimimäärät graduate-tason kursseja. Toki aikoinaaan pyrin valitsemaan kurssit siten, että niissä ei olisi liian paljon tekemistä, mutta vaikuttaahan asiaan myös omat opiskelurutiinit ja ehkä myös saattaa olla, että täällä ei vaadita niin kauheasti kuitenkaan. Tai sitten ehkä vaaditaan, mutta kun oma asenne on, että ei nyt ihan liikaa viitsi uhrata aikaa koulun eteen, niin sitä jää sellainen kuva, että homman voi todellakin vetää puolivaloilla läpi. Varsinkin, kun jotkut proffat ovat sanoneet, että eivät viitsi antaa vaihtareille kovin huonoja arvosanoja, niin ei tässä mitään hirveämpää stressiä viitsi ottaa. Tosin odotellaan nyt takaisin vielä ne välikokeet ja mietitään sitten miten jatketaan.

Mutta mitäs tässä viimepäivinä onkaan tapahtunut. Bongasin eilen lehdestä, että sekä Beyonce että Paris Hilton olisivat kaupungissa ja että Parisilla olisi pippalot paikallisella hienostoalueella Apgujeongissa, joten tietenkin ajattelimme, että sinnehän sitä suunnataan perjantai-iltaa viettämään. Lopulta kuitenkin homma lösähti hieman pannukakuksi, kun lähtemisestä ei meinannut oikein tulla mitään ja porukan fiilis ei ehkä ihan ollut oikealla tasolla reissua varten. Ja olihan meillä myös vieraitakin Tokiosta ja Daegusta (lue: lappeen Rannasta) asti, joten jäi keikka tällä kertaa tekemättä. Sori Paris, ehkä ensi kerralla sitten!! Beyonce on täällä konserttinsa takia ja Paris, who knows, who cares, jotain markkinointisettiä sillä kai on.

Hieman tässä nyt pitää yrittää järjestää itselle jotain tekemistä, kun on tuo syksy täällä Koreassakin hieman synkkää aikaa, ainakin osalle porukasta. Tulikin siis eilen vierailtua matkatoimistossakin kyselemässä lentolippujen hintoja niin Kiinaan, Taiwaniin kuin Filippiineille. Jos kävis sellaisen pidennetyn viikonlopun viettämässä jossakin noista ennen P-Koreaa, niin saisi hieman vaihtelua arjen harmauteen. Tällä hetkellä ainakin Taiwan hieman houkuttaisi, mutta kattoo nyt että taipuuko käymään siellä. Kiinasta Peking olisi myös ollut hyvä vaihtoehto sikäli, että jos siellä kävisi nyt niin voisi Shanghaihin suunnata uudeksi vuodeksi, mutta hieman kalliimmat lentoliput ja siihen päälle vielä viisumi saivat hylkäämään suunnitelman tällä kertaa. Ehtiihän sitä Pekingiin joulu- tai tammikuussakin. Filippiineillä käyminen taas olisi ollut hieman liian hintavaa viikonloppureissua varten.

Jos joku on sattunut lueskelemaan muutamia muita blogeja, niin on ehkä pystynyt päättelemään, että pientä turhautumista joihinkin asioihin on ilmassa. I-housessa on viimeaikoina ollut ongelmia niin sähkön, netin, kuuman veden kuin myös siisteydenkin kanssa ja tänä aamuna katkesi väliaikaisesti koko veden tulo. Ruoka on kallista, samoin kuin asuminen, vaatteet ja muut kulutushyödykkeet eikä hinta-laatusuhteesta ehkä kannata puhuakaan. ”Halpahallia Stockmannin hinnoilla” kertoo varmaan ihan riittävästi. Tunnekäyrässä on varmasti saavutettu se huippu jo jokin aikaa sitten ja viimeajat ovat olleet pienoista laskua tai vähintään tasaantumista. En nyt tässä liiemmin rupea analysoimaan vaihto-opiskelijoiden tunteiden sini-käyrää, vaan jätän sen osaavampiin käsiin, mutta kerronpa nyt kuitenkin, että loppupeleissä ei minulla tässä nyt niin kauheaa potutusta missään vaiheessa ole ollut. Aikoinaan ulkomaille lähtevien orientaatiossa näin kyseisen käppyrän ja tiesin kyllä varautua siihen, että homma ei aina voi olla yhtä nostetta. Viime päivinä huomasin myös Valittujen palojen tekemän tutkimuksen siitä, että Suomi olisi maailman paras paikka elää ja asua, joten ei kai sitä aina parempaa voi odottaa, jos ulkomaille lähtee. Pitäis nyt vaan yrittää jostain löytää jotain sellaista uutta ja erikoista mitä ei vielä ole tullut tehtyä ja kovasti olenkin viimeaikoina yrittänyt saada korealaisia kääntämään paikallisen laskuvarjokerhon sivuja englanniksi minulle. Ja olisihan sitä toki Soulissakin paljon vielä näkemättömiä paikkoja jäljellä muusta maasta puhumattakaan. Temple stay ei myöskään olisi paha vaihtoehto pariksi päiväksi.
I-house itsessään on kuitenkin ollut kohtuullinen pettymys varsinkin, jos kuuntelee muiden ei-soulilaisten vaihtareiden asumuksia. Eihän siinä mitään, jos aina ei kaikki pelitä, mutta kun hinta kahden hengen huoneesta on aika suolainen suomalaiseen makuun. Tosin lohdutukseksi voi toki lukea sen, että eipä koko Soulissa taida kovin halvalla kämppiä irrota, vaan jokaisesta pienestä koiran kopistakin kiskotaan hillitöntä ylihintaa, mutta kyllä se hieman ihmistä korpeaa, kun Tokiosta saa opiskelija-asuntolasta yksiön paremmalla varustuksella alle 200€/kk. No, ei sitä aina voi voittaa ja kyllähän Korealaiset itsekin myöntävät, että vielä on kehitettävää maassa.
Tässä nyt kuitenkin Korean kuulumisia tällä kertaa. Eiköhän se mielialakin siitä parane, kun aina välillä pakkaa sen repun ja lähtee katselemaan muita maita.

Busan & Daegu

2007-11-03T05:15:00.000-07:00

Tuli sitten jo toisena viikonloppuna peräkkäin oltua Soulin ulkopuolella. Lähdettiin nimittäin Tarun kanssa katselemaan Korean niemimaan toiseksi ja kolmanneksi suurimpia kaupunkeja: Busania ja Daegua. Busan on satamakaupunki, joka omaa myös muutaman oikean houkuttelevan aurinkorannan, joilla ihmisen kelpaa kesäpäivinä itseään käristää. Harmi vaan, että meidän paikalla ollessa oli kesä jo lähtenyt menemään muille maille, vaikka muuten nätti ilma olikin. Jätettiin siis auringonotto tällä kertaa väliin. Yöpymispaikaksi tuli lopulta arvottua Busan Youth Hostel Arpina, joka ei loppupeleissä oikein mikään youth hostelli ollut vaan ennemminkin lähenneltiin normi hotellia dormi nukkumismahdollisuudella. Löytyi saunaa, kylpylää, kauppaa, ravintolaa ja muuta kuppilaa ja kaiken kruununa golffausmahdollisuuskin, eikä hinta kuitenkaan lähennellyt vielä kipukynnystä. Ihan jees paikka siis vaikkei niin kauheasti tullut siellä aikaa vietettyäkään.

Busanin piitsi lokakuun loppupuolella

Kun kerta satamakaupungissa oltiin niin piti lähteä tutustumaan paikalliseen aquariumiin, jossa oli näytillä kaiken maailman vesielikoita ihan riittämiin. Haisukellus olisi maksanut n. 56€ joten päätin tällä kertaa sijoittaa rahat hieman muuhun. Olis kyllä hieman houkuttanut, mutta pitää katsoa, jos sitä vielä joskus eksyisi takaisin. No, akvaarioita tuijotellessa meni kuitenkin mukavasti jokunen tunti ja sitten pitikin jo suunnata uuteen kaupunginosaan. Yleensä, kun ihminen katsoo metrokarttaa, on oikeastaan varsin helppo tietää mistä löytää suuret joukot ravintoloita, baareja ja erilaisia kauppoja: etsii vaan ne pysäkit joiden nimessä mainitaan jokin yliopisto. Lisänä tähän, samoista paikoista löytyy myös isot kasat nuoria ja viriilejä ihmisiä. Siitä vaan sitten niitä illanviettopaikkoja valkkaamaan.

Vaikka aquariumissa oli paljon rumia elukoita, niin kyllä tuo oikeanpuoleisen kuvan kaksikko oli ehkä se kaikista pahin

Tällä kertaa kuitenkin pelattiin sikäli varman päälle, että scoutattiin jo valoisan aikaan kiinnostavimmat paikat Busanin keskustasta ja suoritettiin näihin sitten täsmäiskut illalla. Tosin tarkkuus hieman heikkeni illan mittaan, mutta kyllä sitä aika selvä kuva Busanin yöelämästä saatiin. Ensimmäinen ilta meni kyllä hieman etsiskellessä, mutta toisena olikin jo selvä suunnitelma valmiina: ensin syödään all you can eat –paikassa ja sitten päätetään jatkosta. Pari kummallisuuttakin iltaan mahtui. Yksi oli parrakas korealainen. Vasta sen jälkeen kun oli tyypin nähnyt, niin tuli mieleen, että täällä ei todellakaan kenelläkään korealaisella ole partaa. Aina sitä jotain uutta oppii. Mutta siis lopulta päädyttiin normiratkaisuun: etsitään jokin paikallinen yökerho ja istahdetaan sinne. No, tämä ei ollut kovin vaikeaa sillä vieressä oli paikka joka mainosti itseään n. keskiverto hevosen kokoisilla kirjaimilla Nightclubiksi, sinne siis. Ovella vaan nuori korealaispoikanen ilmoittaakin, että valitettavasti paikka oli täynnä. Katseltiin sitten vierestä, kun korealaisia lappaa sisään. Hieman söi miestä. Ilmeisesti paikan ulkomaalaiskiintiö (=0) oli täynnä. Ei kai siinä sitten, kyllähän lähes nelimiljoonaisessa kaupungissa pitäis yökerhoja löytyä, joten käveltiin viidenkymmenen metrin päässä olevaan paikkaan, jossa meidät otettiin vastaan oikein lämpimästi ja ohjattiin pöytään. Aluksi paikka näytti ihan normaalilta yökerholta, jouduttiin tilaamaan setti syömistä ja juomista, porukka heilui tanssilattialla ja musiikki oli huonoa, mutta vähitellen karu totuus paljastui. Jos joku on kuullut termin Booking Club, niin tämä oli juurikin sellainen paikka. Jos ei ole, niin setä kertoo. Booking club on yökerho, johon menee sellaiset hieman ujommat tytöt, jotka eivät oikein uskalla tehdä aloitetta rumemman sukupuolen suuntaan. No, tällöin se toinen sukupuoli kaivaa setelin taskustaan ja pistää sen tarjoilijan tassuun ja pyytää tätä tuomaan lähipöydän neitokaisia omaan pöytäänsä. Tarjoilihan tekee työtä käskettyä ja käy noutamassa tytöt pöytään, jossa sitten miekkosen olisi tarjottava leideille juomaa, ruokaa ja hyvää seuraa. Näin se siis teoriassa toimii. Käytäntö olikin astetta hupaisampaa seurattavaa. Kaikki paikan naiset kun eivät oikein suostuneet pöytään kiikutettavaksi täysin vapaaehtoisesti. Toki oli joitakin tapauksia joissa hieman teeskenneltiin vastustelua ja lopulta muka luovutettiin toisen vietäväksi, mutta hyvin monessa tapauksessa naiset pistivät oikein urakalla hanttiin ja kiskoivat itseään irti tarjoilijan otteesta. Yleensä eivät vaan onnistuneet tässä ja päätyivät lopulta istumaan minuutin miesten pöydässä ennen kuin palasivat omaansa, josta taas parin minuutin päästä tarjoilija tuli heitä hakemaan, vastustelut, hetki istumista, omaan pöytää, tarjoilija paikalle,... Kohtuu karun näköistä puuhaa. Mitenkähän mahtais Suomessa toimia? No, joo tulipahan käytyä, mutta koska omat rahavarantoni eivät niin massiivisia olleet, niin jäi tällä kertaa syvempi tutustuminen asiaan tekemättä.

Busan by night

Vaikka korealaiset ovatkin ihan fiksua porukkaa, niin välillä näilläkin välähtää hieman liian räväkästi. Eli mitä tehdä kun kermaviili ja jalopenot loppuvat ja asiakas tilaa nachoja? No, tietenkin käytetään kermavaahtoa ja maustekurkkuja ja toivotaan, että kukaan ei huomaa. Tällä kertaa huomasi.

Sunnuntaina oltiin kuitenkin enemmän tai vähemmän virkeitä ja päätettiin jättää Busan taakse. Käytiin vaan pyörähtämässä yhden yliopiston alueella vielä ja sitten ihailemassa kaupungin hienointa nähtävyyttä, vanhaa temppelialuetta, ennen kuin noustiin deluxe bussin kyytiin ja painuttiin kaupungista seuraavaan.

Pitihän sitä nyt sentään yhteen temppeliin könytä tälläkin matkalla

Niin se vaan syksy saapuu Koreaankin

Daeguun saavuttaessa tuli palloiltua ensin hieman ympäriinsä, ennen kun pääsi kärreille oikeasta suunnasta. Hoidettiin majoittuminen yhteen paikallisista motelleista ja lähdettiin liikkeelle. Daegu on toiminut jo pitkään yhtenä Korean tärkeimmistä kauppa-alueista ja paljon kauppoja sieltä löytyikin. Tosin me ei niistä niin kauhiasti perustettu, vaan päätettiin sunnuntai-iltana lähteä etsimään muita suomalaisia yhden yliopiston alueelta. Sitä luulisi, että homma olisi ollut helppo nakki hoitaa, mutta kun oli pari tuntia pyörinyt vieraalla kampuksella etsien turhaan oikeaa asuntolaa ja oikeita ihmisiä tai edes yhtä vaihtaria, joka voisi asiasta jotain tietää, sitä hieman jästipäisempikin suomalainen tajuaa, että nyt tuli tyhjä arpa käteen. Varsinkin, kun kommunikointivälineemme eivät olleet täydessä terässä, päätimme suosiolla siirtyä vaan tutustumaan Daegun keskustaan. Lonely Planet mainitsee yhdeksi paikan turistikohteeksi punaisten lyhtyjen alueen, mutta koska se olisi sijainnut hieman liian kaukana metropysäkeistä, jätettiin tällä kertaa lyhdyt tarkastamatta. Pyörähdettiin vaan pikaisesti tutkimassa kauppapaikat seuraavan päivän shoppailuja varten ja painuttiin nukkumaan ansaitut unet. Tosin eihän nukkumisesta heti mitään tullut, kun pääsin kerrankin tutustumaan paikalliseen näköradioon ja sen valikoimiin. Kanavia oli ihan riittämiin, monet täysin turhia, mutta mukana oli myös muutama helmikin: yksi kanava näytti suorana K1-matseja Soulista, toinen leffoja ja kolmas japanilaista laatuviihdettä: Bikini fights! Kyllä siinä pienen ihmisen unet jäi taas vähiin, kun piti näiden kanavien välillä pallotella.

Seuraavana päivänä kuitenkin pyörähdettiin paikallisilla markkinoilla, joilla piti jonkun tiedon mukaan olla n. 4000 eri kaupantapaista. Ei niin kauheasti kiinnostanut kiertää kaikkia salaatinmyyjiä läpi joten siirryttiin hieman eri alueelle. Lähestulkoon kaikki hieman isommat merkkikaupat olivat edustettuina, mutta koska pahin shoppailuinto oli kadonnut johonkin suoritettiin vain ne ennalta sovitut ostokset ja lähdettiin juna-asemaa kohti. KTX kohti Soulia ja kohta oltiinkin taas omassa kämpässä. Että sellainen reissu. Ei niin kauheasti tullut uusia kokemuksia. Tulihan sitä käytyä Soulin ulkopuolella, mutta aika samannäköistä aluetta löytyy näköjään muistakin miljoonakaupungeista kuin täältä.
Marraskuun lopussa pitäisikin sitten jotain pientä erikoisuutta ollakin vuorossa, koska tuli ilmoittauduttua mukaan Pohjois-Korean puolelle tehtävään viikonloppuretkeen. Onpahan jotain pientä mitä taas odottaa kaikkien esitelmien ja kokeiden keskellä.

Seoul survivor

2007-10-30T08:37:00.000-07:00

Puhutaanpas sitten hieman yleisiä asioita täällä asumisesta, oleskelusta sekä korealaisista. Yonsein yliopisto sijaitsee siis Sinchonin kaupunginosassa, joka on kyllä ihan lupsakka paikka asustella. Jossakin opuksessa Sinchonia nimitettiin kulttuurien sulatusuuniksi ja tämän asumani kuukauden perusteella voin kyllä todeta, että sitä se ei kyllä ole. Mikä ihmeen sulatusuuni se on, jos porukasta 99% on korealaisia? Onhan täällä toki jonkin verran ulkomaalaisia ja en minä kyllä osaisi erottaakaan korealaisia, japanilaisia ja kiinalaisia toisistaan, mutta ei tuo 99% voi kovin pahasti olla yläkanttiin. Muutenkin kansan hyvin suuri korealaisuusaste näkyy siinä, että ulkomaalaisia tuijotetaan välillä kuin lottonumeroita. Eihän siinä mitään jos pikkunassikat jäävät tuijottamaan, niinhän ne tekee kaikkialla maailmassa, mutta kun aikuisetkin ihmettelevät, että mikäs tyyppi se tuo on. Viime sunnuntaina esimerkiksi, kun tuli yhtä temppeliä käytyä katsomassa, eräs pariskunta ilmeisesti ajatteli minun olleen se paikan nähtävyys. Ainakin niin tiukasti katse seurasi kohdetta. Tosin Soulissa tuo nyt ei niin iso ongelma ole, mutta maalla hieman eri juttu. En sitten tiedä, että mitenkä USA:n armeijan tyyppien toilailut ja muutamat englanninopettajat vaikuttavat paikallisten suhtautumiseen länkkäreihin. Ei ainakaan kovin positiivisesti.

Mutta takaisin asiaan. Sinchon on sikäli mukava paikka asustella, että täällä on turvallista liikkua, paikat alkaa olla jo aika tuttuja ja tietää minne mennä tehdäkseen mitäkin. Ei tämä varsinainen bilettäjän paratiisi ole, mutta ihan mukavia illanistumispaikkoja kyllä löytyy. Jos yökerhoihin haluaa niin Hongikista löytyy muutama ihan varteenotettava kuin myös Itaewonistakin.

Yonsein tunnuselikko

Yliopistonahan toimi siis Yonsein yliopisto, jonka pitäisi olla koko maan toiseksi paras. Parhaan mainetta kantaa Seoul National University ja kolmantena niskaan hengittää Korea University.
En sitten tiedä, että näkyykö taso niinkään oppilasmateriallissa, samanlaisia pälliäisiä ne on täälläkin kuin Suomessa, mutta ehkä ennemminkin siinä, että ketä tänne saadaan milloinkin luennoimaan ja puhumaan. Aika monta nobelistia ja muiden maiden huippuyliopistojen proffia on käynyt tämänkin syksyn aikana pyörähtämässä. Eli kyllä täältä ihan asiansa omaavia ihmisiä löytyy, mutta kuitenkin Yonsein maine taitaa tarkoittaa aika lailla enemmän paikallisille, kuin meille muille.

Muutama kuva kampusalueen rakennuksista

New Millennium Hall, paikka jossa suurin osa minunkin luennoista pidetään

Kampuksen päätie

Asumuksenanihan on kampusalueella sijaitseva vaihto-opiskelijoille tarkoitettu International House, jossa meitä asustaa n. 300 henkilöitymää kahden hengen huoneissa. Huoneen koko on öbaut 12 neliötä ja tähän tilaan on mahdutettu molemmille sänky, kaappi, työpöytä, hyllystö ja yhteinen jääkaappi. Noh, kuva kertokoon enemmän asiasta.

Mun kämppä! Todellisessa luksusmökissä siis asutaan

Tosin oma kämppikseni lähti menemään ensimmäisten viikkojen aikana, ja sain elellä onnellisena yksineläjänä hetken, kunnes eräänä kohtalokkaana aamuna ovelle koputettiin ja uusi kämppis astui sisään. Siinä meni sekin vapaus sitten. Sinänsä I-House on muihin asuntovaihtoehtoihin, eli solutyyppisiin boarding houseihin ja isäntäperheessä asumiseen, verrattuna hyvä vaihtoehto, että täällä asustaa monia vaihtareita, joiden kanssa rupatella ja luentosaleihin on n. 100 metrin matka. Lisäksi kämpät on kalustettu, netti löytyy talon puolesta ja esim. pyykin peseminen onnistuu helpolla. Huonona puolena taas on ainakin hieman holhoamisen puolelle menevät säännöt, jotka eräs nuori amerikan-korealainen sai kokea lentäessään pihalle lukukauden alkupuolella, koska oli ilmeisestikin vieraillut naapurisukupuolen siivessä. Saattanut miestä hieman harmittaa, sillä oli maksanut koko syksystä, eikä saa rahojaan takaisin. No, ehtipähän viikon verran sentään asua. Tosin viimeaikoina on herännyt hieman epäilyjä, että koko poisheitto olisi ollut lavastusta, sillä aikaisimpinakin vuosina on samaa tapahtunut ja jutusta tehtiin varsin julkinen. Varsin asiallisen avautumisen asumisolosuhteistamme voi lukea Tomin blogista ja torakkapäivityksen siihen löytää Pasin kirjoitelmista. Linkit oikealla.

Ruokailupuolesta onkin jo tullut varmaan sen verran mainittua, että täällä ei voi itse kokata ruokiaan, vaan joka ilta pitää syödä ulkona. Tässä on vaan se huonompi asia, että budjetti kasvaa melkoisesti. I-Housen alakerran hieman ylihintavassa amerikkalaista roskaruokaa tarjoavassa keittiössä tuli vedettyä sapuskaa monena päivänä alussa, mutta ei senkään antimia ihminen joka päivä jaksa syödä. Onneksi kampukselta löytyy ihan oikeita opiskelijaruokaloita, joissa saa valita monista eri vaihtoehdoista ja hinnat ovat Suomen vastaavia pienempiä. Illallinen tuleekin yleensä sitten vedettyä jossakin kaupungin omassa ravintolassa, jotka ovat kohtuuhintaisia ja erilaisia vaihtoehtoja on kohtalaisesti. On täällä toki ihan normipaikkoja ja perus monikansalliset kyllä löytyy, mutta muutamia erityispiirteitä joistakin paikoista löytyy. Eräissä ravintoloissa jätetään kengät eteiseen ja istutaan lattialla matalan pöydän ääressä. Tätä vaihtoehtoa tuli testattua muutamana päivänä ja aika tuskaisaa se lopulta oli jaloille. Toinen mukavampi juttu onkin sitten grillit. Siis pöydissä on grilli keskellä ja siinä sitten itse paistetaan lihat, kasvikset, mustekalat yms. Puikoilla kun syödään, pitää lihatkin jossakin vaiheessa paistoa leikata saksilla suuhun mahtuviksi. Yleensä paikalliset tarjoilijat ovat katsoneet meidät sen verran kyvyttömiksi laittamaan ruokaa, että ovat itse tulleet suorittamaan paistamisen ja leikkelemisen. Ravintolassa vallitsee myös käyttäytymissääntö, että vain yksi maksaa. Eihän tässä mitään vikaa sikäli ole, mutta hieman vain haittaa takaisinmaksua, kun on pidettävä kirjaa siitä kuka on milloinkin maksanut ja kuinka paljon.

Kun ruoka-asiat on nyt käsitelty niin siirrytäänpäs sitten hieman tärkeämpiin eli juomakulttuuriin. Koreassa juodaan ja paljon. Esimerkiksi kuulin, että on ihan turha ruveta businessmieheksi, jos ei keitto maistu, sillä juomien ääressä tehdään yleensä lähes kaikki sopimukset. Tärkeimpänä nesteistä täällä on kansallisjuoma soju, jota myydään lähes jokaisen elintarvikekaupan hyllyssä ja jota vedetään välillä kuin vettä vaan. Potkua sojussa on parinkymmenen prosentin verran ja sitä pystyy landraamaan lähes minkä tahansa kanssa, mutta itseäni ei maku vielä ole täysin valloittanut. Yleensä juomiskulttuuriin nuorison parissa kuuluu erilaisia leikkejä ja pelejä, joissa juomana käytetään nimenomaan sojua. Korealaiset juomareina eivät varsinaisesti ole mitään A-luokkaa. Täällä vedetään niin pitkään kunnes sammutaan. ”Drink till you die” taisi olla lausahdus, jota eräs filippiiniläiskorealainen käytti. Sitten siellä ravintolan pöydässä vedetään pienet nokoset ilman, että kukaan tulee häiritsemään ja pienen lepohetken jälkeen könytään takaisin kotiin joko omin voimin tai kaverien avulla. Hieman heikko kisakestävyys siis tyypeillä, mutta eipä niin kauheasti yllätä, kun pelkkää jäykkää vetävät. Pienoinen varoitus kuitenkin lienee paikallaan: Jos korealainen sanoo, että juomista kyllä löytyy ja sitä kiskotaan aamukuuteen niin kannattaa suhtautua asiaan varauksella ja mielellään ottaa jo alkuillasta muutama pullo jemmaan. Ei riitä. Eikä kukaan korealainen ole kuudelta edes pystyssä.
Mitäs muuta sitä kertoisikaan? Korealaiset ovat oikein mukavia ihmisiä ja haluavat tutustua ulkomaalaisiin, monessakin mielessä, mutta hieman haittaa yhteistä elämää heidän heikohko englannin kielen taitonsa. Toki joitakin avainsanoja saatetaan onnistua ymmärtämään puolin ja toisin, mutta monesti homma menee viittomakieleksi. Lisäksi keskusteluissa on usein havaittavissa selvä kaava. Monesti nimen kysymisen jälkeen keskustelussa kysytään jossakin vaiheessa toisen ikä. Iällä on Koreassa sikäli tärkeä merkitys, että vanhempia pitää kohdella kunnioittavasti ja heille pitää puhuakin ihan eri tavalla. Tämä tulikin huomattua yhdessä tutustumisillassa, kun nuori korealaistyttö, jonka kanssa tuli juteltua niitänäitä kysyi ikääni ja kun paljastui, että hän on nuorempi, hän kertoi ettei olisi saanut jutella niin kasuaalisti. Toki muitakin asioita ikään liittyy. Esimerkiksi ruokapöydässä ei saa aloittaa ruokailua ennen kuin pöydän vanhin on ensimmäiset muruset suuhunsa laittanut. Tosin pöydän vanhimmalle kuuluu myös laskun maksaminenkin.
Muutamia muitakin kotoa poikkeavia tapojakin löytyy. Esimerkiksi, tiellä kohdatessa vastaantulijat ohittavat toisensa yleensä vasemmalta, koto-Suomessa opitun oikean sijaan. Lisäksi yksi välillä hermoja raastava asia on liikennevalot, joiden vaihtumista jalankulkija joutuu odottamaan useita minuutteja, mutta jotka viherröidyttyään kestävät vain joitakin sekunteja.

Korelaisten kanssa on myös ehkä oltava hieman varuillaan, että mitä sanoo ja toivoo. Nämä henkilöt ovat nimittäin juurikin sitä porukkaa, joka ei välttämättä osaa sanoa ei. Jos korealainen vaikuttaa haluttomalta tekemään haluamaasi, on paras ymmärtää vihje ja antaa asian olla.
Vielä en ole hirveästi tutustunut paikallisten harrastuksiin, mutta kuulemma vaeltaminen on koko kansan suosiossa. Soulista ja ympäristöstä löytyy jos jonkinlaista kumparetta, jonka päälle kiivetä. Täällä onkin rauhoitettu kukkulat, jotta ihmiset pääsisivät virkistäytymään kaupungissakin. Hieman kummallista vaeltelusta tekee tosin se seikka, että vaikka porukka olisi suuntaamassa ihan siihen takapihalle kohoavalle pienelle kumpareelle, niin siitä huolimatta hommataan kaikki mahdollinen retkivarustus. Löytyy merkkitakit, -housut, -kengät, -hatut, -reput ja –vaellussauvat ennen kuin lähdetään edes miettimään kukkulan valloitusta. Ehkä sitä ihminen vähemmälläkin selviäisi pienestä kävelylenkistä.
Muutama kulttuuriin liittyvä asia tulee vielä tässä välissä mieleen. Infotilaisuuksissa meitä varoitettiin muutamista kulttuurishokeista. Ensinnäkin, jos joku talloo esim. varpaillesi ja ei pyydä anteeksi, se on ihan ok. Joku kungfutselaisuushommeli näet. Et ole toiselle oikein mitään, ennen kuin teidät on esitelty toisillenne. Itse en tosin ole tätä asiaa edes huomannut. Tosin minä olenkin suomalainen ja tuo on jo tuttu tapa meille kotipuolesta. Toinen taas on asia johon törmää päivittäin kaupungilla. Nimittäin hyvät naispuoliset ystävykset kävelevät käsi kädessä. Mikäs siinä sitten. Miespuoleisilta olennoilta en tosin ole samaa käyttäytymistä havainnut kuin muutaman kerran. Kumma juttu.
Tällainen maa siis on Korea lyhyellä kokemuksella ja pinnallisesti tarkasteltuna. Eihän tässä vielä kovin syvällisesti ole kaikkea pystynyt analysoimaan eikä kaikkea mahdollista tehdä, mutta kovasti ainakin yritetään.

Korean Champions 2007!

2007-10-23T06:34:00.000-07:00

Kylläpä lämmitti nuoren savolaisen sydäntä oikein mukavasti, kun kuuli sunnuntaina, että KuPS nousi takaisin liigaan. Yhä ylpeämmäksi tässä sai itsensä tuntea, kun Räikkösen Kimi kävi voittamassa maailmanmestaruuden formuloissa. Mutta kyllä tässä joutuu myöntämään, että ehkä se kaikista kovin urheilu-uutinen tälle viikonlopulle tulee täältä Korean maalta. Nimittäin meikäläisten sählyjoukkue Floormoppers kävi voittamassa kultaa Korean sählymestaruusturnauksessa!!!!

Floormoppers, Sweeping you off the floor, since 2006

Tässä ollaan sitten kansallisia mestareita 40 miljoonan ihmisen maassa, että repikää siitä! Tosin joku saattaa ehkä epäillä, että taso ei välttämättä ollut ihan niin kova kuin mitä Suomessa olisi ollut, mutta ei sellaisia kannata miettiä, mestaruus on aina mestaruus.

Kuitenkin siis lähdettiin aikaisessa lauantaiaamuna Soulista pois kohti Daejonia KTX-junalla. Perillä oltiin ihan mukavissa ajoissa ja ei muuta kuin pelaamaan. Itse olin tarjoutunut uhrautumaan joukkueen puolesta ja pelasin maalivahtina. Ensimmäisen päivän pelit saatiin kuitenkin hoidettua kohtuu helposti kotiin.

Päivällä pidettiin se oma peli eikä lähdetty mukaan vastustajan hötkyilyihin, mutta ilta olikin hieman erilainen. Kuitenkin uusi kaupunki ja kaikkea, joten lähdettiin tutustumaan paikalliseen yöelämään. Turnauskalenterin suunnittelijat olivat jalosti ajatelleet meidän tiimiä ja laittaneet ensimmäisen pelin vasta puoli kahdeksi iltapäivälle. Mutta muut tiimit, ne ovelat julmurit, pelasivat peliään illallakin. Olivat laittaneet sitten parhaat pelaajansa jo aikaisessa nukkumaan ja kakkoskentän iltaa viettämään viattomien suomalaisten kanssa. Siinä sitten halusivat välttämättä opettaa meille paikallista illanviettoa vaikka uskoisin, että se meille on tullut jo varsin tutuksi. Kaikkihan meni kuten aina aikaisemminkin, korealaiset nukkumaan puoliltaöin ja suomalaiset ja ruotsalaiset.... no ei ihan vielä silloin. Edustettiin jälleen oikein mainiosti. Yhtenä illan tarinoista voin kertoa kuinka valtiotieteilijä tinkii taksihinnasta, kun meitä matkustaa kuusi ihmistä neljän hengen taksissa ja kuski haluaa hieman ylimääräistä: ”Neljä tonnia! Me ei makseta mitään neljää tonnia sinulle! Me maksetaan kuusi tonnia!”

Pitää levätä hyvin, että jaksaa pelata

Joo, mutta siis sunnuntaiaamuna oli oikein mukava herätä love motellista kahden muun miehen kanssa. Suurella osalla porukasta oli pienoinen väsy päällä ja jalkoja painoi monella muukin kuin venyttelyn unohtaminen. Ensimmäisestä pelistä väännettiin hikinen tasapeli ja samoin kävi toisenkin matsin kohdalla. Lopulta vietiin maalieron turvin Korean mestaruus ja hieno pokaali löysi taas oikean omistajansa. Korealaiset olivat kuitenkin kuulemma kehittyneet viime vuodesta oikein roimasti, mutta vieläkin heidän pelistään paistoi taktinen kypsymättömyys. Esimerkiksi, silloin kun ruvettiin pelaamaan aikaa niin palloa sai pitää ihan rauhassa omalla puolustusalueella ilman että kukaan tuli häiritsemään. Oli aika helppo tappaa pari jäähyä tällä tavalla. Mutta kuitenkin ensi vuonna on porukalla aika tiukka urakka edessä, jos meinaavat mestaruutta vielä onnistuneesti puolustaa.
Että sellainen reissu tänä viikonloppuna. Maanantaina olikin aika karu urakka edessä, kun piti käyttää koko päivä kokeisiin lukemiseen.

DMZ

2007-10-23T06:10:00.000-07:00

On tuota aikaa taas pärähtänyt viime päivityksestä sillä vaikka paljon on tapahtumia löytynyt ja asiaa löytyisi, niin ei sille voi mitään, että välillä joutuu opiskelemaan. Varsinkin kun välikoeviikkoa vietetään parhaillaan, niin piti itsekin hieman lukea tentteihin. Tosin kokeet menivät täysin penkin alle johtuen osaksi aika kohtuullisen vaikeista kysymyksistä, mutta myös liian vähästä ajasta joka niihin vastaamiseen oli annettu. Eipä sekään kauhiasti auttanut, että piti englanniksi kirjoitella, mutta siihen ehkä pitää varautua jos vaihtoon meinaa lähteä. Oli kuitenkin aikamoinen uloke otsassa, kun lähdin tenteistä mutta kyllä se sitten helpotti, kun muutaman korealaisen kamun kanssa käytiin syömässä. Mutta siis asiaan, jota tällä kertaa riittääkin.

Viime perjantain tuli käytyä aika karussa paikassa, nimittäin Panmunjeomissa. Paikka sijaitsee n. 50 km Soulista DMZ:n eli Demilitarized Zonen länsipuolella ja toimii Joint Security Arean eli JSA:n sijaintipaikkana. Se on siis se paikka missä Etelä- ja Pohjois-Korea tapaavat virallisten miitinkien merkeissä. DMZ -vierailu oli se yksi ja ainoa pakollinen turistikierros mihin Etelä-Koreassa piti päästä käymään ja kyllä siitä aikamoinen turistiolo jäikin. Ei niin hirveästi ollut vapauksia paikan päällä.
Paikkahan aikoinaan perustettiin Korean sodan jälkeen. Koreoillahan ei vieläkään ole virallista rauhansopimusta, joten rajavyöhykkeellä vallitsee kohtuullisen jännittynyt tunnelma ja monista erilaisista pienistä ja hieman isommista konflikteista johtuen molemmat puolet kyttäävät rajaa aika tarkkaan.
Aikaisessa aamulla kuitenkin lähdettiin liikkeelle ja rykäistiin samalla JSA:n lähellä sijaitsevaan varuskuntaan. Paikan päällä amerikkalaiset mp:t pitivät pienen esitelmän alueen historiasta ja turvallisuusseikoista, jonka jälkeen hurautettiinkin bussilla varsinaiselle JSA:lle. Jos muuten jotain rupeaa rajavyöhykkeellä tapahtumaan, niin Etelä-Korealla on tyypit 60-90 sekunnin päästä paikalla. Viimeksi kun ammuskelua ilmeni, aikaa kului kuulemma n. 38 sekuntia. Ja nämä tyypit ei sitten olekaan ihan mitä tahansa pullamössövässyköitä, vaan Etelä-Korean eliittiä. Jotta JSA:lle pääsee vartijaksi, pitää vähintään olla musta vyö taekwon-dossa tai judossa ja nuhteeton tausta. Ensin otetttiin hieman kuvia ulkoa ja sitten siirryttiin sisälle Koreoiden välillä olevaan yhteiseen neuvottelurakennukseen. Koko ajan vartijat olivat valmiusasennossa tuijottelemassa naapurin puolelle, kuulemma meidän suojana. Tosin olisivat saattaneet puuttua meininkiin, jos olisi joku rynnännyt kohti Pohjois-Korean puolta. Kuvat kyllä kertovat miltä homma näyttää.

Turvanamme olleet sotilaat tuijottamassa naapuriin päin

Siellä se naapurin miekkonen tuijottelee

Neuvottelurakennus sisältäpäin

Bridge of No Return, sodan jälkeen jotkut korealaiset sotavangit saivat päättää kummalle puolelle siltaa jäisivät, mutta kun päätöksen oli tehnyt ei paluuta enää ollut

Seuraavaksi siirryttiin tarkkailuasemaan, josta näkyi hyvin Pohjois-Korean puolelle. Muutamia aika vinkeitä tarinoita tuli kuultua. Aikoinaan Pohjois-Korealla oli kohtuu korkea lipputanko omalla puolellaan. Etelä-Korea päätti sitten rakentaa hieman korkeamman tangon, sellaisen hiukka alle 100 metrisen. No, tätähän ei naapuri hyvällä katsellut vaan otti ja rakenti vielä hieman isomman lipputangon, 160 metriä korkean ja samalla maailman suurimman, jonka päässä liehuu myös maailman suurin lippu, jolla on painoa muistaakseni n. 300 paunaa eli n. 136kg. Lipputangot on sijoitettu molemmilla puolilla rajaa sijaitseviin kyliin. Daeseong-dong sijaitsee etelän puolella ja sitä tykätään myös täällä kutsua Freedom villageksi. Sen asukkaat viljelevät maata armeijan suojeluksessa, ovat vapautettuja veroista ja muutenkin valtio tukee heitä roimasti. Pohjoisen puolella sijaitsee taas Gijeong-dong, jota pohjoiskorealaiset kutsuvat Peace Villageksi, mutta etelämpänä sitä sanotaan Propaganda Villageksi. Etelän antaman lisänimen selittää se, että aikoinaan Pohjois-Korea tykkäsi huudattaa valtavista kaiuttimista omaa propagandaansa jopa 20 tuntia päivässä etelän puolelle ja etelähän toki vastasi omilla tarinoillaan. Lähetykset lopetettiin vuonna 2004 yhteisellä sopimuksella Pohjois-Korean aloitteesta. Gijeong-dongissa on myös sellainen pieni erityispiirre, että siellä ei asu ketään. Vain pieni joukko ihmisiä käy sytyttelemässä lamppuja päälle ja pitää paikkoja yllä, eikä talojen ikkunoissa ole edes lasia. Hieno maa tuo pohjoinen naapuri.

Maailman suurin lippu
Sama lippu kuvattuna hieman kauempaa

Toinen vinkeä tarina liittyi erään, hieman näköesteenä toimineen puun karsimiseen. Aikoinaan amerikan sotilaat ja etelä-korealaiset koettivat hieman siistiä yhtä puuta, joka haittasi näkyvyyttä. No, siihenhän naapurit tulivat paikalle eivätkä tietenkään tykänneet asiasta. Lopputuloksena pohjoiset ottivat ja tappoivat kaksi amerikkalaista kirveiden avulla. Tästähän eivät etelän tyypit tykänneet ja suunnittelivat operaatio Paul Bunyanin, joka oli todennäköisesti massiivisin puunkaatoprojekti mitä on planeetan päällä nähty. Kaksi 8 hengen insinöörityhmää rupesi kaatamaan näköesteenä toiminutta puuta, mutta eivät ihan yksin. Mukana oli 23 ajoneuvon saattue, kaksi 30 miehen platoonaa varmisti aluetta, 64 ROK:n erikoisjoukkojen sotilasta seurasi raskaassa varustuksessa ja yksi USAn jalkaväkiprikaati 20 kuljetushelikopterissa ja 7 hyökkäyskopterissa pörräsi näiden ympärillä. Näiden takana B-52 pommittajat, saattajinaan F-4 ja F-5 hävittäjiä lentelivät näkökorkeuksissa. F-111 hävittäjät odottelivat lähtövalmiina läheisellä lentokentällä ja lentotukialus Midway oli asemissa rannikolla. Lisäksi raskaasti aseistettuja joukko-osastoja jalkaväkeä, tykistöä ja tankkeja odotteli lähistöllä, jos jotain ongelmia ilmenisi. Yllättäen ei ilmennyt ja puu saatiin typistettyä sopivan mittaiseksi.
Mutta siis takaisin DMZ:lle. Käytiin heittämässä keikka matkamuistomyymälässä, mutta eipä tullut ostettua mitään. En ollut ihan varma, että tarvitsenko palasen DMZ:n piikkilanka-aitaa, mutta hinta oli tällä kertaa hieman liian kova. Rautakaupasta saa halvemmalla. Seuraavaksi suunnattiin toiseen tähystyspaikkaan, josta näkikin jo hieman pitemmälle Pohjoisen puolelle. Maailman isoin lippukin liehui jossain siellä kaukaisuudessa.
Toinen päivän pääkohteista JSA:n lisäksi oli 3rd tunnel, jonka naapurit aikoinaan rakentivat maan alle, tarkoituksenaan tulla vierailemaan tällä puolella rajaa. Pohjoiskorealaisen tunnelinrakentajaloikkarin avulla tunneli kuitenkin löydettiin ja suunnitelmat tehtiin tyhjiksi. Tosin Pohjois-Korea väitti toki ensin, että tunneli oli vain hylätty hiilikaivos (sprayjasivat hieman sisutoja mustaksi), vaikka maaperässä olikin pelkkää graniittia. Seuraava selitys oli, että tunneli oli Etelä-Korean yritys tunkeutua heidän maaperälleen. Tämän väitteen taas kumosivat ne seikat, että räjäytysjäljistä voitiin päätellä, että räjähdykset olivat tapahtuneet pohjoisen puolelta ja tunneli nousee hieman etelän puolella, jolloin vesi ei pysähtyisi paikalleen. Nykyään kolmas tunneli on yleisölle avoinna ja siellä voi käydä tutkimassa miten yritteliäitä ihmisiä tuolla pohjolassa asuukaan. Tähän mennessä on kaikkiaan löydetty neljä tunnelia ja etsinnät jatkuvat edelleen, sillä loikkarin mukaan tunneleita olisi kaikkiaan n. 20 kappaletta.

Tunnelikyltti

Sellainen oli Panmunjeomin reissu. Oli kyllä ihan mielenkiintoinen keikka.

Yon-ko jeon

2007-10-16T04:20:00.000-07:00

Viime viikonloppuna sitten olikin se yksi syksyn kovimmista tapauksista: Yon-ko jeon. Eli kuten on tullut mainittua jo aikaisemmin Yonsein ja Korea Universityn välinen hienoinen kilpailuhenkinen viha-rakkaussuhde leimahtaa liekkiin joka syksy Yon-ko jeon kisojen muodossa. Oikeastaan yliopistojen välillä on sen verran kiistaa, että kisojen varsinaisesta nimestäkään ei ole päästy sopuun. Meillä niitä sanotaan Yon-ko jeoneiksi, kun taas Korea Universityläisille homman nimi on Ko-yon jeon. Siinä voittekin sitten pähkäillä pienissä päissä, että mistähän tuo pienoinen ero mahtanee johtua...

Mutta siis hommana on, että meikäläisten ja heikäläisten yliopistojen joukkueet ottavat yhteen baseballissa, koripallossa, jääkiekossa, rugbyssa ja jalkapallossa. Tai siis pelit ovat lähinnä vaan tekosyy, että päästään huutamaan, laulamaan, tanssimaan, kannustamaan, pomppimaan jne. isolla lössillä. Ei niitä pelejä oikeasti oikein kukaan seuraa.

Veikkauksen sanoin: ”Tunnusta väriä” ja näin todellakin tehtiin. Meikäläiset sinisisssä ja toiset punaisissa. Tosin loppuvaiheessa värit hieman sekoittuivat, kun tuli vaihdeltua kamaa vastapuolen varusteissin. Lisäksi stadionit oli jaettu vielä siten, että Yonsein ihmiset olivat omassa laumassaan ja Korea U:n tyypit omassaan. Molempien osien edessä oli myös oman yliopiston esitanssija/kannustajien korokkeet, joista nämä johtivat massiivista ihmismassaa ja usemman metrin korkeat kaiuttimet. Saatiinpahan ainakin maksimoitua näyttävyys ja kannustustehokkuus.
Oikeastaan tapahtumaa ei voi kovin hyvin sanoin kuvailla. Kuvatkaan eivät tee asialle oikeutta ja videokin on vielä varsin rajattu keino saada jonkinlainen kuva Yon-ko jeonista. Homma pitää kokea itse paikan päällä.
Yritetään nyt kuitenkin kaikin kolmin keinoin tuoda jotain selkeyttä, että mistä on kyse. Viikonlopuksi sattui täydellinen sää: täysin pilvetön taivas ja arska paistoi täydeltä terältä. Molemmilta yliopistoilta stadioneille saapui ehkä noin 20 000 ihmistä eli yhteensä porukkaa oli sellainen jokseenkin 40 000. Ilmassa oli todellakin suuren urheilujuhlan tuntua. Sitten molempien yliopistojen orkesterit aloittavat soittaa kannustuskappaleita, esitanssijat vetävät edessä tunteella, pommit paukkuvat ja ihmiset tanssivat veisujen tahdissa. Jossakin taustalla yliopistojen joukkueet ottavat mittaa toisistaan, mutta eipä niistä oikein kukaan välitä. Kun ensimmäinen biisi saadaan loppuun, alkaa välittömästi seuraava ja sen jälkeen seuraava jne. kunnes koko kannustuslaulusetti on saatu vedettyä loppuun. Ja kun setti on lopussa niin aloitetaan tietenkin alusta. Tätä sitten jatkuu koko pelin ajan ja jopa hieman pelin jälkeenkin, toisen joukkueen vetäessä voitontanssia, toisen lohduttautuessa tappiolaulullaan (meillä: Let it be, laulettiin liian monta kertaa). Ja kun yhdestä pelistä on selvitty, niin ei muuta kun jatketaan seuraavaan. Ja koko rumba taas alusta. Aivan uskomaton meininki koko ajan stadioneilla! Jotain kertoo sekin, että en edes huomannut milloin ensimmäinen peli eli baseball alkoi, kun piti heilua muiden mukana. Tällaista tapahtumaa ei ihan lähitulevaisuudessa tulla Suomessa näkemään.

Baseball, hieno laji

Koripallopelin tunnelmia

Yon-ko meininkiä

Homman kruununa toimi vielä lauantaina pelien päätyttyä iltajuhla, joka järjestetiin Yonsein kampusalueella ja Sinchonissa. Paikallinen mallasjuomafirma oli ilmeisesti sponssannut tapahtumaan muutaman oluttelttaisen ja tarjolla oli myös hieman syötävää. Esiintymislavalla paikallinen bändi veti oman settinsä ja ihmiset hengasivat kukin ties missä. Kukaan ei liiemmin välittänyt pelien lopputuloksesta. Sinchonin omat ravitsemusliikkeet ja muutkin yritykset olivat mukana tapahtumassa siten, että tarjosivat ilmaisia juomia ja ruokia janoisille ja nälkäisille kannustajille, kunhan nämä vetivät vaan pienen esityksen heidän liikkeensä edessä. Yleisesti illan kuvio meni siten, että porukka liikkui ihmisletkassa paikasta toiseen, pitivät hauskaa ja tutustuivat toisen yliopiston opiskelijoihin.
Että sellainen viikonloppu tällä kertaa.

Ai niin, miten peleissä kävikään. Otettiin pataan baseballissa, koripallossa ja rugbyssa. Jalkapallossa tuli maaliton tasapeli, vaikka hallittiinkin. Jääkiekon suhteen kävi sillä tavalla, että koko peli oli peruttu tuomarin puuttumisen takia (?!?). Myöhemmin kuulin, että oli jotain kiistaa siitä kuka maksaa tuomarin palkan ja että Korea U ei oikein olisi halunnut pelata virallisilla säännöillä vaan joillakin junnusäännöillä. Nyt kuitenkin on huhuja liikkunut siitä, että peli pelattaisiin kuitenkin seuraavan parin viikon päästä, mutta mitään varmaa ei ole vielä julkistettu. Olis se nyt kiva voittaa edes yksi laji viidestä, kun kuitenkin huusin ääneni käheäksi muissa lajeissa.

Pistetään vielä loppuun muutama video viikonlopulta. Ensin henkilökohtaiset suosikkibiisini hieman lyhennettyinä versioina huonolla kuvalaadulla höystettyinä:

Loppuun vielä yksi pätkä loppuillan meiningeistä:

Pakko vielä pistää yksi pienoinen linkki YouTubeen, kun eräs itävaltalaisneito on onnistunut taltiomaan minutkin mukaan omalle Yon-ko videolleen:

http://www.youtube.com/watch?v=MJURp63DtUE

Konnichiwa Bitches! part 2

2007-10-10T20:03:00.001-07:00

Lauantaina päätimme vaihtaa majoitusta ja kirjauduimme sisään Asakusassa sijaitsevaan kapselihotelliin. Niille, joilla on yleissivistyksessä Japanin mentävä aukko, voi kapselihotelleista kertoa sen verran, että homman ideana on, että ihmiset pistetään nukkumaan pieniin, mataliin putkilomaisiin kapseleihin. Yleensä kapselihotellit on tarkoitettu viimeisestä metrosta myöhästyneille salarymaneille, mutta näköjään paikkoja majoittavat myös monet turistitkin, joille homma toimii lähinnä elämyksenä. Yhtenä ideana kapselihotelleissa on myös, että niissä pitäisi lähes aina olla tilaa. Meidän paikkamme oli varsin halpa ja kyllä sen huomasikin. Aivan hillitön tupakanhaju kaikissa yhteisissä tiloissa, mutta muuten kyllä ajoi hommansa yhden yön majoituksena. Ei tosin tullut kovin montaa tuntia nukuttua (ks. part 1, Atom jne.), mutta voipahan sanoa nukkuneensa kapselissa.
Sunnuntaina valmistuduttiinkin sitten jo siirtymään kohti Kiotoa. Päivä käytettiin lähinnä keräten voimia ja pyörähdettiin sitä kylpylässäkin, kunnes otettiin suunnaksi Shinjuku, josta bussimme oli tarkoitus lähteä. Shinjuku on myös yksi niistä kaupunginosista Tokiossa, jossa ihmisen on hyvä käydä. Paikassa on mm. maailman vilkkain metroasema ja paljon pimeitä kujia, joille ei kuulemma kannattaisi mennä. Erään taksikuskin mukaan Shinjuku on tarkoitettu hieman vanhemmalle nuorisolle, kun taas Shibuyaan menee se juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut porukka. Kulutimme hieman lisää aikaa ja lopulta hyppäsimme bussiimme. Yöbussi kuulostaa paikalta, jossa ihminen voisi nukkua ja herättyään olisi perillä, mutta koska porukastamme kukaan ei omaa sitä geeniä, joka mahdollistaa nukkumisen lähes missä ja minkälaisessa asennossa tahansa (japanilaisilta tämä geeni löytyy, sen huomaa metrossa. Ei kai kukaan muuten voisi nukahtaa istualleen kesken tekstiviestin kirjoittamisen!), porukka oli varsin väsynyttä, kun lopulta saavuttiin perille. Ajattelimme nukkua hyvin yhden yön ja kirjauduimmekin hotelliin sisään. Kierrettiin hieman kaupunkia ja katseltiin temppeleitä, etsittiin geishoja ja muutenkin otettiin astetta rennommin kuin Tokiossa. Ihan jees paikka se Kioto. Tiistaina kierrettiin hieman lisää temppeleitä, kruununa Kultainen temppeli, jonka ulkoseinistä pari on koristeltu lehtikullalle. Ihan nätti oli.

Jälleen otettiin yöbussi, yksi huonosti nukuttu yö lisää ja porukka takaisin Tokioon. Tarkoitus oli viettää viimeinen päivä hieman shoppaillen ja relaten. Oli se vaan kova homma päättää, että ostaako koulutyttöpuvun vai ipodin ja vaikka uskonkin, että puvusta saattaisi tulevaisuudessa olla enemmän hyötyä ja iloa, päädyin lopulta ostamaan uuden ipodin, joka maksoikin selvästi vähemmän kuin Suomessa. Muutenkin tässä vaiheessa voisi muutaman sanasen uhrata huhuille Tokion kalleudesta. Ei pidä paikkaansa. Toki siellä saa rahaa kulumaan (juu, paljon meni), mutta kyllä siellä myös halvallakin pärjää, jos haluaa (ei vaan haluttu tarpeeksi paljon). Kumotaan nyt tässä yksi toinenkin huhu. Japanissa pärjää ihan kohtuu hyvin englannilla, ainakin paljon paremmin kuin Koreassa. Porukka ei välttämättä puhu ihan täydellistä lontoota, mutta yleensä asiat saadaan selvitettyä ja avainsanat hallitaan. Lisäksi on syytä mainita, että Tokiossa on ulkomaalaiset ja myös kotimaisetkin turistit otettu erinomaisesti huomioon. Kaupunginosien karttoja löytyy jokaiselta metroasemalta, hyvin monesta kadunnurkasta ja opastusta englanniksi löytyy aivan riittämiin. Kyllä siellä pärjää, jos edes hieman osaa toista aivopuoliskoaan käyttää.
Jos jotain pitää vielä sanoa Japanin maasta, niin siinä on kyllä erinomaisen mukava paikka ja ihmiset ovat aivan hillittömän ystävällisiä ja kohteliaita. Ei sitä ihminen oikeasti heti meinaa uskoa silmiään, kun paikalliset kumartavat itsensä kaksinkerroin palvellessaan tai laskeutuvat korkeaan polviasentoon ottaessaan tilausta vastaan. Hieman hymyilytti myös ”Hai!”ttelu. Esimerkiksi, kun jotain tilaa ravintolassa, niin siinä ehtii tarjoilija sanoa tusina kertaa ”Hai!” ennen kuin tilaus on edes puolivälissä. Ja se ”Hai!” ei ole mikään väsynyt tokaisu vaan se iskee aina kuin miljoonavolttisen piiskan sivallus.
Muutenkin Japani teki vaikutuksen siistiydellään. Kadut ovat hyvin puhtaita roskista ja hygieenisyydestä kyllä huolehditaan enemmän kuin täällä koti-Koreassa. Tosin yksi hieman karumpi piirre oli kodittomien ihmisten suuri määrä. Kyllä se kummastutti, kun hieman iltayhdeksän jälkeen kauppojen sulkeuduttua porukka rupesi pitkälleen ties minkäkin kaupan eteen ja etsi jotain pahvia kropan suojaksi. Ja monet kaduttomista olivat varmaan ihan työssäkäyvää porukkaa. Sitä se teettää kun asuntojen hinnat ovat pilvissä.
Pitää nyt yksi huonokin puoli etsiä reissusta. Samaan aikaan olisi Soulissa ollut K1-ilta ja olisin halunnut lähteä kattomaan matseja, mutta ne nyt jäivät välistä, kun tuli oltua Tokiossa hiimaamassa. Tosin tässä syksyn aikana saattaa olla vielä toinenkin K1-ilta täällä, joten ei menetetä vielä epätoivoa niiden matsien katsomisen suhteen.
Mutta vielä lyhyeksi hetkeksi takaisin reissuun. Tuliaisostosten jälkeen lähdettiinkin lentokentälle ja lennettiin takaisin sateiseen ja nyt hieman ankealta näyttävään Koreaan. Arki iski hyvin nopeasti vastaan ja seuraavana päivänä istuttiinkin taas koulunpenkillä haaveilemassa tulevista reissuista.
Korea ei näytä enää yhtään niin kiinnostavalta paikalta kuin ennen reissua ja kyllä sitä kova halu olisi uudestaan lähteä Japanin maalle.

Kiotosta löytyi punainen portti

Konnichiwa Bitches! part 1

2007-10-10T01:43:00.000-07:00

Onpahan taas vierähtänyt pitkä aika viimeisestä kunnon päivityksestä. Tässä kun välillä joutuu poloinen vaihtari ihan oikeasti jopa opiskelmaankin, niin ei ehdi edes blogiinsa kirjoitella. Pitää varmaan nyt lähitulevaisuudessa julkaista useampi pätkä viime viikkojen tapahtumista, joita kyllä on riittänyt.

On ehkä helpointa lähteä käsittelemään asioita kronologisessa järjestyksessä, eli palataanpas parin viikon taakse Japaniin. Meinasin aluksi, että kirjoittelisin vain yhden pätkän Japanista, mutta oli kyllä sen verran yyberi keikka, että kyllä siitä enemmänkin tekstiä irtoaa.
Saavuttiin siis aikoinaan Naritan lentokentälle, josta hurautettiin junalla ja metrolla Asakusaan, missä oma hostellimme sijaitsi. Hostellin hommaaminen oli oikeastaan kohtuu kova urakka, kun se jätettiin melko viime tippaan, mutta kyllä me varmaan se halvin mahdollinen lopulta löydettiin. Halvin ei toki tässä tarkoita samaa kuin huonoin, sillä palvelu Khaosan Tokyo Annexissa oli oikein ystävällistä ja ymmärtäväistä vaikka emme aina ehkä olleetkaan helpoimmat mahdolliset asiakkaat. Minusta ainakin oli aika lupsakkaa, kun kutsutaan Heikki-saniksi. Asakusa ei muutenkaan ole mikään paha paikka asustella, vaikka se hieman sivussa kunnon menopaikoista sijaitseekin. Nähtävyyksinä löytyy ainakin temppeleitä. Tosin meikäläiset kärsivät ilmeisesti pienestä jetlagista, joten suunnattiin ruokailun jälkeen rentoutumaan paikalliseen kylpylään. Suurin osa porukasta oli hieman unen tarpeessa, joten ilta vedettiin aika rauhallisella otteella.
Toisena päivänä aloitettiinkin maahan ja kaupunkiin tutustuminen. Tokiossa ei ole oikein mitään yksittäistä keskustaa, joten jotta paikasta näkisi mahdollisimman paljon ja kaupungista saisi edes hieman kattavamman kuvan, pitää vaan hypätä metron kyytiin ja hurauttaa jollekin pysäkille. Toki kannattaa ehkä olla jonkinlainen matkaopaskirjanen mukana, jotta pystyisi optimoimaan oman ajan käyttönsä. Asia jonka korjasimme melko pian saapumisen jälkeen. Metron käyttö oli Tokiossa myös varsin helppoa, vaikka itse pidänkin tätä Soulin omaa kaupunkijunaa parempana. Opasteita kyllä löytyi riittämiin, mutta alussa hieman harmia aiheutti se, että Tokiossa operoi kaksi metroyritystä ja kaupan päälle joiltakin asemilta lähtee juniakin ja näihinhän ei toki käy yleensä samat liput. No parin päivän opettelun jälkeen homma kyllä rupesi toimimaan.
Tokioon tutustuminen aloitettiin suuntaamalla Itä-Aasian ja ehkä myös koko maailman suurimmalle kalamarketille. Tulimme tosin paikalle hieman liian myöhään, sillä kaupankäynti oli jo vähentynyt, mutta kyllä sitä paikalla oli kuitenkin ties minkälaisia mereneläviä. Lisäksi läheltä löytyi ravintola, jossa sai syödä sitä aitoa ja oikeaa sushia. Kyllä sen vaan huomaa kun fisu on tuoretta, kun se yksinkertaisesti sulaa raakana suuhun. Oikein hyvää. Kannattaa käydä kokeilemassa.
Tämän jälkeen lähdettiin jalkaisin jatkamaan matkaa ja käytiin mm. Sony-buildingissa tutustumassa Sonyn uusiin tuotteisiin. Ihan vinkeitä olivat. Illaksi lähdettiinkin Roppongiin tutustumaan paikalliseen yöelämään. Ei kyllä paikka tehnyt vielä kovin suurta vaikutusta. Hirveästi oli länkkäreitä.
Torstai meni hieman väsyneissä merkeissä, mutta käytiinhän sitä kuitenkin Shibuyassa, joka on yksi Tokion isoimmista bilekeskittymistä ja varsinkin nuorison suosiossa. Hienoisten etsintöjen jälkeen löydettiin kohteemme, Alcatraz ER, joka nimensä mukaisesti on vankilalavasteissa toimiva teho-osastobaari. Aika veikeä paikka, kun osaa oikealla asenteella mennä. Sisään päästäkseen pitää tietää veriryhmänsä ja tämän jälkeen vastassa onkin tohtorisetä nuorien hoitsujen kanssa. Sitten mukaan liittyykin sähköshokkiruisku, käsiraudat, vankilakoppi ja hoitsuja. Vielä kun lisätään jokailtaiset esitykset ja tyylikäs sisustus niin pienen ihmisen kelpaa. Lisäksi juomavalikoima on varsin veikeä, ruuista puhumattakaan. En halua kertoa tässä kaikkea. Se paikka pitää kokea itse. Ei kannata tosin liian isolla porukalla mennä, sillä pienemmän lössin kanssa pääsee parempaan vankiselliin. Tomilla on Alcatrazista hieman enemmän tarinaa omassa blogissaan. Tulihan sitä illan päätteeksi vielä käytyä läheisen hotellin korkeimmassa kerroksessa ottamassa muutama kuva öisestä Tokiosta. Aika iso kaupunki. Jopa Jyväskylää isompi.

Perjantaina lähdettiin katselemaan Akihabaraa, joka on tunnettu niin elektroniikka- kuin myös animekaupoistaan. Tosin nämä tulivat vaan kylkiäisinä. Me lähdettiin etsimään aitoja ja oikeita maido cafeita, joissa erilaisiin manga-asusteisiin pukeutuneet nuoret neitokaiset tarjoilivat ruokia ja juomia. Jos asiasta haluaa hieman enemmän tietoa, niin kannattaa vilkaista vaikka: http://www.japaneselifestyle.com.au/tokyo/maid_cafe.htm tai http://en.wikipedia.org/wiki/Cosplay_restaurant. Täytyy kyllä myöntää, että Japaniin mahtuu ties minkälaista menijää. Siinäkin maido cafessa missä käytiin, suurin osa porukasta oli kyllä ihan vitsillä, mutta mukaan kyllä mahtui myös pari sellaista oman elämänsä sankaria, että ei ollut vaikea päätellä ketä on kiusattu koulussa. Ja minun ja Tomin kohde oli sentään varmaan sieltä kilteimmästä päästä. Muiden vierailemissa paikoissa oli vieläkin härömpiä tyyppejä. Kaiken kaikkiaan ihan mukava kokemus kuitenkin. Illalla pyörähdettiin vielä tarkastamassa yksi Tokion suosituimmista yökerhoista: Womb. Paikka oli varsin vaatimattoman näköinen ulkoapäin ja sen löytäminen oli kyllä aika tuskaista ja kipua vaan lisäsi n. 25€:n sisäänpääsymaksu. Aikamoinen pettymys oikeastaan, sillä melkolailla samanlaisia paikkoja näkee Suomessakin. Kaiken lisäksi, kun lähdettiin pois paikasta hieman porrastetusti, ulkona kadulla ei saanut edes odotella muita, vaan poket tulivat siirtämään sisälle. On se hieman kumma, jos ihminen yksinään odottelee pihalla täysin hiljaa muita ja sitä pidetään liian häiritsevänä. Ja sisällekään ei päässyt takaisin kunnolla, sillä ”Lippu on kertalippu” pätee maailman toisellakin laidalla. Vaihdettiin sitten paikkaa hieman mukavampaan ja jälleen meinasivat yöunet jäädä hieman vajaavaisiksi. Tokion metroissa on se huono puoli, että ne lopettavat liikennöinnin klo. 12 jälkeen ja jatkavat vasta aamulla klo. 5. Eli, jos ulos meinaa lähteä ja ei halua maksaa taksia, niin homma on varsin binääristä.
Seuraava päivä meni hieman valmistellessa sunnuntain siirtymistä kohti Kiotoa. Matkatoimistossa oli ehkä maailman herttaisin ihminen meidän apuna ja homma sujuikin varsin kivuttomasti lopulta. Illaksi suunnattiin jälleen Shibuyaan ja Alcatrazista vauhtia hakeneena rykäistiin monien hehkuttamaan, myös Babel-elokuvassa esiintyneeseen, Atom-yökerhoon. Olihan siellä porukkaa ja varsin teknomaista musiikkia, mutta eipä se nyt oikein säväyttänyt. Naapuripaikassa olisi ollut Pinky Panty Partyt, joissa kuulemma olisi ollut ehkä hieman enemmän nähtävää...

Tästä tarina sitten jatkuukin. Luvassa mm. Kiotoa, kapselihotelli, temppeleitä, geishoja, uupuneita miehenalkuja ja karu paluu arkeen.

Japani

2007-10-03T07:56:00.000-07:00

Oltiin Japanissa. Minulla oli kivaa.

Chuseok

2007-09-23T21:53:00.001-07:00

Otetaas vielä viimeinen päivitys ennen tiistaina alkavaa Japanin reissua. Sen aikana tuskin mitään tänne kirjoittelen, koska tarkoituksena on elää kohtuu hektisesti koko reissu.

Perjantaina oli iltasella Mentros clubin, toisen paikallisen ulkomaalaisten kanssa työskentelevän opiskelijajärjestön, järjestämä perinneilta paikallisen kiitospäivän Chuseokin kunniaksi. Oikeastaan Chuseokin merkitys meille tulee siinä, että sen ansiosta saadaan kolmen päivän vapaa alkuviikosta. Mutta siis iltamassa kuitenkin sai kokeilla perinteisiä Korealaisia pelejä, vetää perinteistä sapuskaa, nähdä muutamia perinteisiä esityksiä ja erityisesti kokeilla perinnepukuja. Lisäksi mukaan liittyi toki myös muiden ihmisten kanssa jutustelua ja minulle myös oman buddyn tapaaminen.

Minä ja buddyni Jeongeun

Tämä buddy-homma siis toimii siten, että ensin täytetään lappunen, johon ilmoitetaan omia mielenkiinnon kohteita ja sitten Mentors clubin ihmiset ottavat ja parittavat meitä jonkin paikallisen kanssa. Tällä kertaa tosin paikallisten innostus oli sikäli vähäistä koko hommaa kohtaan, että omalla buddyllanikin on neljä muuta buddya. Eikä meidän kiinnostuksen kohteetkaan täysin osuneet kohdakkain. Ainoastaan se, että buddy on nainen ja pitää elokuvista nappasivat.
Perinneilta oli kuitenkin varsin mukava juttu ja sen jälkeen päätettiin lähteä toki jatkamaan iltaa. Päädyttiin Hongikkiin, oli kivaa, meni aikaiseen.

Lauantai alkoikin hieman myöhään, mutta kuitenkin kohtuu sykkeellä, kun piti lähteä nopeasti liikkeelle. Viikolla kun mietittiin, että mitä sitä tehtäisiin viikonloppuna, joku törmäsi sellaiseen tapahtumaan kuin Asian Song Festival, joka on ilmeisestikin itäisen Aasian suurimpia vuosittaisia musiikkitapahtumia: http://asf.kofice.or.kr/ . Paikalla olisi huippunimiä(?) eri puolilta Itä- ja Kaakkoisaasiaa. Ainakin Thaimaa, Singapore, Japani, Taiwan, Kiina, Hong Kong ja Korea olivat edustettuina. Hommattiin liput, jotka olivat kaikkien iloksi ilmaiset ja mentiin sitten taas World Cup Stadionille. Oli se vaan hienoa päästä ulkomaalaisena oikein VIP-paikoille kentälle istuskelemaan. Tällä kertaa paikalla olikin sitten jo aika reippaasti porukkaa. Jotain 40 000 odotettiin ja varmaan aika lähelle sitä lukua päästiinkin. Ja koska suurin osa porukasta oli teini-ikäisiä tyttöjä, meinasi korvat aina silloin tällöin haljeta kiljumisen takia. Olihan se toki kiva päästä tutustumaan K-poppiin ja muuhun Aasialaiseen pop-tuotantoon, mutta ei se nyt oikein tällaista savolaista karpaasia säväyttänyt. Paikalliset tuntuivat kuitenkin kovasti tykkäävän. Ainakin huuto-/kiljumisbarometrilla mitattuna. Illan pääesiintyjän aloitellessa älämölö menikin sen verran kovaksi, että meidän porukka päätti lähteä sapuskoimaan muille maille. Tulipahan koettua tuokin homma. Ilta oli hieman väsynyttä touhuilua Hongikissa jälleen kerran ja vaikka oikein mitään ei tullut tehtyä, kello pääsi hiipimään aika pitkälle ennen kuin palattiin kämpälle.
Sunnuntai ja maanantai otetaankin rauhassa ja ladataan hieman akkuja Japania varten. Sieltä palattaessa yksi koulupäivä ja sitten Yon-ko jeoniin. Ei ole helppoa olla vaihtari, kun pitää kaikkea ehtiä tekemään lyhyessä ajassa.

2007-09-23T08:17:00.000-07:00

Onkin muuten päässyt unohtumaan: jos jollakulla ihmisellä jossakin päin maailmaa tulee tarvetta ottaa minuun yhteyttä, niin postiosoitteeni tämän syksyn ajan jouluun saakka on:

Heikki Lehkonen
504, International House
Yonsei University
100 Daeshin-dong, Seodaemun-gu
Seoul 120-160, Korea

Synttärit lähestyy kovaa vauhtia, että ei muuta kuin lahjapaketteja postiin, niin ehtivät tänne juuri sopivasti.
Puhelinkin löytyy, mutta koska soittaminen tänne on varsin kallista puuhaa, en halua edes julkistaa numeroa. Jos jollakulla tutulla ei ole vielä minun messenger-osoitetta, niin ei muuta kuin mailia minulle, niin voin sen antaa.

Videokatsaus Koreaan

2007-09-20T19:56:00.001-07:00

Pikainen tilannekatsaus. Maanantaina tuli käytyä hieman lätkimässä sählyäkin muutamien paikalliste, joidenkin ruotsalaisten ja monien muiden suomalaisten kanssa. Korean mestaruuskisat olisivat noin kuukauden päästä ja niihin pitäis varmaan lähteä osallistumaan. Viime vuonna olivat voittaneet, joten tänä vuonna on paljon puolustettavaa.Lisäksi päätin, että voisin hieman opiskella paikallista kieltäkin. En minä millekään kurssille mene, vaan hommasin vaan itselleni korean alkeet opettavan kirjasen. Tosin vielä en ole koko opusta avannutkaan, kun on muita kiireitä löytynyt, mutta tarkoituksena on kuitenkin jossakin vaiheessa hieman aiheeseen tutustua.

Mutta sitten tämänkertaisen päivityksen pääaiheeseen. Tuli hieman youtubeiltua ja löytyihän sieltä hieman pätkää tästä meidän hienosta yliopistostamme. Tämä ensimmäinen tuo ainakin esille muutamia hienoja rakennuksia kampuksen portin lähistöltä: http://www.youtube.com/watch?v=ayweSDr-2Yo
Että sellaista menoa täällä päin.
Toinen taas hieman kuvaa hieman tylsemmin muuta kampusta tai ainakin jotain suunnitelmia: http://www.youtube.com/watch?v=Xi_zzXeVupk

No, joo siinäpä se meidän kampus. Ihan kohtalaisen nätti siis. Pistetään nyt kuitenkin vielä muutama pätkä. Seuraava video kertoo, että miksi monet korealaiset sanovat meille ”Hyvä, hyvä!”, kun kerrotaan, että tullaan Suomesta: http://www.youtube.com/watch?v=uvyoqZvoofY
En sitten tiedä miten kaikki tuossa suomennetaan, mutta jotain sellaista se on, että siinä kerrotaan, että suomalaisten hyvien hampaiden salaisuus on, että me syödään purukumia ennen ja jälkeen nukkumaanmenon. Pitää varmaan kysäistä joltakin korealaiselta tarkempi suomennos joskus.

Vielä yksi video on ainakin hyvä näyttää. Ollaan seuraavaa yökerhoa kovasti etsitty viime aikoina. Tällä hetkellä epäilyt kohdistuvat jonnekin päin naapurikaupunginosaa Hongikkia: http://www.youtube.com/watch?v=lVIPB1rPQ6A

No kun oikeastaan vauhtiin päästiin niin näytetään vielä muutama hassu. Aikaisemmista tiedoista poiketen (miten voi olla väärin molempien yliopistojen nettisivuilla!!!) matsit Korea universitya vastaan onkin vasta 5.-6.10, eli pari päivää sen jälkeen, kun tullaan Japanin maalta takaisin. Tapahtuma on kuulemma varsin ainutlaatuinen, tai ainakaan Suomessa ei mitään vastaavaa tulla ihan lähitulevaisuudessa näkemään, joten se on syksyn yksi ehdottomista must-jutuista. Täälläpäin kisoihin kuuluu mukaan lähes automaattisesti hillitön cheeraaminen. Meidänkin olisi varmaan syytä opetella muutama Yonsein kannustus, mutta taitaa jäädä tällä kertaa väliin, kun harjoitukset on varmaankin samana päivänä, kun palataan Nipponista. No, ei me varmaan niitä sanoja kuitenkaan opittas ja liikkeet voi tehdä kohtuu hyvin vain muita matkien sitten paikan päällä. Pistetään kuitenkin tähän hieman fiiliksennostatukseksi muutama pätkä siitä, että mistä on loppupeleissä kyse. Ensin pari pätkää harjoituksista: http://www.youtube.com/watch?v=FV3oQ0n7lww ja http://www.youtube.com/watch?v=i9QwGokNssE
ja sitten itse tohinoiden fiiliksiä: http://www.youtube.com/watch?v=ffr_jUmvTSA
Aika innolla odotan kyseistä tapahtumaa.
Mutta näillä siis mennään tällä kertaa. Tänään alkoi 13 päivän loma ja Japanin reissu lähestyy kovaa vauhtia. Fiilikset on kohtuu hyvät.

Soul

2007-09-19T01:46:00.001-07:00

Maanantaina oli nätti ilma. Taivas oli täysin pilvetön ja aurinko paistoi suoraan. Ei hirveästi tehnyt mieli jäädä sisälle pällistelemään, joten lähdettiin sitten Tarun kanssa käymään Building 63:ssa. Paikkahan on saanut siitä nimensä, että on 63 kerrosta korkea rakennus. Yksi tämän seudun suurimmista. Sieltä sitä näkikin jo hieman, että minkälaisessa kaupungissa on tullut asusteltua viime viikot.

Muutama kuva Soulista, hieman kuvankäsittelyä ja saadaan tällaista saadaan aikaan. Tässä siis kuvattuna hieman molempia puolia Han-joesta. Paljon jäi kuitenkin kuvien ulkopuolelle.

Jostain kumman syystä talot on täällä numeroitu

Han-joki, jonka reunoille Soul on rakennettu

Maanantain kaltaisia päiviä täällä on kuulemma vain n. 20 vuodessa, joten ei täällä mikään huippuilmasto ole. Tiistaina ja keskiviikkona palattiinkin takaisin normaaliin, kun vettä on sadellut lähes koko ajan. Se on tuo lähestyvä syysmyrsky, Wipha-taifuuni, joka hieman sadetta työntää päälle. Edellinen Nari-taifuuni menikin ohi tuossa joitakin päiviä sitten tappaen etelässä toistakymmentä ihmistä. Tänään kuulin, että eipä täällä aikaisemmin mitään taifuuneja ole näkynyt, mutta ilmastonmuutoksen myötä niitäkin on ruvennut tulemaan. Että hillitäänpä nyt hetkeksi sitä luonnon tuhoamista, niin minun ei tarvitse kärsiä sateista.

Syksyä odotellessa

2007-09-16T07:50:00.000-07:00

Täälläkin alkaa pikkuhiljaa olla aika syksyiset oltavat, kun vettä on satanut aika tiuhaan. Perjantaina oli aika mielenkiintoinen päivä. Päätettiin lähteä katsomaan N´Seoul Toweria, joka on tämän seudun korkein rakennus. Keikka ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin.Lähes välittömästi lähdön jälkeen rupesi vettä satamaan. Onneksi meillä sentään sateenvarjot löytyi, joten pikkusade ei matkaa haitannut. Jouduimme vaihtamaan kaksi kertaa metroa ennen kuin pääsimme halutulle asemalle. Kerran vedettiin hieman pitkäksikin, joten jouduttiin palaamaan takaisin yhden pysäkin verran. Siitä sitten lyhyt kävelymatka tornin luokse vievälle kaapelikärryyn, jonka kyydissä päästiin ylös. Sitten vasta rupesikin satamaan. Olisimme saaneet hurjan 10% alennuksen torniin menemisestä, vaikka ylhäältä ei kuulemma näkisi yhtään mitään. Päätimme tehdä homman joskus toiste, hieman paremman näkyvyyden vallitessa.

Hurautimme kaapelivaunulla takaisin alas ja rupesimme etsimään ruokapaikkaa. Vierestä löytyikin ”ihan kivan” näköinen paikka, johon menimme. Jotain toki olisi voinut päätellä siitä, että rakennuksen alakertaa remontoitiin ja yläkerrassakin oli otettu ämpärit esille vuotavan katon takia. No, ruokalistassahan ei sitten ollut mitään kuvia ja eikä englanninkielisiä sanoja ja tarjoilijakin puhui lontoota todella huonosti. Arpomiseksihan homma meni ja tällä kertaa ei voittoja liiemmin tullut. Osa porukasta veti kylmää nuudelikeittoa ja osa taas madonnäköisiä nuudeleita jonkinlaisessa liemessä. Jäi nälkä.
Sitten käytiin hieman shoppailemassa. Itselle tarttui mukaan yhdet farkut, jotka sain tingittyä ihan kohtuu hintaa. Vinkkinä, kannattaa lähteä kävelemään poispäin kojusta, jos myyjä ei heti hyväksy hintaehdotelmaasi. Pitää kuitenkin hieman ihmetellä ettei isoista ostoskeskuksita löydy edes pyyhkeitä. Mihin tämä kansa oikein itsensä kuivaa. Paluumatkakin meni hieman säätämiseksi, kun oltiin liikenteessä juuri pahimpaan ruuhka-aikaan. Lopultakin saatiin kokea mitä on olla täysissä metrovaunuissa, kun kaupungin työläiset suuntasivat kohti kotejaan. Tottakai onnistuttiin sitten lähtemään yhdellä metrolla väärään suuntaan. Tässä vaiheessa osalla porukasta rupesi jo hieman kiehumaan yli, mutta ylikansallisen hampurilaisketjun ateria piristi kummasti. Siellä asioidessa sentään tietää mitä saa. Perjantai-ilta olikin kohtuu rauhallinen sillä porukka oli hieman allapäin ja vettä satoi varsin roimasti.
Lauantaina suunnattiin IYC:n eli International Yonsei Communityn kemuihin, parin tunnin ajomatkan päässä olevalle paikalle. Mukana oli varsin nuorta porukkaa, joten hieman siinä tunti itsensä vanhukseksi. Ohjelmakin tuntui aikalailla nuorille suunnatulta kaikkine leikkeineen ja peleineen. Lisäksi yhdessä vaiheessa vedettiin kaikki Yonsein yliopiston kannustuslaulut joita tanssitaankin sitten oikein urakalla Yon-ko geimeissä muutaman viikon päästä. Ihan mukavaa puuhaa, vaikka minulla ei ollutkaan mitään hajua mitä milloinkin huudettiin tai miten kaikki askeleet menivät. Illasta kuitenkin selvittiin kohtuu kunnialla ja sunnuntai onkin mennyt hyvin rauhallisissa merkeissä.

Synttärit

2007-09-13T04:35:00.000-07:00

Käytiin kamujen kanssa juhlistamassa Jussin itävältalaisen kämppiksen Georgen synttäreitä. Homma aloitettiin Itaewonista (joo, ei mennyt pitkään ennen kuin sinne uudestaan päädyttiin), jossa paineltiin ensimmäisenä syömään All you can meat –paikkaan, jossa periaatteena on, että ihmiset saavat syödä niin paljon lihaa ja kasviksia kuin haluavat. Tälle huvitukselle hintaa tuli n. 6€. Lisämausteena lihat ja muut sapuskat paistetaan itse pöydillä olevilla grilleillä. Hieman tosin näyttivät omistajat huolestuneilta, kun meidän porukka rupesi kantamaan lihaa pöytään.

Tunnelmia ruokapöydästä

Mahat täysinä suunnattiin saunomaan ja kylpemään. Tällä kertaa olikin aika julman paljon isompi saunakompleksi kyseessä. Yhteensä viiteen kerrokseen oli saunojen ja peseytymistilojen lisäksi ladottu kaikenlaisia oleskelutiloja kuten jäähuone, pelihuone, happihuone ja tietenkin karaokehuone, johon taas porukalla suuntasimme. Tuntui se hieman kummalta, että porukka nukkuu viereisessä huoneessa, kun me vedetään nuotin vierestä toisessa. Näkivät varmaan painajaisia.

Kyllä se suomalaisesta hieman kummalta tuntuu, että porukka tulee yleisiin saunoihin nukkumaan. Tosin kun porukka painaa pitkää päivää, niin kyllä kai sitä rentoutuakin pitää osata ja eihän sitä aina jaksa kotiin roudautua.

Saunasta päästyä suunnattiinkin takaisin Itaewoniin, jossa ei kylläkään ollut kovin paljoa menoa. Tosin tiistai-ilta, niin ehkä ymmärtää. Aamulla oli kuitenkin aika tuskaista herätä luennoille.

Kuvat kertovat varmaan sanoja enemmän reissusta tällä kertaa.

Alkuillasta saatiin näin selvä kuva

Päivänsankari ruokapöydässä

Näillä mentiin

Sankari päättää kuka laulaa
Loppuilta Itaewonissa

Uuteen viikkoon

2007-09-10T01:48:00.000-07:00

Viikonloppu alkaa vedellä viimeisiään ja kouluviikko lähestyy vinhaa vauhtia. Tosin minullahan on nämä pidennetyt, joten vasta tiistaina joudun könyämään takaisin luennoille. On tässä kuitenkin jotain pientä tullut taas tehtyä.
Perjantaina mentiin kamujen kanssa naapuri yliopiston lähistölle pyörimään ja vietettiin aika perinteistä iltaa musiikin ja hyvän seuran parissa.
Vieressä kuvat Hongikin meiningeistä.

Lauantaina pitikin sitten oikein freshinä lähteä kohti biitsiä. Kyseinen reissu on paikallisen graduatekoulun tutustumisilta, jossa vanhemmat tieteenharjoittajat voivat tutustua uuteen sukupolveen. Tosin vaihtaritkin saivat tulla mukaan. Paikkana toimi kohtuu lähellä olevan meren rannalla sijaitseva asumus, jossa sitten grillailtiin, chillailtiin ja nautiskeltiin elämästä. Kyllähän sitä myös kovasti pelattiin tutustumisleikkejä ja laulettiin karaokeakin. Hauska reissu, eikä tullut edes kovin kalliiksi. Eräs paikallinen neitonen keksi myös, että ketä minä muistutan: tämänhetkinen hiuskuontaloni saa minut kuulemma näyttämään aivan Jack Blackilta! Se on kuulemma enemmän hyvä kuin huono asia, mutta kyllä tuollaiset kommentit saavat todella miettimään paikallisten parturipalvelujen hyödyntämistä.

Oikeassahan tais tyttö olla. Aivan kuin kaksi marjaa.

Tällä porukalla edustettiin

Sunnuntai alkoi hieman väsyneesti, mutta kunhan vauhtiin päästiin niin oikein mukava päivähän siitä tuli. Päätettiin lähteä katsomaan alle 17-vuotiaiden jalkapallon MM-kisojen loppuottelua World Cup stadionille. Stadion ei ollut taaskaan läheskään täynnä ja vaikka kuulutettiinkin että paikalla olisi yli 35 000 ihmistä, oma arvioni asettuu jonnekin parin kymmenen tuhannen paikkeille. Meininkiä löytyi kuitenkin, kun Espanja ja Nigeria iskivät yhteen ja lopullinen ratkaisu haettiin rankeilla, jotka Nigeria hallitsi paljon paremmin ja vei mestaruuden. Nyt vaan odotellaan ensi viikonloppua jolloin FC Soulilla on taas kotiottelu.

Ensi päivitykseenkin lupaankin jo laittaa lisää kuvia. Tosin kamerani rupesi temppuilemaan, mutta pitää hyödyntää muiden varastoja. Tulossa ainakin kollaasi viikonlopun touhuista, kampusalueesta ja ehkä jotain muutakin.

Viikon päätös

2007-09-07T03:53:00.000-07:00

No niin, nyt on ensimmäinen kouluviikko takana ja kurssit valittuna. Lopulliseen kurssilistaani korvasin kaksi hieman liian työlääksi osoittautunutta kurssia toisilla. International Economics ja International Money and Finance ovat molemmat oman alan kursseja, joten ne varmaan saatan saada sisällytettyä tutkintooni. State and Society in Japan and East Asia oli ensimmäinen kurssi, jonka aikoinaan valkkasin. Luennoijana oli varsin pirtsakka nainen ja muutenkin homma näytti varsin leppoisalta. Miinusta tosin hieman myöhäisestä luennointiajasta (to klo.18-21, snif). Managing in Asia oli toinen uusista kursseistani. Tästä tulee varmaan työteliäin kurssi, kun pitää väsätä jos jonkinlaista case-tutkielmaa ja esitelmää, mutta eiköhän siitäkin selvitä, kun kurssin aihe on kuitenkin hyvin kiinnostava. Eihän sitä tiedä, jos joskus vielä Aasiassa tulisikin vaikutettua. MDG and Sustainable Development –kurssille tuli taas mentyä pelkästään luennoijan takia. No hei miettikää. Kuinka monta kertaa pääsette Kofi Annanin luottomiehen luennoille. Minäpä kerron. Ette kovin usein. Kuulemma lupsakoita tarinoita tiedossa ja muutenkin suorittaminen tapahtuu kahdella esseellä. Siitä tulee vielä hieno kurssi.
Lopulta tiputin Kiinaa ja Koreaa koskevat kurssit pois, sillä molemmat meinasivat osoittautua varsin työläiksi monien esitelmien ja kirjoitelmien takia ja eihän sitä vaihtarin liikaa pidä sykkiä. Antaa paikallisessa graduatekoulussa olevien käydä oikeaa koulua.
Lopullinen lukujärjestys näyttää kuitenkin ihan hyvältä. Koulua vain tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Jääpähän aikaa matkusteluun.

Ja nyt kun päästiinkin tähän matkusteluasiaan, niin tuli tuossa äsken varattua liput Japaninmaalle. Sinne sitä vaan suunnataan parin viikon päästä. Sitä ennen on tosin täällä yliopistolla koko vuoden suurin, jäätävin, sykähdyttävin ja päräyttävin tapahtuma: Yon-Ko jeon. Meidän yliopiston sankarit vs. Korea Universityn vässykät. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Koska nyt on perjantai, on aika että terve nuori mies suuntaa pois koneensa ääreltä muille maille, joten taidankin tästä lähteä menemään. Huomenna kuitenkin pitää vielä edustaa retkellä jonnekin meren äärelle, missä on tiedossa rantailua, grillausta, pelejä, leikkejä ja kaikkea ennalta-arvaamatonta. Soon moro.
Lisäilen kuvia kunhan niitä saan muutaman käyttööni.

Kylpyläreissu ja kouluunpaluu

2007-09-04T23:42:00.000-07:00

Käydäänpäs pikaisesti läpi, että mitä sitä onkaan taas tullut tehtyä.

Sunnuntai oli niin sanottu välipäivä. Termi, jota olemme pyrkineet tekemään kuuluisaksi. Ja kyllä se tuli monille ihan tarpeeseen. Aika väsynyttä porukkaa meillä rupesikin olemaan.

Lonely Planetin mukaan ihminen ei voi sanoa käyneensä todella Koreassa, jos ei ole käynyt paikallisessa kylpylässä, joten päätettiin suunnata rentoutumaan sellaiseen sunnuntai-iltana. Kylpyläsaunat ovat auki 24/7 ja sisäänpääsymaksun hinnalla niissä voi olla niin pitkään kuin haluaa. Tuossa laskeskeltiinkin, että halvemmaksi tulisi asua kylpylässä koko vaihto-opiskeluaika kuin maksaa asuntolasta. Paikan löytäminen ei lopulta ollutkaan ihan yksinkertaista ja lopulta läheisen hotellin työntekijä kävi kädestäpitäen näyttämässä, että mihin sitä ihmisten oikein olisi mentävä. Sitten vaan vaatteet pois ja kuumavesialtaisiin köllöttelemään. Hieman kumma fiilishän siinä oli, kun lötköteltiin jäähdyttelemässäkin ilman rihman kiertämään paikallisten kanssa, mutta se kuuluu asiaan. Tuli myös samalla tutustuttua paikallisiin saunoihin. Ihan jees paikkoja vaikkeivat kotimaisia voitakaan.

Rentoutussession jälkeen päätettiin etsiä sapuskaa ja läheltä löytyikin japanilaistyyppinen ravintola. Siis sellainen missä erilaiset purtavat kiertävät hihnalla siinä nenän edessä ja sitten vaan valkataan mitä halutaan syödä. Kyllähän te tiedätte. Tulipahan testattua sekin ruokailutapa ja ihan hyvät sapuskat kyllä oli.

Ai niin, jos tulette näille hoodeille, niin kannattaa varmaan valmistautua hieman ja opetella tikkujen käyttäminen ruokailuvälineinä. Paikallisissa ruokaloissa pöytään kyllä katetaan lusikka, mutta sillä tavallisesti vain nostetaan ruokaa omalle lautaselle isommista astioista. Tikut ovat ne, joilla se ruoka nostetaan suuhun. Itse en tikuilla sapuskointia ollut liiemmin ennakolta harjoiteltu ja dieettini meinasikin ottaa hieman erikoisia piirteitä. Noh, kyllä se homma kuitenkin alkaa pakon edessä sujua.

Täällä alkoi lukukausi tällä viikolla. Omat luentoni tosin alkoivat vasta tiistaina, joten maanantaina tuli lähdettyä jo aikaisessa kohti Suomen suurlähetystöä ilmoittatumaan paikallaolijaksi. Eipä se suurlähetystö oikein vakuuttanut, mutta tulipahan tehtyä sekin homma. Naapurissa olisi ollut USA:n lähetystö ja iso joukko poliiseja hengaili mellakkavarustus vierellään lähistöllä. Se on kuulemma se paikka, johon ei kannata mennä, jos täällä jonkinlaisia mellakoita alkaa. Eli ykkösnähtävyys mellakoiden aikaan meille.

Meillä on vielä tämä viikko aikaa valita kurssit syksyksi, joten tulee välillä käytyä kuuntelemassa hieman ylimääräisiäkin luentoja, kuin mitä alunperin tuli otettua. Ihan hyvä vaan, sillä aloitusistunto International Money and Finance –kurssista ei oikein sykähdyttänyt. Tosin lähinnä sen takia, että asia on jo varsin tuttua ja minä en oikein jaksa samoja asioita montaa kertaa käsitellä. Pitää varmaan jotain muuta ottaa sen tilalle ja tänään tulikin istuttua Managing in Asia –kurssilla, mikä vaikutti oikein lupaavalta. Täällä nämä paikalliset proffat eivät olekaan mitään ihan pikkutekijöitä. Yksi oli juuri ollut vapauttamassa niitä talebanien sieppaamia korealaisia lähetyssaarnaajia ja toinen taas on Kofi Annannin oikea käsi, jolle soitetaan aina, kun jonkin maan talous pitää saada kuntoon. Eli ihan asiansa osaavia tyyppejä siis. Pitää nyt kuitenkin vielä katsoa loppuviikon osalta, että miltä nämä minun kurssivalinnat vaikuttavat ja valita sitten kiinnostavimmat..

Tuli ilmoittauduttua tuossa viikonlopun rantaretkelle ja kovasti tässä yritetään suunnitella Japanin reissuakin. Puuhaa siis löytyy jonkin verran.

Palataan taas astialle, kun jotain uutta asiaa ilmenee.

Loppuviikon kuulumiset

2007-09-01T23:49:00.000-07:00

29.8.2007

Keskiviikko alkoi hieman väsyneissä merkeissä. Päivään kuului kuitenkin yksi ehdoton kohokohta. Nimittäin FC Soulin ja Pohangin välinen jalkapallopeli, jota menimme katsomaan World Cup stadionille. Amerikan-korealainen

sähköjänis Lara oli organisoinut homman siten, että lähtisimme menemään yhdessä stadionia kohti paria tuntia ennen pelin alkua, mutta meidän pieni, suomalainen separatistiryhmämme ajatteli, että pärjäämme kyllä omin avuin, joten lähdimme hieman etuajassa kulkemaan omia polkujamme.

Menomatkalla pääsimme tutustumaan paikallisen metroverkoston käyttöönkin. Jostakin olen lukenut, että Soulin metroverkko kilpailee Tokion metron kanssa maailman parhaan metroverkon tittelistä ja kyllähän homma melko yksinkertaista olikin. Hommataan vaan liput, valkataan pääteasema ja mahdolliset vaihtokohdat ja sitten vaan nautitaan kyydistä. Kannattaa tosin olla metrokartta mukana, sillä nyt puhutaan aika isosta verkosta.

No, selvisimme kuitenkin perille stadionille ja samaan aikaan muukin vaihtariporukka yhytti meidät, joten ostimme liput yhdessä. Paikkoja valitessa taas muiden mennessä yhdessä istumaan jonnekin, suuntasimme itse FC Soulin fanikatsomon keskelle, jossa olisi varmasti paras meininki. Siellä sitten hypimme, pompimme, lauloimme, huusimme, tanssimme ja kannustimme Soulin omaa tiimiä paikallisten mukana. Soihdut paloivat, torvet soivat ja ihmiset kiljuivat, kun joukkueemme kepitti vastustajansa selvin luvuin 3-0. Toisella puoliajalla muutamat paikalliset tytöt pyysivät meidät viereensä huutamaan ja olisihan se nyt ollut epäkohteliasta kieltäytyä. Tuli siinä samassa sovittua tapaaminen seuraavaankin FC Soulin peliin. Meidän porukasta on kovaa vauhtia tulossa faneja.

Pelin jälkeen olimme varsin energisiä, joten pitihän sitä voittoa jonnekin lähteä juhlistamaan. Tällä kertaa menimme Hongikin alueelle ja löysimme sieltä lopulta mukavan pienen ajanviettopaikan. Lopulta päädyimme jälleen karaokepaikkaan, mutta tällä kertaa mukaan saimme myös paikallisia vahvistuksia, kun kolme nuorta neitoa liittyi porukkaan.Täytyy kyllä myöntää, että paikalliset osaavat laulaa hieman meitä paremmin, mutta he ottavatkin karaoken, tai kuten täällä sanotaan norebang, hieman eri vakavuudella. Mutta sellainen päivä siis tällä kertaa.

30.8.2007

Torstaiaamupäivänä tulikin tavattua kaksi suomalaista lisää, kun HKKK:n vahvistukset Panu ja Anna-Bella saapuivat I-Houseen Hong Kongista. Päivän ohjelmana oli käydä ilmoittautumassa alieniksi Korean immigration officessa ja illaksi oli tiedossa IYC:n eli International Yonsei Communityn tutustumisilta. Muukalaiseksi ilmoittautuminen olikin lopulta kohtuu yksinkertaista, kun saimme ensin tarkat ohjeet muilta. Tulipahan taas ajeltua metrolla hieman lisää. Eksyimme myös kasvisravintolaan syömään. Täällä pärjää yleensä kohtuullisen hyvin ravintoloissa, vaikka paikalliset tarjoilijat eivät puhuisikaan kovin hyvin englantia ja menusta ei löytyisi ruokien englanninkielisiä nimiä, sillä monessa paikassa on myös kuvat ruuista. Tosin tässä kyseisessä syöttölässä ei kuvia näkynyt, joten homma meni hieman arpomiseksi, mutta kyllä me lopulta jotain sapuskaa saatiin. Ei taaskaan tosin voi olla ihan varma, että mitä tulikaan syötyä.

Ruokailu muutenkin tapahtuu täällä lähes aina ravintoloissa, sillä I-Housessa ei voi valmistaa ruokaa ja ravintolat saattavatkin tarjoilla sapuskat halvemmalla.

Illan kemut olivat Hongikissa, johon päräytettiin taas metrolla. Ihan jees kemut ja tuli taas paljon uusia tuttavuuksia. Meni jälleen aika aikaiseen kotiintulo.

31.8.2007

Pieni väsymys vaivasi hieman aamulla, mutta siitä viis. Perjantai oli varattu shoppailupäiväksi. Tarkoituksena oli lähteä hieman täydentämään vaatevarastoa, joten suuntasimme Dongdaemuniin, jossa piti olla suuret määrät kauppoja ja ostoskeskuksia. Ja pienen kiertelyn jälkeen lopulta löytyi oikeat tavaratalo ja lompakko keveni jälleen hieman. Ei täällä hintataso muuten paljoakaan Suomea halvempi ole. Jos halvalla haluaa päästä, niin ei muuta kuin lento Pekingiin ja katuja kiertelemään.

Illalla palattiin taas opistolle ja päätettiin lähteä Sinchoniin iltaa viettämään. Ruokailupaikasta sattuikin löytymään muutama paikallinen, jotka tunnistivat meidät ja liittyivät seuraan. Siinä sitten istuttiin heidän kanssaan iltaa ja käytiin norebangissa. Hauskoja tyyppejä kyllä olivat vaikka välillä kommunikointi olikin hieman hankalaa. Että sellainen reissu tänään.

1.9.2007

Syyskuu alkoi hyvillä yöunilla. Tarkoituksena oli käydä hieman ostoksilla, mutta koska ruokailu hieman venähti, paikallinen ostoskeskus ehti jo mennä kiinni. Sitten ruvettiinkin metsästämään kansainvälistä otto-pistettä, mikä osoittautuikin todella vaikeaksi. On se hieman kumma, että tämän kokoisesta kaupungista ei meinaa saada ihminen nostettua rahaa ilman paikallista pankkikorttia. Usean mutkan jälkeen automaatti kuitenkin löytyi ja ryhmämme pääsi valmistautumaan iltaa varten. Tänään suunnattiin kohti Itaewonia, joka on Yhdysvaltojen armeijan ”ylläpitämä” kaupunginosa. Täytyy myöntää, että Itaewon oli ensimmäinen paikka Soulissa, jossa olo oli hieman ahdistunut. Joka paikka oli täynnä vapaalle vaihtaneita ameriikan urheita sotilaita ja muita länkkäreitä. Paikalliset olivat hyvin vähissä. No tulipahan käytyä, mutta tuskin menen takaisin ihan heti.

Tällä tavalla on siis minun ensimmäinen viikko mennyt täällä. Hauskaa on ollut, mutta pitäisi ehkä nukkua hieman enemmän. Ensi viikolla tapahtuukin sitten paluu arkeen, kun luennot alkavat. Täällä kuulemma kurssit vaativat kohtuu paljon panostamista. Ei niinkään vaikeutensa takia vaan lähinnä työmäärästä johtuen. Tämän takia tulenkn varmaan vähentämään hieman blogin kirjoittelutahtiani enkä kirjoita ihan joka päivästä selvitystä.

Kuvat ilmestyvät blogiin joskus ihan lähipäivinä. Korea lopettaa tällä kertaa.

Ensikuulumiset Aasiasta

2007-08-31T04:17:00.000-07:00

Nyt onkin sitten oltu Koreassa jo viitisen päivää, joten lienee paikallaan kertoa ainakin osa siitä mitä sitä onkaan tullut tehtyä. Lyhyesti sanottuna: hengissä ollaan, äärimmäisen hauskaa on ollut, korealaiset ovat mukavaa porukkaa ja jonkin verran ollaan tuettu paikallisia köyhiä ravintoloitsijoita. Kaiken kaikkiaan tämä on oikein loistava maa. Pitempi versio seuraavaksi.

25.8.2007

Matka alkoi lauantaina 25.8, kun lensin Suomesta Amsterdamiin. Tarkoitus oli viettää yksi yö Damissa ja sen jälkeen napata sunnuntaina Turkish airlinesin lento Istanbuliin, josta edelleen saman lentoyhtiön matkassa kohti Incheonin kansainvälistä lentokenttää, johon laskeutuisin maanantaina n. klo.11.30. Syyt tälläisiin lentojärjestelyihin olivat osaksi taloudelliset, mutta myös se vaikutti asiaan, että saapuisin ajoissa Koreaan, jolloin saisin hoidettua muuttosäätämiset hyvin pois jaloista.

Mutta palataanpas vielä hetkeksi Eurooppaan. Laskeuduttuani Amsterdamiin, palloilin hieman aikaa Schipholin lentokentällä ennen kuin kiikutin tavarani hotellilleni. Saatuani jälleen fyysisen ja henkisen suorituskykyni kuntoon, suuntasin kohti Amsterdamin keskustaa, jossa tapasin päivän turistioppaani Annen. Annen johdolla tulikin kierrettyä suuri joukko Amsterdamin nähtävyyksiä. Kahvikauppojen ja lyhtykatujen lisäksi tuli käytyä tutustumassa myös Rembrantin kotitaloon, jossa miekkonen aikoinaan piirteli mestariteoksiaan. Päivään siis kuului aimo annos aitoa ja alkuperäistä Amsterdamilaista kulttuuria. Jätin iltariennot tällä kertaa väliin, sillä halusin levätä hyvin ennen vuorokauden mittaista matkustamisrupeamaa.

26.8.2007

Toinen matkapäivä olikin sitten jo matkustamista todenteolla. Kimposin jo aikaisessa Amsterdamin lentokentällä, jossa jouduin odottelemaan tunnin verran ylimääräistä koneen myöhästyessä. Lopulta kuitenkin päästiin matkaan ja kohti Istanbulia, jossa odottelin pari tuntia seuraavaa lentoani. Sitten vaan lennolle kohti Soulia ja Etelä-Koreaa. Lennolla oli mukana muutamien länsimaalaisten kanssa iso joukko korealaisia. Ensimmäiset kontaktit paikallisväestöön tulikin luotua koneessa, kun juttelin vieressä istuneen nuoren miehen ja lähellä olleiden fysioterapeuttiopiskelijoiden kanssa. Sain myös hieman esimakua siitä mitä tarkoittaa, että opiskelee Korealaisessa huippuyliopistossa. Kun kerroin meneväni Yonseihin, kuulijoiden silmät laajenivat ja suusta kuului vain pitkä vau. Sitten asiasta kerrottiin vielä kaikille lähistöllä istuville samanlaisin reaktioin. Rispektii. Viimeinkin.

Mutta ihan positiivinen kuva jäi korealaisista. Tosin englanninkielentaso ei vielä täysin vakuuttanut, mutta eipä ole minunkaan koreani kovin kummoista.

27.8.2007

Incheonin kansainväliselle lentokentälle laskeuduttiin ajoissa ja vaikka passin tarkastus hieman venyikin, mieli oli oikein korkealla. Viimeinkin oltiin päästy Korean maaperälle ja nyt olisi vain löydettävä kampukselle! Lentokentällä törmäsin muutamaan ruotsalaiseen ja yhteen hollantilaiseen joiden kanssa mentiinkin samalla bussilla ensin Sincheonin kaupunginosaan ja sieltä edelleen taksilla kampukselle. Suurin osa vaihto-opiskelijoista on majoitettu kampuksella sijaitsevaan International Houseen, jossa elellään hieman armeijamaisissa olosuhteissa kahden hengen huoneissa. Säännöt ovat talossa kohtuullisen tiukat joissakin asioissa. Esimerkiksi miehet ja naiset asustavat eri puolilla taloa, eikä vastakkaisen sukupuolen puolella saa edes vierailla tai pääsee etsimään uutta kämppää. Tänä syksynä Yonseihin on saapunut ennätysmäärä ulkomaalaisia opiskelijoita, noin 350. Näistä suurin ryhmä on amerikan-korealaiset, joita vaihtareista on ehkä puolet. Suurin osa amerikan-korealaisista puhuu täydellistä englantia ja vähintään hyvää koreaa. He pystyvätkin kommunikoimaan paikallisten kanssa kohtuu vaivattomasti, mutta muuten edustavat täysin erilaista kulttuuria. Hieman sama asia siis, kun jos minä menisin käymään Turussa. Varsin mukavaa porukkaa, joita voi käyttää aina silloin tällöin tulkkeina. Loput vaihtareista ovatkin sitten lähes kokonaan Euroopasta. Suomalaisia pitäisi mukana olla kymmenisen kappaletta, joista muutamaan törmäsinkin heti maanantaina.

Itse varsinainen kampusalue näyttää ensivilkaisulta oikein viehättävältä. Yliopiston rakennukset ovat suuria ja komeita, mutta minkäänlaisesta betoniviidakosta ei ole kysymys vaan alue on varsin vihreä ja hyvällä maulla suunniteltu. Kyllä täällä kelpaa pienen ihmisen opiskella.

Illalla olikin sitten International Housen tutustumisilta, jota vietettiin hyvän ruoan ja muihin vaihtareihin tutustumisen merkeissä. Siitä sitten siirryttiinkin iltaa viettämään Sinchoniin. Joidenkin tietolähteiden perusteella Sinchonissa on enemmän baareja kuin missään muualla maailmassa ja kyllähän niitä ravintoloita löytyikin. Paikallinen baarikulttuuri poikkeaa hieman Suomen vastaavasta. Täällähän ei baarissa koskaan tilata pelkkää juotavaa, vaan mukaan on aina otettava jotain naposteltavaakin. Muutenkin maksupolitiikka on hieman erilainen: yleensä yksi maksaa koko seurueen puolesta. On siis syytä hieman vuorotella tai muuten vaan sopia takaisinmaksusta.

Koska porukka oli kohtalaisen väsynyttä ja jetlagi painoi päälle, ensimmäinen ilta ei venynyt kovin pitkäksi.

28.8.2007

Seuraava päivä oli orientaatiopäivä. Tosin en tiedä passaako ihan puhua päivästä sillä koko orientaatio koostui lähinnä muutamista puheista, tervehdyksistä ja opiskelija-ainejärjestöjen esittelyistä ja kesti noin tunnin ajan. Tämän jälkeen loppupäivä onkin vapaata. Päätettiin sitten Tarun ja Tomin kanssa ruveta hoitamaan käytännön asioita, kuten pankkitilien avaamista, kuntosalikortin ostoa ja kampusalueeseen tutustumista. Tavattiin pankissa yksi suomalainen lisää, kun Jussi liittyi miesvahvuuteen. Päätettiinkin lopulta suunnata Sinchoniin tutustumaan ja kännykkäostoksille. Löysin itsellenikin n. 40 eurolla sopivan käytetyn luurin, jolla kyllä pärjää tämän reissun. Käytiin myös syömässä päivällistä paikallisessa ravintolassa, jossa tuli vedettyä jotain lihaa, jonka alkuperästä emme täysin ole varmoja. Myöhemmin mietittynä saattoi olla koiraa.

Illalla ajateltiin suunnata muutamille pienille paikallisiin anniskeluravintoloihin. Täytyy kyllä myöntää, että täällä valinnan varaa todella löytyy, jos haluaa baariin lähteä. Mekin aloittelimme paikassa, jossa oli ravintoloita seitsemässä kerroksessa ja jokainen ravintola vielä varsin siististi sisutettu, eikä räkälöitä liiemmin ole näkynyt.

No, toiseen päiväänhän se lopulta meni ennen kuin pääsin karaokebaariin. Tai oikeastaan karaokehuoneeseen. Systeemihän toimii siten, että ostetaan aikaa, siirrytään äänieristettyyn huoneeseen, valkataan biisit listalta ja vedetään tunteella. Veisuja löytyy paikallisista biiseistä kansainvälisesti tunnettuihin kappaleisiin. Suomalaisiakin on mukana, ainakin Nightwish, Sonata Arctica ja HIM löytyivät. Yllättäen jätimme paikalliset hitit tällä kertaa välistä. Ostettiin tunnin aika, mutta jostakin syystä saimme kokoajan lisäaikaa ja lopulta olimmekin tuhonneet vanhoja ja uudempia klassikoita n. kahden ja puolen tunnin ajan. Hauskaa puuhaa, ei voi muuta sanoa. Ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi.

Karaoke-baarista selviydyttyä ajattelimme illan olevan vielä varsin nuori, joten rupesimme etsimään paikallista yökerhoa. Ja sellainenhan löytyikin. Hieman hintava paikka (=Suomen hinnoissa), mutta oikein mukava. Täällä kyllä pitää antaa tunnustusta palvelulle. Suomessa, jos menet anniskeluravintolaan, niin joudut tunkeutumaan muiden ihmisten keskelle baaritiskille, josta sitten joku baarimikko ottaa tilauksen vastaan. Täällä homma hoituu siten, että sisään astuttaessa kerrotaan kuinka monta ihmistä seurueeseen kuuluu, tarjoilija näyttää porukalle paikan ja ojentaa menut. Sitten vaan valkataan syötävät ja juotavat, painetaan kutsunappia ja tarjoilijan singahtaessa paikalle annetaan tilaus, joka käsitellään nopeasti. Itse ei tarvitse kuin istua, odottaa ja lopulta myös illan päätteeksi maksaa.

Yökerho meni neljän jälkeen kiinni, joten olimme taas vailla oleskelupaikkaa. Eihän ongelma toki mikään valtaisa ollut, pitäisihän tämän kokoisesta kaupungista jokin jatkopaikka löytyä. Taksilla vaan naapurikaupunginosaa ja etsimään. Tulokset jäivät tällä kertaa tosin laihoiksi ja vähitellen uskoimmekin, että olisi syytä mennä nukkumaan. Kuuteenhan siinä lopulta meni, mutta hauskaa oli.

Mutta siinäpä siis alkuviikon tapahtumia. Kirjoittelen lisää, kunhan aikaa löytyy. Tulossa mm. vierailu World Cup stadionilla FC Soulin ja Pohangin välisessä jalkapallopelissä, lisää karaokea, tutustumisiltoja paljon muuta. Kannattaa siis pysyä kanavalla. Sokerina pohjalla lisäilen kuvia mukaan, kunhan saan muidenkin fotot käyttööni.

Blogin avaussanat

2007-08-29T00:13:00.000-07:00

MOROOOOOOO!

Olipa kerran nuori, savolainen, Jyväskylässä opiskeleva miehenalku, joka päätti lähteä opiskelemaan taloustieteitä syksyksi 2007 Etelä-Koreaan. Tässä matkapäiväkirjassa juuri tuo samainen äijä tilittää tuntemuksiaan ja kokemuksiaan vaihto-opiskelustaan ja kaikesta siihen liittyvästä.

Itse opiskelu tapahtuu Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa sijaitsevassa Yonsein yliopistossa, joka on yksi Korean kolmesta huippuyliopistoista. Hienossa seurassa siis ollaan.
Vaihtoaika yliopistossa on 27.8-23.12.2007, joten eiköhän tässä neljän kuukauden aikana ehditä vaikka mitä puuhaamaan. Paluumatka onkin sitten ihan oma reissunsa.

Tämä matkapäiväkirja on tarkoitettu lähinnä muistoksi itselle ja lisäksi sillä pyritään tyydyttämään tuttavien, sukulaisten ja muiden asiasta kiinnostuneiden tiedonjano allekirjoittaneen kuulumisista. Teksti tulee todennäköisesti olemaan varsin epäinformatiivista, mutta eiköhän täältä muutama tiedonjyvä liikene tulevillekin Yonseihin ja Koreaan suuntaaville sukupolville.

Tällä mennään!
Heikki Lehkonen